Puheet

Välikysymyskeskustelu (1/2013) hallituksen talous- ja teollisuuspolitiikasta, Eduskunta

Arvoisa puhemies,

Globaali murros on koetellut Suomea viime aikoina kovasti, siitä huolimatta, että pitkässä juoksussa olemme selvästi hyötyneet vapautuneesta maailmankaupasta. On ymmärrettävää, että maailman myllerrys luo epävarmuutta, huolta ja pelkoakin. Erityisesti huoli työpaikoista on todellinen ja yhteinen. Vaikeisiin asioihin ei kuitenkaan ole olemassa helppoja ratkaisuja. Samalla korostuu tarve johdonmukaiseen politiikkaan.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä näyttää välikysymyksessään olevan sitä mieltä, että on ihan oikein, että korealaiset kapitalistit saavat nauttia telakkayhtiön voitoista, jos sellaisia syntyy, mutta että mahdolliset tappiot tulee sosialisoida suomalaisten veronmaksajien kustannettaviksi.

Eikä tässä vielä kaikki. Omassa vaihtoehtobudjetissanne esititte 200 miljoonan euron leikkausta yritystukiin. Viittasitte tuolloin selvitykseen, jossa ehdotettiin laivanrakennuksen innovaatiotukea poistettavaksi. Olette siis vain vajaa puoli vuotta sitten ehdottaneet ainoan laivatilauksiin liittyvän sallitun suoran tukimuodon poistamista tykkänään ja nyt kaivatte opposition järeimmän aseen esille, kun ennätyssuuret innovaatiotuetkaan eivät riittäneet turvaamaan toivottua laivakauppaa.

—–

Tunnelman tasapainottamiseksi haluan todeta, että on välikysymyksessä ansionsakin.

”Taloutemme haasteet ovat mutkikkaampia ja suurempia kuin 1990-luvun laman jälkeen. Meillä on myös eläköitymisen aikaansaama kestävyysvaje. Kilpailukykymme on rapistunut ja lisäksi kansainvälisen talouden taantuma hidastaa meidänkin talouskasvuamme. Bruttokansantuotteemme ei ole vieläkään noussut vuoden 2008 tasolle. Ilman uudistuksia, joilla saamme talouskasvumme edellytyksiä parannettua, meitä uhkaa hidas näivettyminen.”

Näihin välikysymyksen suoriin sitaatteihin on helppo yhtyä. Tilanteemme on hankala – paljon hankalampi kuin yleisesti ymmärretään. Teollisuuden perinteiset kivijalkamme metsä- ja metalliteollisuus ovat viimeisen neljän vuoden aikana menettäneet 65 000 työpaikkaa. Vaihtosuhdeongelma on korostunut, kun monien vientituotteiden hinnat ovat laskeneet ja tuontituotteiden hinnat vastaavasti nousseet. Kustannuskilpailukykymme suhteessa keskeisiin kilpailijamaihimme on heikentynyt. Valtiontalouden liikkumavara on aiempaa vähäisempi, mitä ikääntymiskehitys entisestään vaikeuttaa. Eikä maailmalta ole paljoa apuja odotettavissa.

Menetykset ovat tapahtuneet useiden vaalikausien aikana, eikä niille ole yhteistä selittävää tekijää. Useiden samanaikaisesti toteutuneiden haasteiden takia olemme kuitenkin pysyvästi menettäneet ison osan hyvinvoinnistamme. Olemme ison jälleenrakennusurakan edessä, joka vie parhaimmillaankin vuosia ja edellyttää useita toisiaan tukevia toimia niin hallitukselta, kuntakentältä kuin työmarkkinaosapuoliltakin.

——

Valtiolla on Suomessa ollut, ja on edelleen, merkittävä rooli yritysten omistajana. Pitkään valtio oli myös keskeinen uuden teollisuuden rakentaja, kun muuta ulkoista pääomaa ei ollut saatavilla. Nykyisin valtio omistaa suoraan erityisesti sellaisia yhtiöitä, joilla on merkitystä huoltovarmuuden tai yhteiskunnan strategisten toimintojen kannalta sekä yhtiöitä, joilla on jokin yhteiskunnan monopoli tai muu politiikkatehtävä hoidettavanaan.

Valtio on omistajana pitkäjänteinen, mikä osaltaan on tukenut suomalaisen teollisuuden kehittymistä, kuten hallitusohjelmassa todetaan.

