Suomi on ollut EU:n jäsen jo yli 15 vuotta. Silti emme oikein vieläkään tunnu osaavan keskustella EU-asioista rationaalisesti. Joko ollaan puolesta tai sitten ollaan vastaan. Jos EU:ta kiittää jostakin, tulee leimatuksi eurointoilijaksi, jos sitä moittii jostakin, saa euroskeptikon maineen.
Minusta Suomi on Euroopassa vähän kuin Oulu Suomessa. Tai ainakin pitäisi olla.
Suomi sijaitsee Euroopan keskuksiin nähden varsin kaukana, sivussa ytimestä, lähes periferiassa. Oulun sijainti Suomeen nähden on sama. Suomi on kuitenkin EU:n keskitasoa selvästi kehittyneempi ja varakkaampi aivan samoin kuin Oulu on Suomen mittapuussa. Molemmat – niin Oulu suhteessa Suomeen kuin Suomi suhteessa Eurooppaan – ovat panostaneet koulutukseen, osaamiseen ja teknologiaan, molemmilla on monin tavoin hyvä maine. Monia muitakin yhtäläisyyksiä löytyy.
Väestölliseltä osuudeltaan kokonaisuudessa Oulu on kaiken huipuksi suunnilleen yhtä iso osa Suomea kuin mitä Suomi on EU:ta.
Niin tai näin, Oulussa on täysi oikeus olla ainakin toisinaan eri mieltä, jopa kauhuissaan siitä, mitä Helsingissä päätetään. Oululaisille on mitä luontevinta välillä tiukastikin arvostella sitä, mitä eduskunta tekee tai tekemättä jättää, ilman että Oulua ryhdytään saman tien leimaamaan Suomi-skeptiseksi.
Samanlainen luonteva suhde pitäisi olla mahdollista myös Suomen EU-jäsenyydessä. Ei kaikki Brysselin päätökset hyviä ole, ei itse asiassa alkuunkaan. Osa on huonoja, osa tosi huonoja.
Kuulun niihin, joiden mielestä Suomi on hyötynyt EU-jäsenyydestä ja joiden mielestä unioniin pitää ja voi lähtökohtaisesti suhtautua positiivisesti. Silti olen sitä mieltä, että EU:ssa on paljon parannettavaa ja että velvollisuutemme on pitää erilaisia EU:n heikkouksia lakkaamatta esillä. Huomionarvoista on sekin, että sen paremmin liikaa hymistelemällä kuin överisti haukkumalla emme tosiasiassa voi vaikuttaa unionin toimiin, minkä kuitenkin pitäisi olla kansallisestikin yksi keskeisimmistä prioriteeteistamme.