Osa eurooppalaisesta vasemmistossa on osan mediasta tukemana viritellyt keskustelun, jossa säästöt ja kasvu asetetaan epä-älyllisesti vastakkain. Retoriikan henki on ”kiva kasvu” vastaan ”pahat säästöt”.
Kasvun välttämättömyydestä ei vallitse erimielisyyttä – joitakin naiiveja elämäntapaintiaaneja lukuunottamatta. Eurooppalainen porvarikenttäkin on mitä lämpimin kasvupolitiikan kannattaja ja puolestapuhuja. Ne eivät kuitenkaan ole vastuullisen valtiontalouden hoidon vastakohta. Eikä järkeväksi kasvupolitiikaksi kelpaa meille ihan mikä tahansa.
Olen Kokoomuksen eduskuntaryhmän nimissä useaan otteeseen todennut, että ”valtiontalouden sopeuttaminen on välttämätöntä, mutta vielä välttämättömämpää on kasvuun panostaminen”. Nämä kulkevat kuitenkin pitkälti käsi kädessä.
Kyllä Euroopassakin kasvun edellytykset ovat parhaat niissä maissa, jotka ovat vastuullisesti hoitaneet budjettejaan. Ja kyllä kasvu on eniten hakusessa siellä, missä velkaantuminen on rajuinta.
Kyse on monista asioista. Yhtenä näistä kyse on luottamuksesta, luottamuksesta valtion kykyyn hoitaa asioitaan, mikä näkyy matalampina korkoina paremmin asiansa hoitaneissa maissa. Matalilla koroilla puolestaan on dramaattisen paljon helpompaa lähteä tavoittelemaan kasvua kuin korkeammilla koroilla.
Säästäminenkin muuten on sana, jota väärinkäytetään järkyttävällä tavalla ihan alituiseen. Useimmissa tapauksissa kyse on vain ylivarojen elämisen vähentämiseksi.
Nykypäivän poliittisen logiikan yksi murheellisimpia ilmentymiä on kouristuksenomainen tarve näyttäviin paketteihin. Näyttävyys puolestaan mitataan useimmiten vain ja ainoastaan rahassa. Vaikutelmaksi on tullut, että vain miljardimäärillä on merkitystä.
Luonnollinen jatke tälle ajattelulle on nousussa oleva taipumus elvytysinvestointien vaatimiseen. Velkavetoinen, massiivisiin julkisiin panostuksiin nojaava velkaelvytys ei kuitenkaan ole oikea tie, ei myöskään kasvun kannalta.
Elvytys on luonteva toimintatapa suhdannekriisissä, silloin kun kilpailukyky on lähtökohtaisesti kunnossa, mutta talous suhdannesyistä tilapäisesti sakkaa.Tällöin elvyttämällä pyritään pitämään talouden pyörät pyörimässä ja välttämään tilapäisten ongelmien synnyttämät pysyvät menetykset.
Eurooppa ei ensisijaisesti kuitenkaan kärsi suhdanne-, vaan rakennekriisistä. Tarvitsemme sellaisia toimia, jotka luovat jotain pysyvää uutta. Tilapäisillä toimilla ei voi hoitaa ongelmia, jotka eivät ole luonteeltaan tilapäisiä. Tarvitsemme sellaisia toimia, jotka luovat edellytyksiä pitkän aikavälin kasvulle ja pysyville työpaikoille, tilapäisen helpotuksen sijasta.
Nämä toimet eivät muuten aina maksa maltaita. Saksan ja Ruotsin kehutut työmarkkinauudistukset eivät ole maksaneet kai senttiäkään. Euroopan digitaalisten sisämarkkinoiden luominen on muusta kuin rahasta riippuvaista. Eikä työurien pidentäminen ole budjettien menopuolen asia.
Nämä kaikki ovat kuitenkin omiaan luomaan kasvua. Pysyvää kasvua. Ja ilman, että niitä asetetaan vastakkain säästöjen kanssa. Päinvastoin, tällaiset rakenteelliset toimet sekä stimuloivat kasvua, että kaupan päälle vielä aikaansaavat säästöjäkin.
Kyse ei ole joko-tai, vaan sekä-että. Kasvua tarvitaan, mutta sen pitää olla aitoa ja pysyvää. Eikä se siksikään voi perustua tilapäisiin taikatemppuihin.