Valtio ei kuitenkaan ole ottanut kannettavakseen yksityisten toimijoiden tappioita, eikä lähtenyt pääomittamaan vaikeuksissa olevia yhtiöitä, ellei valtio jo tätä ennen ole ollut yhtiön omistajana. Tätä linjausta tukee marraskuussa 2011 valtioneuvoston hyväksymä omistajapoliittisen periaatepäätös, jonka mukaan kaupallisesti toimivien yhtiöiden tavoitteena tulee olla taloudellisesti kannattava toiminta.

Elinkeino- ja omistajapolitiikka on vuosien varrella kehittynyt luottamaan yritysten valintoihin, kuitenkin niin, että yrityksiä kannustetaan – valikoiduilla yritystuilla ja verotuksen keinoin – kehittämään uutta ja innovoimaan. Valinnat kohdistuvat teknologiaan, osaamiseen ja yleisiin olosuhteisiin. Niiden päälle yritykset rakentavat liiketoimintansa.

Kun ne onnistuvat, talouskin kasvaa. Elinkeinopolitiikka onkin talouden rakenteeseen kohdistuvaa politiikkaa. Elinkeinopolitiikan välineillä, kuten verotuksella, yritystuilla, säätelyllä, koulutuksella ja infrastruktuurin rakentamisella muokataan toimintaympäristöä sellaiseksi, mikä suosii rakenteen muuttumista vastaamaan globaaliin kehitykseen.

Perussuomalaisten peräänkuuluttamat tieteelliset tutkimukset tulevat vahvasti siihen johtopäätökseen, että valtion on vältettävä suoria alakohtaisia interventioita ja keskityttävä yleistä rakenteellista kilpailukykyä vahvista­vaan elinkeinopolitiikkaan. Olennaista on miten teollisuuden arvonlisää saadaan kohotettua ja miten teemme sellaisia tuotteita ja palveluita, joista saadaan kanavoitua arvoa kansantalouteemme. Elinkeinopolitiikan tulee olla kilpailullisesti ja teknolo­gisesti neutraalia, mutta kannustaa innovaatioihin, kas­vuun ja kansainvälisyyteen sekä edistää kilpailua.

—–

Välikysymys pohjautuu väitteeseen siitä, ettei hallitus joulukuussa tukenut STX Finlandia. Julkinen keskustelu on melko yksioikoisesti ajautunut kysymykseen, miksi valtio ei turvannut laivatilausta 50 miljoonan euron sijoituksella.

Ensinnäkin valtiovalta oli tukemassa laivatilausta kaikkien aikojen suurimmalla panostuksella, yli 40 miljoonan euron innovaatiotuilla ja valtion omistaman erityisrahoituslaitoksen Finnveran 600 miljoonan euron rahoitusvastuilla.

Valtion tekemä ratkaisu perustui näkemykseen yhtiön taloudellisesta tilanteesta, jonka osalta olennaista on mm.

– heikoksi arvioitu pitkän aikavälin kilpailukyky,

– huono kannattavuus,

– kansainvälisesti epäterve tuotannonala,

– heikoksi katsotun omistajan haluttomuus panostaa telakkaan,

– edelleen huonontunut yhtiön taloudellinen tilanne

sekä tästä seuraavaan valtiontukiriskiin, joka arviomme mukaan olisi johtanut tueksi arvioidun rahoituksen takaisinperintään yhtiöltä ja huonoimmassa tapauksessa vahingonkorvauskanteeseen valtiota sekä päätöksen tehneitä päättäjiä vastaan.

Toiseksi, kysymys ei ollut siitä, että vielä tämän ennätystuen lisäksi olisi tarvittu juuri 50 miljoonaa euroa. Todellisuudessa rahoitusvaje oli huomattavasti suurempi, ja mikä vielä olennaisempaa, kellään ei ollut tietoa siitä, kuinka paljon piikki olisi voinut vielä kasvaa.

Rahoituksen myöntäminen yli sallittujen innovaatiotukien olisi myös ollut huonoa elinkeinopolitiikkaa. Kilpailukyvyltään ja kannattavuudeltaan heikkoa taloudellista toimintaa olisi hätärahoitettu tilanteessa, jossa yrityksen omistaja ei kanna vastuutaan, eivätkä yksityiset rahoittajat ole halukkaita osallistumaan hankkeen tai yrityksen rahoitukseen.

