Hyvät maakuntakaavoituksen asiantuntijat,
Yhdyskuntarakenteesta
Kaavoitusta koskeva yhteiskunnallinen keskustelu kulminoituu tänä päivänä monin tavoin kysymykseen eheämmästä tai hajautuneemmasta yhdyskuntarakenteesta. Muun muassa ilmastonmuutos, pirstaleinen kuntarakenne, kuntien heikkenevä talous, väestön ikääntyminen ja kaupan kehitys ovat kaikki asioita, joilla on tavalla tai toisella oleellinen kytkentä yhdyskuntarakenteen toivottavaan kehitykseen.
Sinänsä johtopäätöksen pitäisi olla selvä: Ainoa järkevä tie on eheyttää nykyistä, useimmilla kaupunkiseuduilla ja varsinkin niiden reuna-alueilla pahasti hajautumaan päässyttä yhdyskuntarakennetta.
Yhdyskuntarakennetta käsiteltiin monipuolisesti viime viikolla Kuopiossa pidetyssä osin kansainvälisessä konferenssissa, jonka teemana oli ”Kestävä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu. Konferenssissa kuultiin tuoreimmat tiedot ympäristöklusterin tutkimusohjelman hankkeiden tuloksista ja joukko mielenkiintoisia esimerkkejä siitä, miten maailmalla on pyritty ja osin onnistuttukin vähentämään yhdyskuntien autoriippuvuutta.
Pidän rohkaisevana Kuopion konferenssissa kuultuja tietoja siitä, että vaikka yhdyskuntarakenteen hajautumisella on Suomessa synkkä ja pitkä historia, myönteistäkin kehitystä on vihdoin nähtävissä. Eheytyminen näyttäisi olevan alullaan kaupunkiseutujen jalankulkuvyöhykkeillä. Hyvä niin, sillä tarvitsemme rohkaisua pitkällä marssilla kohti rakenteeltaan eheitä kaupunkiseutuja ja yhdyskuntia.
Haasteita kuitenkin riittää.
Aivan erityisenä haasteena meillä Suomessa on kaupunkiseutujen reuna-alueille vuosikymmenten aikana pikku hiljaa syntyneiden haja-asutusalueiden vähittäinen muodostuminen taajamiksi ilman asianmukaista kaavoitusta. Laajalle levinneet harvan rakentamisen alueet eivät yksinkertaisesti ole sen paremmin taloudellisen kuin ympäristön kannalta kestäviä ratkaisuja. Kun alhainen asukastiheys ei mahdollista toimivan joukkoliikenteen järjestämistä, henkilöauto on usein käytännössä ainoa liikkumisväline niin työpaikkojen kuin palvelujenkin sijaitessa kaukana. Tästä yhä vallitsevasta kaupunkiseutujen reuna-alueiden kehityssuunnasta on päästävä eroon mahdollisimman nopeasti. Se on kaikkien – niin asukkaiden, kuntien kuin ympäristönkin etu. Sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.
Varsinkin tilanteessa, jossa yksittäisillä kunnilla ei ole tarvittavaa tahtoa tämän kehityksen pysäyttämiseksi ovat kaikki hyvät neuvot tarpeen.
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistuksessa otettiin yksi askel kaupunkiseutujen reuna-alueiden hajautumiskehityksen hillitsemiseksi. Helsingin seudun tavoitteisiin kirjattiin, että ”alueidenkäytössä tulee ehkäistä olemassa olevasta yhdyskuntarakenteesta irrallista haja-rakentamista.” Tavoitteet ovat muuten kaavoitusta ohjaavia ja ne on tarkoitettu otettavaksi tosissaan. Mistään hyvää tarkoittavasta liturgiasta ei – ainakaan enää – ole kyse.
Yhtenä yhdyskuntarakenteen hajautumisen keskeisenä syynä on pirstaleinen kuntarakenteemme. Kuntien välinen kilpailu hyvistä veronmaksajista ja yrityksistä ruokkii lyhytjänteistä ja liberaalia politiikkaa kaavoituksessa ja muussa rakentamisen ohjauksessa. Oma merkityksensä on myös sillä, että kuntien yhteistyö kuntatason suunnittelussa on lainsäädännön tarjoamista mahdollisuuksista huolimatta jäänyt kovin vähäiseksi. Oulun kaupunkiseudulla on tehty pitkäjänteistä pioneerityötä seudullisen suunnittelun parissa ja sen tuloksena syntynyttä Oulun seudun yhteistä yleiskaavaa on syystäkin kiitelty esimerkilliseksi. Kovin surullista on kuitenkin ollut seurata, miten helposti eräät kunnat ovat oman kunnan lyhytjänteisen edun nimissä lähteneet edistämään hankkeita, jotka ovat osin jopa räikeässä ristiriidassa seudullisesti sovitun yhteisen tahtotilan kanssa.
