Energia on kaiken perusta
Toimiva energiajärjestelmä on monella tapaa sivilisaatiomme perusta. Nyky-yhteiskunta on äärimmäisen energiariippuvainen. Arkemme riippuvaisuutta energiasta kuvastaa hyvin se kuinka haavoittuvaisia olemme lyhyemmillekin katkoksille vaikkapa sähkönsaannissa.
Energia muodostaa perustan melkein kaikelle muulle yhteiskunnan toiminnalle.
Energiakysymyksillä on jo siksi suuri kansallinen merkitys kaikkialla maailmassa.
Kaikki energiaan liittyvä on suurvaltapolitiikan ydintä. Energiavarojen strateginen merkitys on vertaansa vailla. Energiakysymykset ohjaavat niin Yhdysvaltain, Venäjän kuin Kiinankin ulko- ja turvallisuus- ja talouspolitiikkaa enemmän kuin mikään muu kysymys. Energia perustelee Lähi-idän geopoliittisen merkityksen kuten myös arktisten alueiden kansainvälisen roolin odotettavissa olevan kasvun.
Energia on kansallinen kysymys
Suomessa energian merkitys korostuu entisestään.
Pohjoinen sijaintimme vaikuttaa lämmitys- ja valaistuskauden pituuteen, harva asutuksemme kuljetus-, liikennöinti- ja logistiikkatarpeeseen ja korkea elintasomme jo lähtökohtaisesti korkeaan energian kulutukseen. Teollisuutemme on perinteisesti perustunut luonnonvarojen käyttöön ja jalostamiseen. Niin metsä- kuin metalliteollisuutemme ovat hyvin energiaintensiivisiä teollisuudenaloja.
Kaikesta tästä seuraa, että Suomessa energian tarve ja käyttö on poikkeuksellisen suurta. IEA:n jäsenmaista käytämme henkeä kohden eniten energiaa. Samalla kasvihuonekaasupäästömme ovat suhteellisen korkealla tasolla.
Toisaalta on hyvä mieltää – minkä itse asiassa aika harva mieltää – että tuotamme 5 miljoonan ihmisen maana paperia vajaalle 100 miljoonalle ihmiselle, muita puualan tuotteita 50 miljoonalle ja samoin terästä ja metalleja noin 50 miljoonan ihmisen tarpeisiin. Toki käyttäisimme olennaisesti vähemmän energiaa ja aikaansaisimme paljon vähemmän päästöjä, ellemme tätä tekisi. Mutta silloin sen tekisi joku muu ja erittäin suurella todennäköisyydellä tavalla, joka lisäisi globaaleja päästöjä – samalla kun me suomalaiset menettäisimme merkittävän, itse asiassa hyvin merkittävän siivun hyvinvoinnistamme.
Maailma on paljon muuttunut siitä, kun Imatran vesivoimalaitosta suunniteltaessa 1920-luvulla epäiltiin, ettei sen tuottamaa sähkömäärää ikinä tarvittaisi Suomessa.
Energia on globaali hengissäsäilymiskysymys
Energiakysymykset liitetään näinä päivinä useimmiten ilmastopolitiikkaan. Kansainvälisen yhteisön julkilausuttuna tavoitteena on ilmaston lämpenemisen rajoittaminen kahteen asteeseen. Olemme jo tilanteessa, jossa ilmastonmuutoksen vakavia seurausvaikutuksia ei enää pystyttäne estämään, ja jossa huomio on – tai sen pitäisi olla – siinä, etteivät nämä seurausvaikutukset muodostu katastrofaalisiksi. Kyse on koko ihmiskunnan kohtalonkysymyksestä.
Kokonaisasetelma on kuitenkin järisyttävän vaikea. Koko maailma tavoittelee päivittäin taloudellista kasvua, mikä nojaa pitkälti kasvavaan energian kulutukseen. Maailman väkiluku lisääntyy 200.000:lla eli yhdellä ”tampereellisella” joka ikinen päivä. Globaalin energiatarpeen arvioidaan kasvavan ”yhden Kiinan” verran vuoteen 2020.
