Puheet

Rakennetun ympäristön neuvottelupäivät, Tampere

Rakennetun ympäristön haasteet 2010 -luvulla

Suomessa on tällä hetkellä meneillään kaksi yhdyskuntarakennetta muuttavaa kehitysuuntaa. Ensinnäkin aluerakenne keskittyy. Tämä kehitys liittyy maailmanlaajuiseen kaupungistumiseen, jota elinkeinoelämän rakenteiden muutos ruokkii. Kaupungistumisen lisäksi meillä on käynnissä toinenkin kehityssuunta.
Kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenne on hajanainen ja hajautuu edelleen. Erityisesti kasvavilla kaupunkiseuduilla väestönkasvu ja yhdyskuntarakenteen hajautuminen ovat aiheuttaneet liikenteen kasvua, joka puolestaan on lisännyt mm. melua ja ilman likaantumista.

Tarve kehityksen kääntämiselle yhdyskuntarakenteita eheyttäväksi on ilmeinen. Se toisaalta lisää paineita siihen, että asuinrakentamiseen ja muihin taajamatoimintoihin haluttaisiin ottaa alueita, jotka esimerkiksi melun tai maaperän pilaantumisen takia ovat vaikeasti tai ainakin kalliisti toteutettavia. Haittoja voidaan lieventää meluvallein ja maanparannustöin, mutta tämä maksaa.

Kaavaohjauksessa tulee huolehtia siitä, että elinympäristön laatua uhkaavat tekijät ja haittojen lieventämisen mahdollisuudet selvitetään ja että erilaisille ympäristöhaitoille alttiit toiminnot sijoitetaan näiden haittojen ulottumattomiin.

Elinympäristön laadulla on suuri merkitys globaalin kilpailukyvyn ja ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Globaaleilla työmarkkinoilla ympäristön laatu on tärkeä tekijä haettaessa korkeasti koulutettua ja luovaa työvoimaa. Suomessa ulkomaalaista työvoimaa ja matkailijoita kiinnostaa erityisesti kansainvälisesti maineikas suomalainen arkkitehtuuri, kaupunkien luonnonläheisyys ja puhtaus sekä asuinympäristön turvallisuus. Esimerkiksi lasten mahdollisuus kulkea itsenäisesti kouluun ja harrastuksiin ei ole muualla itsestään selvää. ELYt voivat kaavaohjauksessaan sekä eri toimijoiden välisessä yhteistyössä kiinnittää huomiota näihin laatutekijöihin esimerkiksi kannustamalla alueellisia toimijoita paikallisten ja seudullisten arkkitehtuuripoliittisten ja kulttuuriympäristöohjelmien laadintaan.

Tämän vuoden neuvottelupäivien erityisteemana on kaupunkiseutujen kehittäminen.

Varsinkin kuntatasolla aluepolitiikassa on aina ollut ja tullee aina olemaan eri toimijoiden välillä intressieroja. Näiden intressien yhteensovittamiseksi on viimevuosina noussut aiempaa enemmän esille maankäytön strateginen suunnittelu, alkuun puheissa ja viimein myös käynnistettyjen hankkeidenkin tasolla. Maankäytön strateginen suunnittelu edellyttää asioiden konkretisointia niin, että tiedetään, mihin suuntaan kehitystä halutaan ohjata. On hahmoteltava selkeästi, mitkä ovat strategisia valintatilanteita ja millainen strateginen linjaus tehdään. Viime kädessä kysymys on siitä, halutaanko kehityksen suuntaan vaikuttaa aktiivisesti vai ajaudutaanko muutoksen mukana ja vain reagoidaan eteen tuleviin tarpeisiin ja tilanteisiin.

Olen huomannut, että strategisella tasolla puhutaan usein esimerkiksi yhdyskuntarakenteen eheyttämisestä ilman, että kunnolla hahmotetaan suuntaa, millä tavalla nykykehitystä pitäisi lähteä muuttamaan. Siihen, mitä ei tunne, ymmärrä tai kunnolla hahmota, on myös vaikea sitoutua.

Maankäytön strategisuus näkyy maankäyttöön liittyvien kaavojen ja rakennemallien lisäksi myös monissa muissa yhteyksissä – esimerkiksi maapoliittisissa valinnoissa, liikennesuunnitteluun ja liikennejärjestelmään liittyvissä ratkaisuissa, palveluverkon suunnittelussa ja asuntopoliittisissa ratkaisuissa. On oleellisen tärkeää, että maankäyttöön vaikuttavat keskeiset linjaukset ovat samansuuntaisia kaikessa päätöksenteossa. Tämä edellyttää prosessien aikaisempaa parempaa yhteensovittamista ja keskinäistä optimointia. Esimerkiksi täällä Tampereen seudulla tällaista lähestymistapaa on kehitetty muun muassa integroimalla ilmastostrategian laatiminen samaan prosessiin. Tästä työstä ja myös aiheeseen liittyvästä ympäristöministeriön kehittämishankkeesta kuulemme enemmän iltapäivällä.

