Blogi

Maamme osat tarvitsevat keskinäistä ymmärrystä

Valtakunnan medioissa on viime päivinä käyty kiihkeitäkin keskusteluja maan sisäisestä muuttoliikkeestä. On puhuttu dramaattisesti autioituvasta maaseudusta, kartalta katoavista alueista ja toisaalta paisuvasta metropolialueesta. Tällaiset tarkoituksella väritetyt termit herättävät luonnollisesti voimakkaita tunteita laidasta laitaan.

Minunkin lausuntojani on poimittu lause sieltä, toinen täältä keskustelua ryydittämään. Olen aiemminkin todennut, että ikävästi yleistyvä ja varsin viekas tapa lietsoa vastakkainasettelua on väittää jonkun toisen tekevän näin. Minusta se on tyhmää ja turmiollista. Sen sijaan tarvitsemme ymmärryksen lisäämistä niin maaseudun tarpeista kuin maan ainoan metropolin erityisestä luonteesta.

Isänmaan merkittävistä kohtalonkysymyksistä pitäisi aina pystyä keskustelemaan kiihkottomasti, faktoihin nojautuen. Muilla tavoin harvoin löytää parhaita ja tositilanteessa toimivia ratkaisuja. Kun olemme yhtä mieltä tosiasioista, on myös helpompi siirtyä yhteisiin johtopäätöksiin.

Olen monesti todennut, ettei kaupungistuminen ole mikään tykkäämiskysymys. Tämä ei ole provokaatio, vaan tosiasian toteamista ääneen. Kaupungistuminen on globaali megatrendi. Sitä tapahtuu, halusimme tai emme. Kaupungistuminen on fakta. Myös Suomessa. Siitä voi olla montaa mieltä, en minäkään ole sen varaukseton kannattaja. Mutta niin vaan ihmiset muuttavat kaupunkeihin. Ja tämän todellisuuden kanssa meidän pitää elää – ja mielellään tavalla joka maksimoi kansallisen hyvinvoinnin.

Faktaa on myös se, että pääkaupungin ja metropolialueen hyvinvointi – tai vaihtoehtoisesti sen pahoinvointi, säteilee koko maahan. Globaali kilpailu on yhä enenevässä määrin kaupunkien välistä kilpailua valtioiden välisen kilpailun sijaan. Helsingin menestyminen tässä kisassa on koko Suomen etu. Vai uskooko joku ihan oikeasti toisin – luuleeko joku että Suomi pärjäisi paremmin, jos Helsinki pärjäisi huonommin?

Kokonaan toinen kysymys on, miten tästä väistämättömältä tuntuvasta kehityksestä otetaan hyöty irti koko Suomelle.
Kaupungistumisen vastustaminen ei olisi kovin fiksu toimintalinja. Tätä on yritetty ennenkin ja aina on epäonnistuttu. Paljon vahinkoa on kuitenkin saatu aikaan: pääkaupunkiseudun ongelmallinen asuntotilanne on pitkälti seurausta siitä, että tulevan kaupungistumisen suuruusluokka on aliarvioitu.

Fiksumpaa olisi pyrkiä tekemään kaikkensa, jotta maan ainut metropoli pärjäisi globaalissa kilpailussa mahdollisimman hyvin. Miljoonat ja miljoonat ihmiset maailmalla etsivät ratkaisuja kaupungistumisen mukanaan tuomiin haasteisiin. Jos Suomi ja Helsinki kykenevät kehittämään näihin haasteisiin parhaat ratkaisut ja innovaatiot, ei se takuulla ole yhteisestä potistamme pois. Tämä vaatii erityishuomion antamista metropolialueelle – sekä sen vahvuuksille, että heikkouksille. Tämä on myös reilusti yli miljoonan suomalaisen oikeutettu odotus.

Aluepolitiikkaa harjoittavien tulisi ymmärtää, että isoilla ja pienillä kaupungeilla ja maaseudulla on kullakin omat erityisvahvuusalueensa. Tätä politiikkaa tulisi harjoittaa siten, että kaupungeilla ja maaseudulla on molemmilla mahdollisuudet panostaa heikkouksiinsa ja vahvistaa entisestään vahvuuksiaan. Tasapäistäminen pienentää yhteistä pottia.

Toimin aikanani elinkeinoministerinä. Tein töitä hartiavoimin mm. Lapin matkailun, Kainuun kaivosteollisuuden, Varsinais-Suomen telakkateollisuuden ja Vaasan seudun energiaklusterin hyväksi. Työtä oli mukava tehdä. Se kumpusi kunkin alueen omista vahvuuksista. Eikä menestys (kaikissa näissä sitäkin riittää) ole keneltäkään pois.

Suomessa on aika ajoin vallalla kovin erikoinen ajattelutapa, jonka mukaan kaikkien alueiden pitää kovasti valvoa omaa etuaan (kuten pitääkin) mutta Helsingin osalta näin ei saisi tehdä. Olen tästä eri mieltä ja aion osaltani pysyvästi muuttaa käytäntöjämme. Helsingillä on sama oikeus ajaa omaa etuaan kuin millä tahansa muulla kunnalla. Meillä on siihen myös velvollisuus. Eikä tämä velvollisuus pohjaudu ainoastaan oman kaupunkimme asukkaiden intresseihin. Minkään muun alueen menestys tai menestymättömyys ei heijastu niin vahvasti koko Suomen pärjäämiseen. Näin se vain on, haluttiin tai ei.

On hyvä mieltää, että Helsingin vahva edunvalvonta ei ole pois keneltäkään muulta. Päinvastoin se on edunvalvontaa koko Suomen puolesta.

Aion kuitenkin osaltani myös pyrkiä lieventämään maan sisäisiä typeriä jännitteitä. Kunhan alkuhässäkästä uudessa työssäni selvitään, pyrin vierailemaan säännöllisesti maan eri osissa. Suomen satavuotisjuhlilla on hyvä motto: Yhdessä. Uskotaan siihen, niin hyvä tulee.

Vietän itse ison osan liikenevästä vapaa-ajastani maaseudulla. Kuulun niihin moniin suomalaisiin, jotka tykkäävät sekä urbaanista että maaseutumaisesta miljööstä, eikä halua tehdä pysyvää valintaa näiden välillä, vaan nauttia molemmista. Moninaisuuden vaaliminen on kansallisesti tärkeä missio. Ei pilata sitä keinotekoisella tai tarkoitushakuisella vastakkainasettelulla!

Kaupungistumisen vastustamisen tai maaseudun haukkumisen sijaan meidän kannattaisikin keskittää voimamme maamme eri alueiden vahvuuksien esille tuomiseen ja yhteen hiileen puhaltamiseen. Se on paras tae sille, että Suomi voi hyvin ja jokainen suomalainen voi jatkossakin asua siellä, missä tuntee olonsa kaikkein kotoisammaksi. Siitähän lopulta on kyse – hyvän elämän edellytysten luomisesta kaikille suomalaisille ja toisaalta heidän valintojensa kunnioittamisesta.