Blogi

YLE-uudistus kohtuullinen kompromissi

Veronmaksajien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen otsikoi oman YLE-uudistusta koskeneen lausuntonsa ”kohtuullinen kompromissi”. Minusta se oli hyvin otsikoitu.

Perjantaina aikaansaatu ratkaisu oli monella tapaa historiallinen. Se oli sitä sen takia, että käyttöön otettu rahoitusmalli oli ainutlaatuinen – sille ei tiettävästi löydy esikuvaa mistään maailmalta. Mutta se on historiallinen ennen kaikkea sen takia, että sen hyväksyivät kaikkien eduskuntapuolueiden eduskuntaryhmät.

Yleisradio on eduskunnan alainen laitos. Siksi oli luontevaa, että Yleä koskeva uudistus valmisteltiin eduskuntaryhmien välillä eli täysin poikkeuksellisesti siitä peruskaavasta, jonka mukaan hallitus valmistelee maassa tehtävät lainsäädäntöuudistukset. Jos ja kun ratkaisun pitää olla sellainen, että kaikki ryhmät sen hyväksyvät, sen on jo lähtökohtaisesti oltava kompromissi, tai itse asiassa monien kompromissien kompromissi. Uudistusta pitää myös osata tarkastella tästä näkökulmasta.

Uudistuksessa otettiin kantaa kolmeen isoon kysymykseen: Ylen rahoituksen tasoon, siihen malliin, jolla rahoitus kerätään sekä julkisen palvelun määrittelyyn ja valvontaan. On selvää, että kaikissa näissä kolmessa asiassa vallitsi näkemyseroja eri puolueiden välillä. Jokaisessa kohdassa aikaansaatua ratkaisua voi varmasti hyvinkin perustein arvostella, mutta on hyvä muistaa, että eri mieltä olivat alun perin mukana olleet puolueetkin. Ratkaisu on kompromissi, eli se ei lähtökohtaisesti ole minkään puolueen alkuperäisen kannan mukainen – eikä varmaan myöskään täysin vastaa yhdenkään puolueen näkemystä asiassa.

Jos olisin ihan itse saanut ratkaista asian, se näyttäisi varmasti erilaiselta – kaikissa kolmessa ulottuvuudessa. Mutta kun en saanut. Silti pidän ratkaisua ”kohtuullisena kompromissina”.

On selvää, että Yleä koskeva ratkaisu on ainakin osassa kansaa kovin epäsuosittu, ratkaistaan se sitten millä tavalla tahansa. On kuitenkin olennaista, että tällaisia asioita ratkaistaan. Ja että ne ratkaistaan demokraattisin menettelyin. Demokratia ei sitä paitsi ole toisten näkemysten selättämistä, vaan erilaisten näkemysten yhteensovittamista.

Tästäkin näkökulmasta on hienoa, että suurimman huomion saava rahoitusmalli on aidosti luova ratkaisu. Se ei ole mediamaksu, mutta ei se toden totta ole budjettirahoitustakaan. Kyse on veroluonteisesta maksusta, joka teknisesti, mutta vain teknisesti kiertää budjetin kautta, eikä sisälly valtiontalouden kehyksiin. Ei se tietysti täydellinen ole, ei lainkaan, mutta silti ihan kelvollinen.

Suurimman puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajana koen kaikkein olennaisimmaksi, että asia nyt vihdoin saatiin ratkaistua. Tässä maassa ja maailmalla ympärillämme on monia monin verroin isompiakin kysymyksiä, jotka vaativat huomiotamme.

Vaikka nyt aikaansaatua ratkaisua valmisteltiin parisen kuukautta, se on kuitenkin varsin lyhyt aika. Sen takia on selvää, että aikaansaatuun malliin voi liittyä sen laatuisia heikkouksia, jotka jatkovalmistelussa vielä vaativat erityishuomiota. Ottamatta kantaa siihen, mitä nämä voisivat olla (ehdokkaita on jo ilmennyt joitakin), on selvää, ettei jatkossa enää voida avata koko pakettia, eikä pakettia miltään olennaisilta osin, mutta hienosäätöön pitää jatkoselvittelyjen jälkeen aina olla mahdollisuus.

Tämä työ tehdään nyt hallituksen piirissä, jonka käytössä koko lainsäädäntökoneisto käytännössä on.