Jo ties monettako kertaa presidenttiehdokkaaksi ilmoittautunut Paavo Väyrynen on taas vauhdissa. ”Keskittämispolitiikka pahempaa kuin 1960-luvulla” Paavo jyrisi viime sunnuntaina Pukaron Paronilla puhuessaan, näin ainakin Loviisan Sanomien mukaan.
Väyrysen mukaan ”Kokoomus, sosialidemokraatit ja city-vihreät haluaisivat pääkaupunkiseudulle puoli miljoonaa ihmistä lisää, mutta koska maan väkiluku ei kasva, tämä merkitsisi maakuntien näivettymistä”.
Jep jep. Paavolle ja muille pääkaupunkiseudun ja maakunnat retoriikassaan vastakkain asettaville kerrottakoon, ettei kaupungistuminen ole sen paremmin Kokoomuksen kuin kenenkään muidenkaan city-hörhöjen salajuoni, vaan globaali ilmiö. Ihan itse ihmiset päättävät muuttaa työn, toimentulon tai milloin minkäkin syyn takia. Ei kukaan ketään kaupunkiin kärsimään pakota!
Itse asiassa kaupungistumista on Suomessa vuosikymmenet pyritty jarruttamaan – vaihtelevalla menestyksellä. Todellisuudessa kaupungistumista on vastustettu niin rajusti, että samalla on jätetty asianmukaisesti varautumatta siihen kaupungistumiseen, joka silti tapahtuu. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kaksi keskeisintä asuntopoliittista ongelmaa; asuntojen hinnat ja yhdyskuntarakenteiden hajautuminen ovatkin seurausta epäonnistuneesta kaupungistumisen hallinnasta. Maamme kaupungistuu koko ajan – halusimmepa tai emme.
Suomi on iso maa, johon kuuluu niin kaupunkeja kuin maaseutuakin. Kaikille ajatteleville ihmisille on itsestäänselvää, ettei Helsinki, Turku tai Tampere pärjäisi ilman elinvoimaista maaseutua. Yhtä selvää on, että elämä maakunnissa olisi dramaattisesti vaikeampaa, elleivät isot kaupunkimme pärjäisi kansainvälisessä kilpailussa.
Tästä huolimatta kaupunkien ja maakuntien välinen vastakkainasettelu on voimissaan.
Hyvä on kuitenkin huomata, että tämä on lähinnä maakuntien kepulaisten lellimä ajattelutapa.
Siinä leimakirveet heiluu ja tosiasiat saavat kyytiä, kun kepulandia tanner tömisten suuntaa vaalikentille. Milloin pelotellaan maaseudun tyhjentämisellä, milloin näivettämisellä, milloin itse paholaisella. Isänmaan asiaa se ei kuitenkaan vie tippaakaan eteenpäin.
Allekirjoittaneelle on tässä maalaisliiton mussutuksessa pyritty sovittamaan ”ison pahan suden” viittaa. Olen tästä otettu, vaikka en itseäni kuvauksesta tunnistakaan. Hyvä on muuten muistaa, että kepulainen poliitikko on viimeiset kahdeksan vuotta toiminut niin aluekehityksestä vastaavana elinkeinoministerinä kuin paikallisasioista vastaavana kuntaministerinäkin. Ja onpa pääministerinä ollut kepulainen jo kohta kaksi vaalikautta. Eivätköhän nämä kuitenkin ole ne pestit, joissa asiaan on eniten voitu vaikuttaa?