Puheet

Helsinki-päivän puhe vuoden helsinkiläiset -juhlassa

Helsinki-päivän puhe vuoden helsinkiläiset -juhlassa

Hyvät, rakkaat helsinkiläiset,

Kun melkein päivälleen tasan vuosi sitten aloitin pormestarin tehtävässäni, Helsinki-päivän juhla oli yksi ensimmäisistä työtehtävistäni. Tiesin jo silloin, että Helsinki on hieno paikka – yksi maailman hienoimmista.

Helsingissä voi rakastua niin paljoon ja kehua sen niin monia hyviä puolia. Monet lumoutuvat kotikaupunkimme merellisyydestä, joka tuo avaruuden tuntua kaupunkiin. Monet kehuvat rosoista ja siloittelematonta kaupunkikulttuuriamme ja omaleimaisia kaupunginosiamme. Jotkut rakastuvat kauniiseen arkkitehtuuriin. Yksi parhaista kehuista, jonka olen kotikaupungistamme kuullut, meni suunnilleen näin: ”Eriskummallista on se, että vaikka Helsingissä asuukin vain herroja, kusipäitä ja laiskoja ihmisiä, asunnot ovat kalliita, luonto puuttuu ja hipsterit ja seksuaalivähemmistöt marssivat kaduilla aamusta iltaan, kauramaitoa laitetaan kahviin ja salaatissa saattaa olla keittokinkun sijaan tofua, tänne vaan vuosi toisensa jälkeen muuttaa enemmän ja enemmän porukkaa.” Tässäkin on minusta kiteytetty jotakin olennaista urbaanista, suvaitsevaisesta ja monikasvoisesta Helsingistä – kaikki piirteitä, joita kaupungissamme arvostan.

Kun minä kehun Helsinkiä, kehun ennen kaikkea kahta asiaa.

Kehun Helsingin toimivuutta. Harvassa maailman pääkaupungeista voi lähettää lapsensa kouluun kävellen turvallisin mielin, juoda puhdasta vettä suoraan kraanasta tai luottaa julkisen liikenteen aikatauluihin. Tästä huolimatta Helsinki voi silti olla päivä päivältä parempi – maailman toimivin kaupunki. Minulle se tarkoittaa erityisesti päivä päivältä kansainvälisempää, modernimpaa, hauskempaa, ketterämpää ja palveluhenkisempää kaupunkia.

Kaikkein suurimmat kehut ansaitsevat kuitenkin ihmiset. Helsinkiläiset itse. Kaupunki on asukkaidensa näköinen.

Siksi minun on helppo uskoa, että tulevaisuuden Helsinki voi olla vielä enemmän.

Tiedän ja tunnen sen, koska tiedän ja tunnen monia teistä helsinkiläisistä. Me rakennamme Helsinkiä yhdessä. Meistä jokainen on Helsingin tekijä, brändin muodostaja ja kaupungin käyntikortti paitsi ulospäin, myös muille helsinkiläisille. Tänään Helsinki-päivän juhlassa palkitsemme sellaisia Helsingin tekijöitä, jotka ovat paitsi omalla toiminnallaan rakentaneet parempaa Helsinkiä, mutta myös inspiroineet meitä muita tekemään samoin.

Helsingin brändin ytimessä on ajatus siitä, että yhdessä teemme vaikuttavia tekoja. Itse konkretisoin tätä viestiä muistuttamalla, että Helsinki on ennen kaikkea paikka ja yhteisö, ei byrokratia. Vaikka Helsingin pormestari tai koko virkakoneisto yksin tekisivät mitä, emme pääsisi kuin puoliväliin. Se, mitä lopulta syntyy tai jää syntymättä, on kiinni helsinkiläisistä. Kaupunkiorganisaation ei edes pidä rakentaa valmista kaupunkia, vaan paras mahdollinen alusta kaupunkilaisten kohtaamisille, yrittäjyydelle, kaupunkiteoille ja –kulttuurille.

Elävän kaupunkikulttuurin alustoiksi syntyy Helsingissä myös pysyvämpiä uusia taiteen ja kulttuurin keskuksia kuten uusi keskustakirjasto Oodi tai Bio Rex, jossa tänään juhlimme. Yksi kaupungin ikonisista rakennuksista on saanut arvoisensa käytön ja uusi Amos Rex museotila tekee Helsingistä entistä houkuttelevamman paikan kokea elämyksiä ja luoda uutta niin kaupunkilaisille, kuin myös kaupungissa vieraileville.

Hyvät ystävät,

Helsinki-päivässä sykähdyttävintä on, että kaupunkilaiset ottavat Helsingin haltuunsa. Helsingin syntymäpäivää juhlitaan sadoin maksuttomin tapahtumin, jotka ovat kaupunkilaisten itsensä toivomia ja rakentamia.

Tällaisina päivinä visio unelmieni Helsingistä tuntuu aina vain läheisemmältä. Toivoisin, että sydämissämme ja tavassamme toimia jokainen päivä olisi Helsinki-päivä.

Haluan jo etukäteen kiittää ja onnitella tänään tunnustuksen saavia upeita helsinkiläisiä ja toivottaa jokaiselle helsinkiläiselle iloista Helsinki-päivän juhlaa.

 

Kuva: Kimmo Brandt