Hallitus antoi marraskuussa 2009 eduskunnalle selonteon kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. Nk. PARAS -selonteossa arvioidaan uudistuksen etenemistä, vaikutuksia, tehtyjä toimenpiteitä ja niiden riittävyyttä sekä uudistuksen, että vuoden 2012 loppuun voimassa olevan puitelain tavoitteiden näkökulmasta. Yksi keskeisimmistä painotuksista seloteossa on kaupunkiseutujen kuntien yhteistyön kehittäminen.

PARAS -hanke on antanut konkreettisen sysäyksen maankäyttökysymysten entistä johdonmukaisemmalle käsittelylle kaupunkiseututasolla. Hankkeen sisältämä kaupunkiseutujen suunnitteluvelvoite on käynnistänyt seuduilla runsaasti pohdintaa keskeisistä yhteisistä maankäyttökysymyksistä. Suosituin käytännön työkalu tässä työssä on ollut seudullinen rakennemalli, jota täällä Tampereen seudullakin on käytetty. PARAS-hanke on myötävaikuttanut lisäksi lukuisten kuntaliitosten syntymiseen. Näissä liitostilanteissa korostuu usein tarve hahmottaa syntyvän uuden kunnan tilannetta myös maankäytön kautta.

Asetin yhdessä hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemen kanssa viime vuoden lopulla työryhmän, joka pohtii PARAS –selontekoon sisältyvien kaupunkiseutulinjausten toimeenpanoa. Työryhmän tehtävänä on pureutua erityisesti puitelaissa mainittuja kaupunkiseutuja koskevaan selvityshenkilömenettelyyn, tarpeeseen parantaa suurten kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen ohjauksen sekä maankäytön ja liikenteen yhteensovittamisen edellytyksiä lainsäädäntöä kehittämällä sekä Tampereen ja Turun seuduilla pilotoitavaan valtion ja seudun kuntien väliseen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimusmenettelyyn (MAL).

Selvityshenkilömenettely on ajateltu tueksi silloin, kun yhteistyö ei seudun kuntien omin toimenpitein etene. Tällainen seutuselvittäjä voisi olla keino avata lukkiutuneita tilanteita ja pohtia konkreettisia etenemispolkuja seudun tarpeista käsin. Selvittäjä voisi muun muassa kartoittaa, millaisia kehittämistarpeita seudulla on maankäytön, asumisen, liikenteen ja palveluiden käyttöön liittyen. Hän voisi myös tehdä ehdotuksia siitä, miten ja millaisilla aikatauluilla seudun yhteistyötä jatkossa syvennetään.
Aiesopimusmenettely on puolestaan nähty keinoksi, jolla toisaalta seudun kuntien kesken ja toisaalta seudun ja valtion välillä voidaan sopia maankäytön, asumisen ja liikenteen nykyistä parempaa yhteensovittamista tukevista kehittämisperiaatteista. Tämän kaltainen laaja-alainen aiesopimusmenettely on ensimmäisen laatuaan Suomessa. Tavoitteena on, että myös Helsingin seudun nykyiset liikennejärjestelmää sekä tontti- ja asuntotuotantoa koskevat aiesopimukset voitaisiin tulevaisuudessa koota yhdeksi MAL-sopimukseksi.

Toivon, että työryhmä tuo syksyllä yhteiskunnalliseen keskusteluun maankäytön ohjausjärjestelmän kehittämistä koskevia uusia avauksia, joita kehittämällä voitaisiin välttää kuntakohtaisista osaoptimoinneista syntyvät haitat koko kaupunkiseudun menestykselle. Kysymys on ainakin koko kaupunkiseutua palvelevien suunnitteluvälineiden käytettävyyden parantamisesta, taajamien lieverakentamisen ohjauksen kehittämisestä, maankäytön ja liikenteen suunnittelun entistä paremmasta yhdentämisestä sekä seudullisesti yhtenäisen maapolitiikan vahvistamisesta.
Kaupan sijainnin ohjaus on taloudellisesta taantumasta huolimatta noussut edelleen aika ajoin pinnalle. Kaksi vuotta sitten, näihin samoihin aikoihin (28.5.2008), ympäristöministeriö pyysi alueellisia ympäristökeskuksia selvittämään alueellaan vireillä olevat seudulliset kaupan hankkeet. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Selvitys osoitti, etteivät megaluokan kauppahankkeet ole yksittäistapauksia. Kysymys on valta-kunnallisesta ilmiöstä – uudesta vaiheesta kaupan kehityksessä. Tämä havainto johti tarpeeseen arvioida, ovatko maankäyttö- ja rakennuslain vähittäiskaupan suuryksiköitä koskevat säännökset ajan tasalla.

