Kuluvalla viikolla on keskusteltu sopivasta kuntamäärästä Suomen oloihin. Kuntiahan on tällä haavaa 342, kun niitä vielä jokunen vuosi sitten oli sata enemmän. Kehitystä on siis tapahtunut. Toki kuntia edelleenkin on liikaa.
Käyty keskustelu on voimakkaasti yksinkertaistettu erilaisiin lukuihin ja numeroihin. 100, 200 vai 300? Tämä ei tietenkään ole olennaista. Olennaista on se onko kuntia nyt liikaa, tuleeko valtiovallan pyrkiä osaltaan edistämään kuntaliitoksia ja onko kyse tärkeästä asiasta. Ja toki siitäkin, onko kuntia vähän vai paljon yli tarpeen.
Monien poliitikkojen ohella menneellä viikolla ainakin SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly, EK:n uusi toimitusjohtaja Mikko Pukkinen ja ministeri Antti Tanskasen johtama kasvutyöryhmä vaativat tai muutoin eri sanoin kannattivat suurta kuntauudistusta. Kaikkien heidän mielestä kuntia on liikaa, asiaan pitäisi puuttua ja se on tärkeää.
Olen tismalleen samaa mieltä. Ei minulla tosin ole antaa numeroa siitä montako kuntaa riittäisi. Se on kuitenkin mielestäni selvää, että mainituista luvuista 100 on paras työluku. Minusta olennaista on, että tulisimme hyvin – ja siis paljon nykytilaa paremmin – toimeen olennaisesti nykyistä harvemmalla ja tehokkaammalla kuntajoukolla.
Julkisen sektorin osuus koko Suomen taloudesta on poikkeuksellisen suuri. Kuntasektorin osuus julkisesta sektorista on samoin meillä tavanomaista mittavampi. Jo siksi kuntaremontti on tärkeä koko maan ja sen talouskehityksen kannalta.
Hallinnon pitäisi olla järkevän toiminnan apuväline, ei itseisarvo. Kuntarajat pitää sopeuttaa siihen, miten asioita on järkevä organisoida sen sijaan, että sopeutetaan erilaisten asioiden järjestäminen historiallisiin rajapyykkeihin.
Olennaista on ihmisten palvelut ja elinvoimainen talous, ei kunnantalot tai -vaakunat. Siksi pääkaupunkiseudulle riittää yksi kaupunki neljän sijasta.