Edistyneimmät valtiot ovat onnistuneet irrottautumaan talouskasvun, energiankulutuksen ja kasvihuonekaasupäästöjen kohtalonyhteydestä. Matka on kuitenkin pitkä.
Kivihiilen käyttö on lisääntynyt 50 %:lla kymmenessä vuodessa. Yli sata dollaria barrelilta varsin vaisunkin globaalin kasvun oloissa maksavan öljyn kysyntä kasvaa uusiutuvien energialähteiden merkittävästä kasvusta huolimatta.
Hallitusohjelman mukaan Suomen pitkän aikavälin tavoitteena on hiilineutraali yhteiskunta ja vähintään 80% hiilidioksidipäästöjen vähentäminen vuoteen 2050 mennessä. Tämä on vastuullinen, mutta erittäin haastava tavoite.
Energia on kilpailukykykysymys
Kun minulta muutama viikko sitten eduskunnan suuressa valiokunnassa kysyttiin, onko liuskekaasu hyvä vai huono asia, totesin sen olevan ehkä näitä molempia, mutta mikä olennaisempaa, se on realiteetti, joka mullistaa globaaleja energiamarkkinoita. Ja siksi se mullistaa myös globaalia talousjärjestelmää, geopoliittisia asetelmia aina USA:n turvallisuuspoliittisesta paradigmasta alkaen – ja globaaleja ilmastopoliittisia kuvioita.
Liuskekaasuvallankumouksen myötä Yhdysvaltain energiaomavaraisuus paranee dramaattisesti. Monet olettavat, että sähkön hinta tulee asettumaan alle puoleen eurooppalaisesta hintatasosta. USA saa merkittävän kilpailuedun suhteessa Eurooppaan, erityisesti Suomenkin kannalta keskeisillä, hiilivuodolle alttiilla energiaintensiivisillä teollisuudenaloilla. Merkittävä etu syntyy myös kemianteollisuuden puolella.
Kaiken huipuksi USA pystyy liuskekaasun avulla syrjäyttämään hiilen käyttöä, millä se aikaansaa merkittäviä päästövähennyksiä, mikä puolestaan kannustaa Eurooppaa ottamaan lisää etunojaa ilmastopolitiikassaan kokonaisasetelmassa, jossa se jo on menettänyt suhteellista kilpailukykyään amerikkalaisiin verrattuna.
Yhdysvalloista vapautuva hiili muuten rahdataan pääosin Eurooppaan. Liuskekaasukumouksen seuraavaa vaihetta puolestaan povataan Kiinaan.
Liuskekaasu samoin kun Eurooppaa sitkeästi kiusannut talouskriisi lienevät keskeisimmät selittävät tekijät sille, että kilpailukykykysymykset ovat viime aikoina olennaisesti voimistaneet asemaansa ilmastokysymysten kustannuksella eurooppalaisessa energiapoliittisessa keskustelussa.
Kilpailukyky- ja ilmastonäkökulmat ja niiden keskinäiset painotukset heijastuvat itse asiassa vahvasti siihen, miten käynnissä olevaan rajuun globaaliin murrokseen monissa länsimaissa suhtaudutaan. Karkeasti yleistäen voi todeta, että kilpailukykyulottuvuus on sitä korostuneempi, mitä vahvemmin nykyisiä teollisia työpaikkoja puolustetaan ja ilmastoulottuvuus sitä korostuneempi, mitä vahvemmin korostetaan uusiutumistarvetta kohti kestävää vihreää taloutta.
Molemmissa ajattelutavoissa on heikkoutensa ja vaaransa.
Ensinnäkin talouden uudistuminen ja elinkeinorakenteen monipuolistaminen on vaikkapa Suomen kaltaiselle taloudelle välttämättömyys. Menneisiin rakenteisiin ei saa hirttäytyä tavalla, joka estää tai edes hidastaa uuden, vihreän talouden esiinmarssia.
Kaikki energiateknologiaan, energiatehokkuuteen, uusiutuviin energiamuotoihin, biotalouteen, cleantechiin tai ylipäänsä ns. vihreään talouteen liittyvä on globaalisti ehkä voimakkaimmin kasvava elinkeinotoiminnan alue. Suomen tulee olla kaikessa tässä edelläkävijäkansakunta monestakin eri syystä. Meillä on siihen myös otolliset lähtökohdat niin luonnonvarojemme kuin korkean teknologisen osaamisemme takia.
