”Rupukunta saa rahaa samalla hinnalla kuin huippukunta”. Näin otsikoi päivän Kauppalehti. Kauppalehden mukaan ”suomalaiskuntien rahoitukseen on synnytetty järjestelmä, joka takaa sen, että taloudellisesti heikossa asemassa oleva kunta saa lainaa samoin ehdoin kuin hyvässä kunnossa oleva kunta”. Näin on. Eikä kyse edes ole mistään uudesta innovaatiosta.
”Meidän kannaltamme kuntien luottoriskeissä ei ole eroja” sanoo lehdessä haastateltu Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Pekka Averio. Ei varmasti olekaan. Hyvä on kuitenkin huomata, että elimme pitkään maailmassa, jossa euroalueen valtioiden luottoriskeissä ei lainoittajan kannalta ollut eroja. Nyt tiedämme mihin tämä johti; ensin holtittomaan velkaantumiseen ja sitten koko järjestelmää uhkaaviin vakaviin systeemiriskeihin.
Eurobondit on mm. Suomessa haukuttu jo etukäteen lyttyyn, vaikka itse asiassa emme edes tiedä mitä ne tarkkaan ottaen olisivat. Eurobondien ongelmiksi on nähty mm. se, että heikommassa kunnossa olevat maat saisivat rahaa heidän omaa luottokelpoisuuttaan alemmalla korolla ja, että hyvän luottoluokituksen maille tilanne olisi päinvastainen. Puhutaan myös moraalikadosta. Tarve, intressi tai halua laittaa asioitaan kuntoon ei järjestelmässä olisi asianmukaisella tolalla.
Ei suomalaisia kuntia euroalueen maihin verrata voi, mutta silti samankaltaisuuksia on enemmän kuin ensi alkuun tulee ajatelleeksi. Itse asiassa Kuntarahoitus onkin eräänlainen suomalainen variaatio eurobondeista.
Kauppalehden jutussa todetaan mm, että ”kuntia ei luokitella millään tavoin luottoriskien suhteen”. Kuulostaako tutulta eurooppalaisilta tantereilta?
Entä seuraava: ”Kuntien halpaa velkarahaa selittää myös se, että kuntasektori on lainoista viime kädessä yhteisvastuussa.”