Blogi

Iltakoulu linjasi kosteus- ja hometalkoista

Hallitus päätti viime vuonna käynnistää viisivuotisen Kosteus- ja hometalkoot -toimenpideohjelman vuosille 2009-2013. Tähän liittyen valtioneuvosto antaa asiasta periaatepäätöksen, jossa linjataan valtiovallan keskeiset toimenpiteet. Hallitus käsitteli asiaa esittelystäni eilen iltakoulussa.

Tämän päivän lehdissä asiasta ei ollut. Esimerkiksi Helsingin Sanomien toimittajista ainakin viisi kirjoitteli tänään vaaliraha-asioista.

Arvioiden mukaan 600 000 – 800 000 suomalaista altistuu päivittäin kosteus- ja homevaurioille kodeissa, työpaikoilla tai muissa julkisissa rakennuksissa. Välitön kosteus- ja homevaurioiden korjaustarve on noin 250 000 pientalossa, 8000 asuinkerrostalossa, 1300 koulussa sekä 1200 hoitoalan rakennuksessa. Huonon sisäilman aiheuttamien kustannusten on arvioitu olevan jopa 3 miljardia euroa vuodessa.

Mutta mitäpä siitä. Vaalirahasotku se on se, joka kansaa kiinnostaa!