Blogi

Vapaavuori: Uudesta Vallilan Health Villagesta malli yritysten yhteistyölle

Työ- ja elinkeinoministeriö
Tiedote

– Nykyisen pitkittyneen talouskriisin aikana Health Villagen kaltaiset luovanrohkeat ratkaisut synnyttävät toivoa ja toivottavasti myös kasvua. Tarvitsemme tälläisiä malleja enemmän, totesi elinkeinoministeri Jan Vapaavuori GE’s Health Villagen avajaisissa Helsingissä

Vallilassa 29.10.2014 avattu Health Village on parinkymmenen terveysteknologian startup-yrityksen yhteisö GE Healthcaren tarjoamissa tiloissa. Yhteisö on terveysteknologian ekosysteemi, jossa samassa tiloissa toimivat niin laitevalmistajat, ohjelmoitsijat kuin palveluntarjoajat.

– Terveysala on yksi maailman nopeimmin kasvavia toimialoja. Alan liikevaihto on jo nyt Suomessa lähes viisi miljardia euroa ja siitä valtaosa suuntautuu vientiin. Meillä on vahva osaaminen, jota uuden teknologian avulla voidaan jalostaa maailmanluokan tuotteiksi ja palveluiksi. Tekemistä sen sijaan riittää yhä alan ekosysteemin toimivuuden parantamiseksi. Vallilassa yritykset ovat rakentaneet sen pitkälti itse, iloitsee Vapaavuori.

– Yksi maailman megatrendeistä, digitalisaatio, on jo nyt mullistanut terveysteknologian. Kuluttaja voi yhä tarkemmin arvioida ja ennakoida omaa terveydentilaansa digitalisuuuden mahdollistamien laitteiden ja sovellusten avulla. Tämä muutos mullistaa myös terveydenhuollon. Voittaja on se, joka osaa yhdistää ict:n ja terveydenhuollon osaamisen tehokkaasti. Suomella on tässä iso mahdollisuutensa. Olemme perinteisesti olleet hyviä kummassakin, arvioi Vapaavuori.

– Edellisen laman aikana valtiovalta investoi paljon koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan. Osittain sen seurauksena Nokia lähti kukoistukseensa. Uskon, että menestysresepti on yhä pitkälti sama. Valtiovallan tehtävänä on rohkaista yrityksiä uudistumaan ja innovoimaan, toteaa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori.

GE’s Health Villagen FB-sivusto: 

Viime keväänä julkaistu terveysalan liiketoiminnan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia

Lisätiedot:
teollisuusneuvos Petri Lehto, TEM, puh. 02950 63218
elinkeinoministerin erityisavustaja Laura Manninen, p. 050 361 7511