Yhdyskuntarakenteen hajautumisen kannalta vailla merkitystä ei ole myöskään se, että kuntien strateginen, koko kunnan kattava yleiskaavoitus näyttää olevan yhä harvinaisempaa. Onkin syytä esittää kysymys, mikä väline nykyisestä työkalupakista pitäisi ottaa tehokkaampaan käyttöön, jotta eheytymisessä voidaan saavuttaa aitoja tuloksia.
Yksi vastaus on maakuntakaavoitus.
Ihmiset ja yritykset eivät toimi kuntarajojen mukaisesti vaan omien tarpeittensa pohjalta hallinnolliset rajat ylittäen ja ohittaen. Tämä pitäisi ottaa suunnittelun lähtökohdaksi. Olen ollut jossain määrin hämmentynyt törmätessäni asetelmiin, joissa kunnat ja maakunnan liitot asetetaan jopa vastapelureiksi kaavoitusta koskevissa seudullisissa kysymyksissä. Tätä on syytä ihmetellä, koska liitot ovat nimenomaisesti kuntayhtymiä, joissa päätöksiä tekevät kuntien edustajat. Toki tiettyyn mittaan asti on ymmärrettävää, että kunnat ajavat omaa etuaan, mutta haluan silti peräänkuuluttaa vahvaa seudullista ajattelua suomalaiseen kaavoitusta koskevaan keskusteluun ja käytäntöön.
Maakuntakaavoitusta tulisi hyödyntää tehokkaasti seudullisten maankäyttökysymysten ratkaisemisessa. Tämä on mahdollista vain, mikäli tunnustetaan se tosiasia, että kaavoituksen perusluonteena on sovittaa yhteen eri intressit, mikä tarkoittaa hyvin usein monenlaisten konfliktien ratkaisemista. Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen on erinomaisen hyvä esimerkki siitä, että toivottua kehitystä ei saada aikaiseksi, jos maakuntakaavassa ei pyritä eikä pystytä tekemään tarvittavia – kenties yksittäisen kunnan kannalta – kipeitäkin ratkaisuja seudun kokonaisedun nimissä. Aivan liian usein olemme tilanteessa, jossa monien vuosien suunnittelun tuloksena syntyy maakuntakaava, joka on kompromissi kaikkien kuntien tarpeista ja toiveista – ei todellinen, strateginen kokonaisnäkemys maakunnan alue- ja yhdyskuntarakenteesta.
Maakuntaliittojen voimavaroista
Tarvitsemme aidosti seudullisia maankäyttöratkaisuja ilman, että niitä joudutaan odottamaan vuosikymmeniä. Tästä syystä on tärkeää, että maakuntakaavoitusta käytettäisiin nykyistä tehokkaammin juuri kasvavien kaupunkiseutujen seudullisten maankäyttökysymysten ratkomiseen. Tämä on suuri haaste ja edellyttää liitoilta vahvaa panostusta laadukkaaseen suunnitteluun. Eräille kaupunkiseuduille onkin laadittu kaupunkiseudun maakuntakaavoja, mitä pidän erittäin tervetulleena. Tulevaisuudessa se muodostuu ehkä nykyistä tärkeämmäksi seudullisen suunnittelun muodoksi, varsinkin jos kuntien seudullinen suunnitteluyhteistyö ei lähde muilla tavoin etenemään.
Olen eri yhteyksissä esittänyt huoleni siitä, että maakuntien liitoissa ei ole kyllin vakavasti ymmärretty sitä roolia, mikä liitoilla ja maakuntakaavoituksella on seudullisessa suunnittelussa. Laatua ei synny ilman kunnon panostusta. Pidän aivan välttämättömänä, että liitoissa on riittävä määrä suunnittelun ammattilaisia ja riittävät voimavarat kaavoitusta varten tarvittavien selvitysten tekemiseen.
