Helsingin Sanomat kirjoitti tänään Helsingin kaupungin esteettömyysmääräyksistä. Jutun mukaan kaupunki vetää tässä lainsäädäntökin tiukempaa linjaa. Hyvästä tarkoituksesta huolimatta asialla on myös kääntöpuolensa. Mitä tiukemmat määräykset, sitä kalliimpaa rakentaminen on. Ja sitä kalliimpaa on asuminen.
Pääkaupunkiseudulla on aiheesta kauhisteltu asuntojen hintoja. Kyse on monimutkaisesta asiasta. Varsinkin Helsingissä asumisen hinta on ollut ongelma ainakin 150 vuotta. Eikä tilanne ole juuri toisenlainen Euroopan muissa isoissa kaupungeissa – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Asuntojen hinnat määräytyvät markkinoilla. Ennen kaikkea kyse on kysynnän ja tarjonnan kohtaamisesta. Tässä yhtälössä vaikuttavat monet tekijät, joista tällä hetkellä ylivoimaisesti merkittävin on alhainen korkokanta, joka vahvistaessaan kysyntäpuolta nostaa asuntojen hintoja. Tätä ei voi millään asuntopoliittisilla päätöksillä muuksi muuttaa. Toki asuntolainojen saatavuutta voidaan rajoittaa (kuten Ruotsissa tehdään) tai asumisen veroetuja kaventaa, mutta tähän meillä tuskin on aihetta.
Pitkässä juoksussa kyse on siitä, että meidän pitää saada lisää tarjontaa eli lisää asuntoja. Markkinataloudessa kaikki se, josta on pulaa, tuppaa kallistumaan. Näin käy myös asuntojen osalta. Jos asuntoja kysytään enemmän kuin niitä tarjotaan, hintamekanismi johtaa hintojen nousuun. Kun ihmiset vaurastuessaan haluavat enemmän neliöitä ja kun muuttoliike niin muualta Suomesta kuin maailmaltakin jatkuu, asuntoja yksinkertaisesti tarvitaan lisää.
Asuntojen määrän eli tarjonnan pitäisi itse asiassa lisääntyä yhtä paljon kuin niiden mm. muuttoliikkeestä seuraavan kysynnän kasvun, jotta tilanne säilyisi edes nykyisellään. Jos hintakehitystä haluttaisiin maltillistaa, asuntoja pitäisi saada markkinoille vielä tätä enemmän.
Uusien asuntojen markkinoille saaminen liittyy moneen tekijään, joista rakentamiskustannukset lienee ehkä merkittävin. Tähänkin vaikuttaa moni asia. Yksi näistä liittyy rakentamista koskeviin määräyksiin.
On sinänsä legitiimiä tavoitella mm. esteetöntä rakentamista, samoin kuin paloturvallista, energiatehokasta ja kaupunkikuvallisesti hyvää rakentamista. Vähintään yhtä legitiimiä on kuitenkin tavoitella myös kohtuuhintaista rakentamista.
Aloitin runsas vuosi sitten ympäristöministeriössä ns. rakentamisen normitalkoot. Sen lähtökohtana on kääntää päälaelleen se ajattelutapamme, että jos meillä on ongelma, meidän pitää säätää normi ja päinvastoin ajatella, että yksi ongelma voi olla se, että meillä näitä sinänsä hyvää tarkoittavia normeja on liikaa.
Hyvästä tarkoituksestaan huolimatta myös normitalkoomme etenevät tuskastuttavan hitaasti. Tosin se ei ole ihme, jos ja kun esimerkiksi Helsingin kaupunki omissa käytännöissään vetää täysin toiseen suuntaan ja itse asiassa vaikeuttaa asiaa.
Esteetön rakentaminen on hieno asia. Tietty tolkku tulee kuitenkin olla tässäkin. Rakentamisen ohjauksessa on kyse monista asioista, jotka pitää järkevällä tavalla pystyä yhteen sovittamaan keskenään. Kaikkea ei voi saada. Esteettömyys on tärkeä arvo, mutta niin on kohtuuhintaisuuskin, eikä ole oikein, että kohtuuhintaisuus on aina se, josta joustetaan.
On selvää, ettei rakentaminen kohtuuhintaiseksi muutu pelkästään esteettömyysmääräyksiä järkevästi soveltaen. Kyse on monesta muustakin asiasta. Mutta ennen kaikkea kyse on yleisestä asenteesta: haluammeko me oikeasti kohtuuhintaista rakentamista vai emme?