Biotalous on nähtävä pitkälti metsäteollisuutemme ja cleantech teknologiateollisuutemme uusiutumisena.
Silti kannattaa pitää järki päässä ja maltti mielessä. Perinteinen metsä- ja metalliteollisuutemme ovat kaikesta huolimatta taloutemme ehdottomat kivijalat. Niiden siirtymisestä ilmastotavoitteisiin vähemmän kunnianhimoisemmin suhtautuviin maihin, ei ole mitään hyötyä, ei globaalille ilmastolle eikä Suomen taloudelle.
On myös kovin kyseenalaista kuinka vahvasti, jos lainkaan vaikkapa regulatiivinen etunoja tukee kansainvälisen kilpailuedun syntymistä vihreän talouden eri sektoreilla. Varsinainen impulssi uusien ratkaisujen kehittämiselle syntyy markkinoiden paineesta, joka joka tapauksessa on olemassa ja koko ajan voimistumassa.
Energiakysymysten aikajänne on pitkä
Elämme aikaa, jossa kipeästi kaipaisimme maahan lisää investointeja. Eri syistä ne ovat kuitenkin pahasti jumissa. Yksi selittävä tekijä löytyy yleisestä epävarmuudesta, ennakoitavuuden puutteesta.
Energia-ala on erittäin pääomavaltainen ala, joka edellyttää mittavia ja jatkuvia investointeja. Jopa Suomen kaltaisessa maassa, jossa omia energiavaroja ei liiaksi ole, energia-ala on selvästi eniten investoiva elinkeinotoiminnan sektori. Viime vuosien aikana energia-ala on yksinään vastannut yli kolmanneksesta maan investoinneista. Isoista investointitarpeista ja niiden pitkävaikutteisuudesta seuraa, että jos jollakin, niin juuri energia-alalla kaivattaisiin pitkäjänteistä ja ennakoitavaa toimintaympäristöä.
Olemme Euroopassa varsin lyhyessä ajassa siirtyneet järjestelmästä, jossa juuri mitään energiamuotoa ei tuettu järjestelmään, jossa kohta melkein kaikkea tuetaan tavalla tai toisella.
Uusiutuville energiamuodoille suunnatut massiiviset tuet ovat sekoittaneet EU:n sähkömarkkinoita ja tehneet kannattavuuslaskelmien teon vaativaksi. Varsinkin ns. muuttuvat uusiutuvat eli tuuli- ja aurinkovoima ovat aiheuttaneet ennakoimattomia haasteita siitä yksinkertaisesta syystä, että aina ei tuule eikä paista. Tämän takia on jouduttu rakentamaan kapasiteettimekanismeja ja tukipolitiikka on laajentunut. Kun eri jäsenvaltiot vielä reagoivat eri tavoin tähän ja siihen, ettei päästökauppajärjestelmä ole toiminut ennakoidulla tavalla, on ymmärrettävää, että investoijat kokevat olonsa vähintäänkin epävarmoiksi.
Taloudellisia riskejä ja epävarmuustekijöitä maailmaan tulee aina mahtumaan. Sitä suuremmalla syyllä luonteeltaan poliittisia, mm. sääntely-ympäristöön liittyviä epävarmuustekijöitä pitäisi kaikin keinoin pyrkiä vähentämään. En usko olevan liioittelua väittää, että nyky-Euroopassa erityisesti energia- ja ilmastosääntelyn heikkoon ennakoitavuuteen liittyvä ns. poliittinen riski on tätä nykyä olennaisesti suurempi kuin vaikkapa Kiinassa tai monissa muissa niistä maista, joihin olemme poliittisen riskin leiman tottuneet lyömään.
Taloudellisten lainalaisuuksien ohella myös ilmastonäkökohdat korostavat vahvasti pitkäjänteisen päätöksenteon välttämättömyyttä.