Matti Auran työryhmä päätyi arviossaan siihen, ettei nykyinen ohjausjärjestelmä vastaa ohjaukseen kohdistuviin koveneviin vaatimuksiin. Työryhmä esitti useita ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi. Niistä tärkeimmät ovat kaupan mitoituksen osoittaminen maakuntakaavoituksessa ja ohjauksen laajentaminen paljon tilaa vaativan erikoistavaran kauppaan. Ehdotusten toteuttaminen edellyttää muutoksia maankäyttö- ja rakennuslain kauppapykäliin. Näitä koskeva muutos on jo lähtenyt lausunnoille. Hallituksen esitys on tarkoitus saattaa eduskunnan käsittelyyn syksyllä.

Muutakin merkittävää on tapahtunut. Kaupan uudet ilmiöt ja niiden vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja liikenteeseen ovat nousseet julkiseen keskusteluun valtakunnallisilla areenoilla. Ympäristöministeriö ja ELY-keskukset ovat ryhdistäytyneet kaavaohjauksessa kauppaa koskevissa kysymyksissä. Rajoja toki on koeteltu ja koetellaan varmaan jatkossakin. Sen ansiosta on saatu myös uutta oikeuskäytäntöä, joka linjaa lainsäädännön soveltamista. Erityisen tärkeänä pidän korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä Keski-Suomen maakuntakaavasta. Siinä KHO pysytti ympäristöministeriön päätöksen, jolla jätettiin vahvistamatta useita keskustojen ulkopuolelle osoitettuja vähittäiskaupan suuryksiköitä.

Hallitus päätti laajasta uusiutuvaa energiantuotantoa lisäävästä kokonaisuudesta. Tämä uusiutuvan energian paketti on selkeä suunnanmuutos kohti päästötöntä energiantuotantoa.

Pakettiin sisältyy laaja tuulivoiman lisäämistä koskeva tavoite. Tällä hetkellä tuulivoimalla tuotetaan Suomessa noin 0,3TWh sähköä, kun vuonna 2020 pitäisi tuottaa jo 6TWh. Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomeen pitää rakentaa noin 700 uutta tuulivoimalaa. Tuulivoiman lisääminen asettaa suuria haasteita myös kaavoitukselle.

Jotta tavoitteeseen päästään, on tärkeää, että tuulivoimakaavoitus saadaan nopeasti käyntiin myös sisämaassa. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää kaavoituksen ripeää etenemistä maakuntien liitoissa ja kunnissa. Tähän ei päästä ilman ELYjen merkittävää ohjausta.

Ympäristöministeriö on valmistellut hallituksen esitystä, jonka mukaan tuulivoimaloille voitaisiin tietyin edellytyksin myöntää rakennuslupa jo yleiskaavan perusteella. Esitys annetaan eduskunnalle vielä ennen juhannusta.

Viime talven lumisateet muistuttivat meitä jälleen hyvän rakentamisen tärkeydestä. Rakentamisen erilaisten normien lisääntyminen, uudet säädökset ja prosessien pirstaloituminen vaativat hankkeesta vastaavalta ja rakennusvalvonnalta yhä enemmän asiantuntemusta ja tarkkuutta suunnittelussa ja valvonnassa. Laiminlyönneiltä ja virheiltäkään ei ole vältytty. Resurssien rajallisuudesta huolimatta on ilo huomata, että ELYt ovat panostaneet rakennusvalvontojen koulutukseen ja alueellisen yhteistyön edistämiseen. Yhteistyön ja yhä suurempien rakennusvalvontayksikköjen muodostaminen on myös ympäristöministeriön rakennusvalvonnan kehittämishankkeen ydinasioita. Muita tavoitteita ovat säädösvalmistelun parantaminen ja säädöksiin liittyvien tulkintojen yhtenäistäminen sekä sähköisen asioinnin kehittäminen. Tässä kehittämistyössä tarvitsemme myös ELYjen apua ja rakennusvalvontakentän tuntemusta.