Kun perussuomalaiset esittävät, että STX Finlandin tulos on ollut tappiollinen suhdanteiden takia ja että ongelmana on ollut, että tilauksia ei ole saatu riittävästi, näin voidaan todeta lähes jokaisesta hankaluuksissa olevasta yrityksestä jokaisella alalla. On selvää, että tukipiikin avaaminen olisi tuonut mukanaan tulvan vastaavanlaisia apupyyntöjä mitä erilaisimmista yrityksistä.

Valtion pitää suhtautua – ja se suhtautuu – kaikella vakavuudella jokaisen suomalaisen yrityksen ja teollisuuden alan ongelmiin. Olivat käytettävät välineet mitä tahansa, niiden osalta pitää kuitenkin olla johdonmukainen ja suhtautua tasavertaisesti eri ongelma-aloihin.

Jotakin hallituksen päätöksen hyväksyttävyydestä kertonee muuten se, että monessa laivatilausliemessä keitetty talousvaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Pekkarinen totesi julkisesti – talousvaliokunnan suljetussa kokouksessa yksityiskohdat kuultuaan – hallituksen käyttäneen maksimaalisesti kaikki lailliset tukikeinot ja lainauksen mukaan suurta moitteen sijaa ratkaisussa oli vaikea löytää. Perussuomalaisten peräänkuuluttamaa luovaa direktiivitulkintaa, jonka voisi suomentaa lain rikkomiseksi, virkavastuulla olevat ministerit eivät yksinkertaisesti voi tehdä.

—–

Perussuomalaiset esittävät, että valtion tulee ottaa lisää rahoitusriskiä kannettavakseen vientiteollisuutemme tilausten turvaamiseksi. Perussuomalaisille kerrottakoon, että valtio on pelkästään 2000-luvulla tarjonnut yli 14 miljardia euroa rahoitusta laivatilausten toteuttamiseksi.

Risteilyalusten rakentaminen on valitettavasti huonosti kannattavaa, markkinaa leimaa ylikapasiteetti ja epätasapainoinen neuvottelutilanne asiakasteollisuuden kanssa. Ylikapasiteettitilanne alalla jatkuu, alalle on tulossa lisää toimijoita Aasiasta ja valtioiden epäterve rooli alalla hidastaa ylikapasiteetin poistumista toimialalta.

Toisaalta Suomessa, ja aivan erityisesti telakan ympärille kehittyneessä alihankkijaverkostossa, on juuri tähän liittyvää poikkeuksellisen kovan tason osaamista. Risteilyalustuotannolla voi olla vielä tulevaisuus, jos sen toimintamalli saadaan uudistettua. Tämä vaatisi teollista ankkuritoimijaa, joka toisi alalle pääomien ohella vahvaa liiketoimintaosaamista pystyen uudistamaan risteilyalustuotannon kestävästi kannattavaan suuntaan.

STX Finlandin merkitystä meriteollisuuttamme kokoavana toimijana ei voi väheksyä. Alan yritysten riippuvuus telakasta on kuitenkin vähentynyt. Suomessa on 450 meriteollisuusyritystä, jotka työllistävät yhteensä 17 850 henkilöä. Työllisyysvaikutus on suuri etenkin Varsinais-Suomessa. Iso osa näistä yrityksistä voi kuitenkin hyvin ja niiden joukossa on maailmanluokan globaaleja yrityksiä, joille Suomi on markkinoista vain pieni osa.

Maailmassa tullaan tarvitsemaan yhä enemmän arktisten alueiden aluksia sekä offshore-aluksia, arktisen alueen merenkulun lisääntyessä. Yksin Venäjän alustarpeet tällä saralla ovat vuoteen 2020 mennessä noin 400 alusta. Myös merenkulun kiristyvät ympäristösäännökset tarjoavat mahdollisuuksia suomalaiselle meriteollisuudelle, jonka osaamisen huippua ympäristöystävälliset ratkaisut ja teknologiat ovat aina olleet. Kun meriteollisuutta tarkastellaan laajemmin, tulevaisuudennäkymät ovatkin olennaisesti kirkkaammat.