Monien arvioiden mukaan olemme jo globaalisti ”lukinneet” itsemme ratkaisuihin, joiden seurauksena haastavat ilmastotavoitteemme vääjäämättä karkaavat. Sekä energian tuotannon että kulutuksen puolella olemme tehneet ja teemme päivittäin ratkaisuja, joiden ajallinen kantosäde on tavanomaista pitempi. Sen paremmin voimalaitoksia kuin vaikkapa asuinrakennuksia ei rakenneta seuraavan syyskauden tarpeisiin, vaan useiksi vuosikymmeniksi eteenpäin.
Entisenä asuntoministerinä minulla on ollut tapana sanoa, että symbolisesti merkittävänä vuonna 2050 energiataloudellisesti huonoimpia asuinrakennuksiamme voivat olla ne, joita juuri nyt rakennamme. Joka tapauksessa on selvää, että tänä päivänä syntyvä rakennuskanta tulee ensimmäiseen luontevaan peruskorjausikään, jolloin merkittävämpiä korjaustoimenpiteitä on kustannustehokasta toteuttaa, noin 30 – 40 vuoden päästä.
Energia on omavaraisuuskysymys
Varmuus energian saatavuudesta ja edullisesta hinnasta ovat globaalitalouden keskeisiä kasvun edellytyksiä. Energian huoltovarmuudesta huolehtiminen on varsinkin energia-intensiivisessä maassa ensiarvoisen tärkeää. Jos energiasta on pulaa tai sen saaminen on epävarmaa, vaikuttaa se suoraan yhteiskunnan toimintaan, kansalaisten hyvinvointiin sekä yritysten kilpailuasemaan.
Eurooppalaisten energian sisämarkkinoiden kehittäminen lisää vaihtoehtoja ja parantaa energiaturvallisuutta. Vielä enemmän sitä tekee omavaraisuuden kohottaminen. Kotimainen on aina kotimaista.
Suomen energiapolitiikka on ollut haastavissa oloissa kansainvälisestikin arvioiden onnistunutta. Energiapolitiikkamme vahvuutena on IEA:nkin kovasti korostama monipuolinen energiantuotannon rakenne. Kokonaiskulutuksestamme kolmasosa on uusiutuvaa energiaa, joka pohjautuu pääosin metsäpohjaiseen biomassaan. Lisäksi meillä on ydinvoimaa ja vesivoimaa sekä maakaasuun, hiileen ja turpeeseen perustuvaa energiatuotantoa. Tämä kotimainen monipuolinen energiamix toimii myös lieventävänä puskurina globaaleissa energiamarkkinoiden muutoksissa, kun yksikään energialähde ei liiaksi dominoi, eikä näin ollen aiheuta ylisuuri huoltovarmuusongelmia.
Energiaomavaraisuuteen liittyy myös energian huomattava vaikutus kauppataseeseen. Viime vuonna kauppataseemme oli 3,4 miljardia euroa pakkasella. Energiasektorista putsattuna kauppataseemme olisi ollut 4,4 miljardia plussan puolella.
Energia on poliittisesti herkkä, ristiriitoja herättävä kysymys
Muutoinkin erittäin moniulotteista kokonaisuutta hämmentää ja sekoittaa se, että energiapolitiikka herättää eri kansalaisryhmissä kovinkin erilaisia mielipiteitä ja suuria tunteita. Monet energiapoliittiset kysymykset ovat hyvin sensitiivisiä ja jakavat voimakkaasti mielipiteitä.
Tästä ehkä selkein esimerkki on suhtautuminen ydinvoimaan. Erityisesti maailmalla tapahtuneilla ydinvoimaonnettomuuksilla on ollut vaikutuksia kansalaismielipiteeseen. Silti; selvästi myönteisempää imagoa nauttivan tuulivoiman lisääminen ei sekään ole yksinkertaista. Periaatteessa kaikki kannattavat uusiutuvan tuulivoiman lisäämistä, mutta kun investointipäätöksiä tulisi käytännössä tehdä, törmätään lukuisiin esteisiin, jotka hankaloittavat, hidastavat ja jopa estävät rakennuslupien saamista. Mielenkiintoinen kuriositeetti on, että kun Loviisaan aikanaan harkittiin ydinvoiman rakentamista, n. 90 % alueen asukkaista kannatti sitä, mutta kun Olkiluoto suunnitteli tuulivoimaloiden rakentamista ydinvoimalan ympäristöön, 90% kansalaisista vastusti tätä.