Kaavoituksen laadussa ei ole pelkästään kysymys kaavan ja selvitysten sisällöstä. Siinä on myös mitä suurimmassa määrin kyse kaavoituksen kestosta. Kaavoitusjärjestelmässä maakuntakaavoituksen tehtävänä on konkretisoida valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja sovittaa ne yhteen maakunnallisten ja seudullisten kysymysten kanssa lähtökohdaksi kuntien kaavoitukselle. Suunnittelujärjestelmän toimivuuden, vaikuttavuuden ja uskottavuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että seudulliset kysymykset pystytään ratkomaan kohtuullisessa aikataulussa.
Maakuntakaavojen valmistelu on monissa liitoissa venynyt kohtuuttoman pitkäksi, mihin on nähdäkseni eniten vaikuttanut tehtävien vaatimien voimavarojen selvä alimitoitus.
Kaavoituksen kokonaiskestoon vaikuttaa luonnollisesti myös se, miten tehokkaasti ministeriö toimii kaavojen vahvistamisessa. Tässä teemme parhaamme. Ja parantamisen varaa on varmasti olemassa. Samassa yhteydessä on kuitenkin todettava, että päätösvalmistelua on useissa tapauksissa pitkittänyt se, että kaavan selvitysaineisto on puutteellista tai dokumentoitu puutteellisesti, mikä edellyttää usein työlästä lisätietojen hankintaa ja lisäselvittelyjä ministeriön asiantuntijoiden toimesta. Pidän tätä kohtuuttomana lisärasituksena, koska ministeriön pitäisi pystyä kohdentamaan voimavaransa ennen kaikkea kaavoituksen ennakko-ohjaukseen.
Yhteinen päämäärämme on ajan haasteisiin laadukkaasti vastaavat maakuntakaavat. Tämän voimme saavuttaa vain kohdentamalla voimavaramme niin liitoissa kuin ministeriössä mahdollisimman tehokkaasti ja vaikuttavasti.
Kaupasta
Tämän vuoden neuvottelupäivien erityisenä teemana on kauppa, joka on mitä ajankohtaisin pohdinnan aihe. Iltapäivän ohjelmassa on monipuolinen valikoima teemaa koskevia puheenvuoroja, mitä pidän erittäin hyvänä painotuksena, onhan kauppa mitä keskeisin asia niin meidän kaikkien arjessa kuin kaavoituksessakin.
Olen ollut aktiivinen kaupan kysymyksissä ja halunnut nostaa kaupan merkityksen yhdyskuntien kehittämisessä poliittiseen keskusteluun. Syy on ollut hyvin yksinkertainen. Kaupan toimialan kehitys on viime vuosina saanut suunnan, josta olen vakavasti huolissani. Kaupan yksiköiden koko on rajussa kasvussa ja varsinkin suurimmat niistä pyritään sijoittamaan yhdyskuntarakenteen kannalta varsin ongelmallisesti etäälle asutuksesta liikenneväylien liittymäalueille. Maakuntakaavoituksen näkökulmasta aivan erityisenä piirteenä on se, että lukuisia hankkeita on pyritty viemään kunnissa läpi maakuntakaava ohittaen. Olisinkin odottanut maakuntien liitoilta selvästi korkeampaa profiilia ja seudullisen kokonaisnäkemyksen puolustamista niissä tilanteissa, joissa vaikutuksiltaan jopa maakunnallisia kaupan megaluokan hankkeita on viety eteenpäin kuntakaavoituksen keinoin.
Meillä Suomessa on totuttu väitteisiin, että kaavoituksella rajoitetaan ja jopa estetään elinkeinoelämän toimintaa. Asettamani kaupan työryhmän pari viikkoa siten julkistettu raportti sisältää mielenkiintoisen selvityksen kaupan ohjauksesta useissa Euroopan maissa. Selvityksen perusteella on tehtävissä selvä johtopäätös siitä, että kaupan ohjaus on meillä pikemminkin liian sallivaa kuin liian tiukkaa.
Työryhmä on painottanut työssään ja ehdotuksissaan merkitykseltään seudullisten kaupan yksiköiden ohjausta, mitä pidän perusteltuna. Ministeriö tulee käynnistämään tarvittavien lainsäädäntömuutosten valmistelun, VATtien tarkistamisen sekä ohjeistuksen uudistamisen viipymättä. Jo käynnissä oleva lausuntokierros tulee antamaan eri tahojen evästykset jatkovalmistelun pohjaksi.
