Kauppalehdessä oli viime perjantaina lyhyt uutinen, joka oli otsikoitu ”Ylen rahoitus budjettiin”. Jutussa viitataan Hufvudstadsbladetin edellisenä päivänä olleeseen juttuun, jossa oletetaan, että tähän olisi päädytty.
Median keskinäinen uutiskilpa on sinänsä ihan tuttu juttu. Mediakin elää markkinataloudessa ja yksi kilpailun muoto on onnistua onkimaan muita ennen tieto jostakin mielenkiintoisesta ja julkaista se näyttävästi. Toisinaan yksittäiset tiedotusvälineet onnistuvat tässä hyvinkin, mutta eivät suinkaan aina.
Joillakin jutuilla on myös taipumus ryhtyä elämään omaa elämäänsä. Kun yksi media spekuloi, toinen voi siteerata sitä jo vähemmän spekulatiivisesti. Kohtapuoleen juttu rupeaa elämään jo yleisenä totuutena.
Niin tälläkin kertaa. Varsinkin Kauppalehden käyttämä otsikko on sellaisessa muodossa, että se antaisi aiheen olettaa asian olevan varma. Itse jutussa toki viitataan toiseen lehteen tietolähteenä ja käypä ilmi sekin, ettei edellinen lehti edes varmuudella väitä asiasta mitään, kunhan spekuloi.
Tällä kertaa juttu ei lähtenyt enemmälti lentoon, pitkälti ehkä sen takia, että Helsingin Sanomat julkaisi samasta asiasta oman juttunsa, jossa ei päädytty samaan arvioon Hbl:n kanssa.
Itse asianosaisena voin todeta, ettei Hbl:n juttu perustu mihinkään. Tai toki se johonkin perustuu, mutta ei mihinkään tosiasiatietoon. Todellisuudessa YLE:n rahoitus on sitä pohtivassa ryhmäpuheenjohtajakonklaavissa vielä täysin auki.
Varsinkin juttujen otsikoinnissa kyse on toisinaan hiuksenhienoista eroista. Jos Kauppalehti olisi otsikkonsa perään laittanut kysymysmerkin, juttu olisi ollut täysin korrekti. ”Ylen rahoitus budjettiin?” on ihan eri asia kuin ”Ylen rahoitus budjettiin”.
Mitä muuten itse asiaan tulee, sen voisi yksinkertaistaa siten, että kansalaisilta kerätään tätä nykyä vajaa puoli miljardia euroa Ylen rahoittamiseen ja niin täytyy tehdä jatkossakin. Kyse on vain siitä, miten tämä kerääminen toteutetaan. Se taas ei ole ihan yksinkertainen kysymys – jos olisi, asia olisi ratkaistu jo aikaa sitten.