Myöskään muiden uusiutuvien energiamuotojen käyttäminen ei ole ongelmatonta taikka kiistatonta. Kiinteiden ja nestemäisten biomassojen käyttäminen lähtökohtaisesti vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, mutta samalla niillä saattaa olla kielteisiä vaikutuksia esim. luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen tai ruoantuotannon kannalta. Mm. tästä syystä EU on laatinut nestemäisille biopolttoaineille kestävyyskriteerit ja suunnittelee vastaavia myös kiinteälle biomassalle.
Vesivoiman käyttökin aiheuttaa vastalauseita monissa yhteyksissä, joista olemme Suomessa hyvin tietoisia, turpeesta puhumattakaan olkoonkin, että nämä molemmat ovat sataprosenttisesti kotimaisia vaihtoehtoja.
Mikään ei ole täysin ongelmatonta. Ei mikään.
Suomella hyvä energiapoliittinen track record
IEA pitää Suomea – aiheesta – yhtenä energiapolitiikan mallimaana. Olemme haastavissa oloissa onnistuneet harjoittamaan pitkäjänteistä ja johdonmukaista politiikkaa.
Energian hinta on eurooppalaisittain alhainen. Ala toimii markkinaehtoisesti ja valtion puuttuminen on vähäistä. Luontaisesta tarpeesta syntynyt energiatehokkuus on korkealla tasolla ja uusiutuvan energian osuus EU:n toiseksi korkein. Biomassan osalta olemme maailman johtava maa. Öljyriippuvuutemme on yksi maailman pienimmistä.
Panostamme energia-alan tutkimukseen ja tuotekehitykseen henkeä kohden eniten kaikista IEA:n jäsenvaltioista. Muitakin maininnanarvoisia piirteitä löytyy kuten vaikkapa se, että olemme Tanskan jälkeen maailman merkittävin yhdistetyn sähkön ja lämmöntuotannon käyttäjä. Energiateknologia on myös tuottanut meille merkittävää osaamista ja vientimahdollisuuksia. Cleantech alana kasvoi viime vuonnakin 15 prosenttia samaan aikaan, kun talous keskimäärin mateli miinusmerkkisissä luvuissa.
Tulevaisuuden energiaratkaisut yhä haastavampia
Emme harjoita energiapolitiikkaamme umpiossa. Viitekehyksen ja reunapultit toiminnallemme tulevat aika lailla annettuina maailmalta, joka muuttuu aika ajoin kovinkin nopeasti, mistä vielä viitisen vuotta sitten epätodennäköiseksi oletettu liuskekaasukehitys on hyvä esimerkki. Toiseksi toimimme osana Euroopan unionia, joka määrätietoisen aktivoitumisensa kautta vaikuttaa meihin ja asemaamme enemmän ja enemmän, ottaen toki huomioon, että olemme itse mukana tässä päätöksenteossa. Ja kolmanneksi, näissä yhä ahtaammiksi käyvissä puitteissa teemme omaehtoisia kansallisia energiapoliittisia valintoja.
Kaiken kaikkiaan energiapolitiikkaa tehdään hyvin moniulotteisessa, vaikeasti hahmotettavassa ja huonosti ennakoitavissa olevassa toimintaympäristössä.
Kaikki maksaa ja melkein kaikkea vastustetaan. Ilmasto pitäisi pelastaa, mutta samalla pitäisi pitää huolta kohtuullisesta energian hinnasta ja kilpailukyvystä. Energiaomavaraisuus, huoltovarmuus ja erityisesti sähkön saannin turvaaminen ovat niin ikään keskeisiä tavoitteita. Teknologia kehittyy, mutta emme varmuudella tiedä miten. Yllätyksiä tulee varmasti, sekä positiivisia että negatiivisia.