Jo valmisteilla olevien TUI-alusten rahoituksen varmistaminen on kuitenkin tämän päivän keskeinen haaste ja tavoite. Valtio on vahvasti mukana edesauttamassa tällaista ratkaisua. Helppoa se ei ole, varsinkin jos yhtälöön ei sisälly näkymää pitkäaikaisemmasta kestävästä ratkaisusta. Tähän liittyen hallitus selvittää myös mahdollisuuksia uuden omistuspohjan löytymiselle suomalaiselle telakkatoiminnalle. Tavoitteena olisi tällöin löytää vahva teollinen omistaja, joka voisi uudistaa risteilyalustuotannon kestävästi kannattavaan suuntaan. Työtä tehdään monella taholla ja tasolla päivittäin.

Suhtaudumme asiaan pragmaattisesti. Siksi valtiovalta on oman osallistumisensa osalta valmis harkitsemaan kaikkia laillisia vaihtoehtoja. On silti syytä korostaa, että STX Finland ei omistajansa mukaan edes ole myynnissä. Mahdollisissa uusissa tilanteissa valtio tarkastelee asiaa aina erikseen ja perusteellisesti – sekä ennen kaikkea pragmaattisesti.

—–

Toinen perussuomalaisten yksittäisistä esimerkeistä liittyy kotimaisen ruudintuotannon turvaamiseen. Valtio selvittää laajasti mahdollisuuksia saada Vihtavuoren ruutituotanto kannattavalle pohjalle, mutta ratkaisua ei vielä ole löydetty. Toiminta on ollut tappiollista jo yli viisi vuotta, eikä valtio voi harjoittaa tai rahoittaa pysyvästi tappiollista kaupallista toimintaa.

Myös kotimaisen ruudinvalmistuksen merkitystä huoltovarmuudelle selvitetään. Tässä arvioinnissa otetaan huomioon myös se, että ruuti tehdään tuontiraaka-aineista. Vihtavuoren keskeisiä raaka-aineita tuodaan Kiinasta, Brasiliasta ja Israelista. Jos niiden saatavuutta ei voida varmistaa, pelkällä ruutitehtaalla ei ole suurta arvoa mahdollisessa kriisitilanteessa. Valtio voisi ryhtyä Vihtavuoren tai sen osan omistajaksi vain, jos tehtaalle voitaisiin luoda kannattavan toiminnan edellytykset ja jos samalla voitaisiin olennaisesti edistää huoltovarmuutta.

—–

Hallitusohjelma ja hallituksen talous- ja teollisuuspolitiikka elävät ajassa. Hallitusohjelma pohjattiin aikanaan ennakoitua paremmalle talouskasvulle, jota ei eri syistä kuitenkaan koettu. Tästä syystä hallitus teki jo viime keväänä mittavat lisäsopeutuspäätökset.

Globaalin kilpailun murroksen jatkuessa kilpailukyvyn jatkuva vaaliminen on elintärkeää. Lyhyellä aikavälillä korostuu kansantaloutemme ja erityisesti vientiteollisuuden hintakilpailukyky. Se on tärkeää paitsi tilausten voittamiseksi, myös rakennemuutoksen pehmentämiseksi. Pitkän aikavälin kilpailukykyä tulee tarkastella laaja-alaisemmin. Keskeisiä tekijöitä ovat muiden muassa julkisen talouden kestävyys, työmarkkinoiden toimivuus ja verotuksen taso sekä rakenne.

Työpanoksen määrän nostaminen korostaa työ- ja elinkeinopolitiikan tavoitteiden yhteisyyttä. Erityisesti työpanoksen määrää tulisi kyetä nostamaan yksityisrahoitteisella sektorilla. Vain tämän sektorin menestys mahdollistaa julkisesti rahoitettujen toimintojen ylläpidon.

Valtiontalouden sopeuttaminen hallitusohjelman perälaudan raamittamalla tavalla on välttämätöntä. Tällä tavalla puolustamme uskottavuuttamme. Puolustuksen ohella tarvitsemme kuitenkin myös hyvää hyökkäystä. Siksi edellytysten luominen uudelle kasvulle on vieläkin välttämättömämpää.

Hallitus elää ajassa toisin kuin menneisyyden malleissa piehtaroivat välikysymyksen esittäjät. Hallituksen keskeiset talouspäätökset tehdään lähiviikkoina, hallituksen puolivälitarkastelussa ja sitä seuraavassa kehysriihessä. Hallitus keskittyy strategiaistunnossaan nimenomaan kasvun, kilpailukyvyn ja työllisyyden vahvistamiseen – eli edellytysten luomiselle maamme uudelle nousulle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *