Blogi

Säätytaloneuvottelujen arvostelusta

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään hallitusneuvotteluja arvostelevista oikeustieteilijöistä. Lehti oli haastatellut neljää valtiosääntöoppinutta, jotka moittivat neuvotteluja mm. niiden salaisuudesta. ”Neuvottelujen käyminen suljetuin ovin on demokratian kannalta hyvin ongelmallista”, toteaa yksi haastatelluista.

Niinpä niin. Missäköhän päin maailmaa hallitusneuvotteluja käydään avoimin ovin?

Suomessa politiikka on kaikkinensa varsin avointa, kuten on yhteiskuntamme muutoinkin. Kaikkien puolueiden keskeiset kannat kaikkiin keskeisiin kysymyksiin ovat hyvin tiedossa. Hallitusohjelmassa on kyse mm. näiden yhteensovittamisesta. Tämän tekeminen kauppatorilla kameroiden paisteessa ei olisi kenenkään etu. Minun on myös varsin vaikea mieltää, että se edistäisi demokratiaa millään tavalla. Ellei demokratiaa sitten mielletä alati viihteellistyväksi, pinnallistuvaksi ja henkilöityväksi julkiseksi leikkikouluksi.

Yhden professorin arvion mukaan ”vaarana on, että hallitusneuvotteluihin osallistuvilla virkamiehillä ja etujärjestöillä on liian suuri rooli”. Omat kokemukseni ovat täysin päinvastaisia. Oikeastaan missään demokraattisessa prosessissa virkamiesten rooli ei ole niin vähäinen kun juuri hallitusneuvotteluissa. Onko se sitten hyvä tai huono asia, on kokonaan toisen messun väärti.

Oikeaan osuvampi professorilausunnoissa sen sijaan on arvio, jonka mukaan hyvin nopeassa prosessissa tehdään pikaisesti massiivinen koko vaalikauden kattava lainsäädäntöohjelma. Toisaalta ennakoitavuus ja suunnitelmallisuus ovat hyviä arvoja myös poliittisessa päätöksenteossa, toisaalta aika kiistatta on lyhyehkö ja riski olosuhteiden muutosten huomioimatta jättämisestä on aina ilmeinen. Tosin esimerkiksi vielä viimeisiä päiviään viettävä hallitus on myös hyvä esimerkki siitä, kuinka taloudellisten reunaehtojen muuttuessa myös hallituksen linjaa osattiin nopealla aikataululla reivata.

Kaikelle on syynsä ja taustansa. Meikäläistä hallituksenmuodostamisprosessia leimaa poliittinen monipuoluekarttamme. Kun jo järjestelmämme luonteesta seuraa, että vasta vaalien jälkeen on arvioitavissa ketkä kenenkin kanssa hallitusta ryhtyvät muodostamaan, se väistämättä näkyy. Ei tätä näissä oloissa kamalan eri tavalla oikein voi kokoon parsia. Samoin näkyy se, että monipuoluehallituksissa on kyettävä sopimaan monista erilaisista asioista tasapainoisella hallituskumppanien halut, toiveet ja parlamentaarinen voimakin edes kohtuudella huomioon ottavalla tavalla. Se edellyttää kaikkien tiedossa ja ennakoitavissa olevien asioiden ottamista pöydälle samanaikaisesti.

Niin tai näin, tätäkin prosessia on helppo arvostella. Huomattavasti vaikeampi on luoda varteenotettavia, toteuttamiskelpoisia vaihtoehtomalleja.