Markkinaehtoiseen mekanismiin pitäisi uskaltaa luottaa samalla kun monia tukia ei voida välttää. Kansainvälinen yhteistyö ja Eurooppa-tasoinen sääntely ovat väistämättömiä, mutta samalla kansallinen edunvalvonta on kovaa ja häikäilemätöntä.
On parlamentaarisen energia- ja ilmastopolitiikan aika
Hallitus antoi maaliskuussa eduskunnalle selonteon energia- ja ilmastostrategiasta. Tavoitteena oli varmistaa, että Suomi saavuttaa kaikki vuodelle 2020 asetetut tavoitteensa hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä, uusiutuvan energian lisäämisestä, energiatehokkuuden parantamisesta sekä liikenteen biopolttoaineiden lisäämisestä. Olemme oikealla uralla ja tulemme saavuttamaan kaikki nämä tavoitteet.
Nyt katse on nyt kääntymässä pitemmän aikavälin ratkaisuihin. Olemme valmistautumassa kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin, laatimassa EU-tasolla tiekarttaa vuoteen 2030 ja kansallisesti tiekarttaa vuoteen 2050.
Niin Suomessa kuin EU:ssa tehtävillä energiapoliittisilla ratkaisuilla on maamme kannalta valtavan suuri merkitys. Tarvitsemme pitkäjänteistä ja ennakoitavaa energiapolitiikkaa kansalaisten hyvinvoinnin, teollisuutemme kilpailukyvyn ja investointien, huoltovarmuuden sekä ilmasto- ja ympäristönäkökohtien vuoksi.
Koska kyse on
– kansallisesti niin merkittävästä asiasta,
– poikkeuksellisen suurta pitkäjänteisyyttä edellyttävästä kysymyksestä, ja
– erityisesti ilmasto- ja kilpailukykyulottuvuuksien yhä haastavammasta yhteensovittamisesta
ja koska kaikista näistä syistä kaipaamme parempaa ennakoitavuutta tulevista ratkaisuista niin elinkeinoelämämme kuin kansalaistemmekin tarpeisiin,
ja koska laajempi kansallinen yhteisymmärrys energia- ja ilmastopolitiikkamme pitkästä linjasta edistäisi kaikkia näitä tavoitteita,
olen esittänyt – ja tulen myös toteuttamaan esitykseni parlamentaarisen työryhmän asettamisesta valmistelemaan kansallista energia- ja ilmastotiekarttaa vuoteen 2050.
Parlamentaarisen valmistelun ohella aikomuksena on olennaisesti aiempaa avoimemmin ja vuorovaikutteisemmin avata mainittu prosessi kaikkien kansalaispiirien ulottuville. Tulemme toteuttamaan tätä tavoitetta monin eri tavoin, mistä tämä avausseminaari käyköön yhtenä esimerkkinä. Haluan kuitenkin jo tässä kannustaa kaikkia asianomaisia piirejä ja kansakuntamme tulevaisuudesta kiinnostuneita tahoja pohtimaan omaa energia- ja ilmastovisioitaan vuodelle 2050.
Kyse ei kuitenkaan ole pelkistä tulevaisuuden visioista. Tarvitsemme myös realistisen tiekartan mitä kulkien asetettavat visiot ovat saavutettavissa. Vuosi 2050 voi kuulostaa kaukana, hamassa tulevaisuudessa olevalta merkkipaalulta; se on kuitenkin tasan yhtä kaukana kuin vuosi 1976, jonka moni meistä vielä hyvin muistaa. Tarvittavasta kunnianhimon tasosta tinkimättä pitäkäämme siksi kaikki myös visusti mielessä mikä oikeasti voi olla mahdollista – ja järkevää.
Alustavia kiinnekohtia tulevalle tiekarttatyölle
Yritän lopuksi vielä alustavasti hahmotella tiettyjä kiinnekohtia ja omia näkemyksiäni sille, minkä varaan tuleva tiekarttatyö tulisi rakentaa.
– Kokonaisvaltainen ja vastuullinen energiapolitiikka perustuu sen kestävyyden, kilpailukyvyn ja toimitusvarmuuden optimaaliseen yhteensovittamiseen. Ilmastonmuutoksen vastaisen välttämättömän taistelun legitimiteetti kansalaisten parissa edellyttää sen toteuttamista taitavasti tavalla, joka ei vaaranna kansallista kilpailukykyä.
– Valittavien ohjauskeinojen tulisi olla markkinaehtoisia ja mahdollisimman kustannustehokkaita.
– Suomen tulee olla vastuullisessa etujoukossa asettamassa itsellemme ja kansainväliselle yhteisölle tieteeseen perustuvia, riittävän kunnianhimoisia ilmastotavoitteita. Silti meidän pitää mieltää, että energiataloutemme perustekijät kylmä ilmasto ja pitkät etäisyydet eivät tule muuttumaan. Meidän on myös kaikin keinoin pyrittävä varmistamaan energiaintensiivisen perusteollisuutemme säilyminen Suomessa.
Meidän ei siksi ole mielekästä perustaa tavoitteenasettelujamme energian kokonaiskulutukseen ja vielä vähemmän henkeä kohden kulutettuun energiaan, koska tulemme aina olemaan globaalisti merkittävä energian käyttäjä. Ottaen huomioon myös tarve lämpöpumppujen ja sähköautojen lisäämiseen, sähkön kokonaiskulutustakaan koskevat tavoitteet eivät ole meille erityisen tarkoituksenmukaisia.
– Tämä ei estä meitä asettamasta kunnianhimoisia päästövähennystavoitteita ja profiloitumalla maailmalla vaikkapa maailman energiatehokkaimman metsä- ja metalliteollisuuden edelläkävijänä.
– Suomen keskeisimmät luonnonvarat ovat puu ja pää, myös energia- ja ilmastopolitiikassa. Tulevaisuuden haasteet luovat suuret mahdollisuudet biotaloutemme kaikkinaiseksi kehittämiseksi korkean suomalaisen osaamisen avulla.
– Merkittävistä metsävarannoistamme huolimatta meidän on hyvä tiedostaa, ettei meillä ole samanlaisia käytännössä rajattomia uusiutuvia vesivoimavaroja kuin vaikkapa Ruotsilla ja Norjalla. Siksi meidän pitää metsäpohjaisten ratkaisujen ohella monipuolisesti panostaa useisiin eri uusiutuviin ja muihin päästöttömiin energiamuotoihin.
– Mitä moninaisimmissa kansainvälisissä ja EU-tason neuvotteluissa on aina tarkasti vaalittava kansallista etua, koska niin tekevät kaikki muutkin. Meille se tarkoittaa kansallisten erityispiirteidemme huomioimisen ohella mm. biomassan kestävyyskriteerien määrittelemistä siten, että ne kunnioittavat suomalaisen kestävän metsätalouden periaatteita luomatta turhaa lisäbyrokratiaa.
– Kaikkein parhainta energiapolitiikkaa on energiansäästö ja energiatehokkuuden parantaminen jo sen takia, että se olisi viisasta, vaikka ilmastonmuutosta ei olisi olemassakaan. Energiatehokkuus on sataprosenttisesti kotimainen vaihtoehto, joka täysimittaisesti edistää niin globaaleja ilmastotavoitteita kuin kansallista kilpailukykyä ja toimitusvarmuuttakin eli kaikkia energiapolitiikan päätavoitteita.
– Energiateknologiaan, cleantechiin, biotalouteen ja ylipäänsä vihreään talouteen liittyvät ratkaisut ovat maailman nopeimmin kasvava ja huikean potentiaalin omaava business, jonka varaan koko elinkeinorakenteemme uusiutuminen kannattaa pitkälti rakentaa. Varsinkin biotaloudella on myös merkittävä alue- ja maaseutupoliittinen vaikutus. Suomen pitää määrätietoisesti edistää kaikkea näiden alojen kasvuun liittyvää kehitystyötä.Suomesta on tehtävä maailman johtava cleantechmaa, globaali cleantech –pääkaupunki.
– Meidän ei tarvitse olla maailman parhaimpia kaikessa. Emmekä me sitä voisi ollakaan. Tavoitelkaamme siksi sitä, että olemme maailman parhaita oman kansallisen etumme maksimoinnissa yhä vaikeammaksi muuttuvassa maailmassa.