On selvää, että maakuntakaavoitukselle tulee nykyisten haasteiden päälle entisestään kovempia vaatimuksia, kun maakuntakaavan roolia kaupan ohjauksessa tullaan vahvistamaan. Kauppa on nimittäin mitä tyypillisin elinkeinoelämän toimiala, jonka sijaintia koskeva kuntien välinen kilpailu on saanut epäterveitä piirteitä. Kovassa ja lyhytjänteisessä kilpailussa kaupan toimijoista kaavoituksen hyvät pelisäännöt uhkaavat jäädä jalkoihin.
Maakuntakaavoitukseen tämä heijastuu muun muassa siten, että kunnat haluavat varmistaa oman asemansa kaupan yksiköiden potentiaalisena sijaintipaikkana sivuuttaen seudullisen kokonaisratkaisun ja seudullisen kokonaisedun. Uskonkin, että maakuntakaavoituksen yhtenä haasteena tulee nykyistä vahvemmin olemaan se, että pitäydytään vain kaupan seudullisten kysymysten ratkomisessa ja jätetään kaupan paikalliset ratkaisut kuntakaavoituksen tehtäväksi.
Kaupan ohjaus on oivallinen asiayhteys pohtia yhtä maakuntakaavoituksen tämän ajan haasteista: mennäkö mukaan hankelähtöiseen ajatteluun vai pyrkiä maakunnan alueidenkäytön pitkäjänteiseen kehittämiseen? Itse pidän selvänä, että maakuntakaavoituksella tulee luoda alueidenkäytölliset edellytykset maakunnan eri toimijoiden pitkän aikavälin tarpeille. Tähän perustehtävään sopii erittäin huonosti lyhyen aikavälin hankevetoinen ajattelu. Elinkeinoelämän kannalta on tärkeää, että kaavoituksella luodaan mahdollisuudet toimivalle kilpailulle. Pidän tätä oikeutettuna vaatimuksena. Toimivan kilpailun edistäminen on kuitenkin aivan muuta kuin vain tietyn hankkeen toteuttamista varten tarvittavan kaavan valmistelu.
Kaavoituksen kestosta puhutaan paljon kriittiseen sävyyn. On varmasti tilanteita, joissa kaavoituksen koetaan ihan perustellusti venyvän sietämättömän pitkäksi prosessiksi. Kun kyse on koko maakuntaa tai vaikkapa kaupunkiseutua koskevista ratkaisuista, on kuitenkin erittäin tärkeää, että ne tehdään aidosti ja demokraattisesti maakuntatasolla – ei yksittäisten toimijoiden yksittäisten hankkeiden kritiikittömänä hyväksymisenä hankekohtaisella pikakaavoituksella. Ideaalitilanteena pidän sitä, että maakuntakaavoissa olisi selvitetty perusteellisesti kaupan pitkän aikavälin mahdolliset sijaintipaikat. Näistä voimassa olevan maakuntakaavan vaihtoehdoista kaupan toimijat sitten hakisivat seudullisille yksiköilleen sijoittautumispaikkoja sen sijaan, että niitä etsitään nykytyyliin keinoilla, joissa maakunnallinen tai seudullinen ajattelu sivuutetaan.
Lopuksi
Maakuntakaavoitus on tärkeä mutta vain yksi maakunnan kehittämisen väline. Toiminta aluekehittämisen veturina maakunnassa on maakunnan liitolle keskeinen tehtävä. Kaavoituksella ja aluekehittämisohjelmilla on yhteisenä sateenvarjona maakunnan pitkän aikavälin strategia, maakuntasuunnitelma. Maakunnan pitkän aikavälin haasteet koskevat mitä moninaisimpia aihealueita työllisyydestä kilpailukykyyn ja liikenneverkoista palvelujen saatavuuteen. Olkoot nämä painotukset miten erilaisia tahansa eri puolilla Suomea, on meillä kuitenkin yhteisiä haasteita, joihin jokaisessa maakunnassa pitää rohkeasti tarttua.
Kaikki inhimillinen toiminta tapahtuu fyysisessä ympäristössä. Mikäli emme pidä vastuullisesti ja pitkäjänteisesti huolta ympäristön laadusta, ei kasvulle, kilpailukyvylle, työn tekemiselle ja ihmisten elämälle löydy suotuisia mahdollisuuksia. Tämän vuoksi haastankin teidät kaavoituksen ammattilaisina oman varsinaisen työnne rinnalla pitämään hyvän ympäristön merkitystä esillä maakuntien liittojen kaikessa toiminnassa.
Vaikka en tänään olekaan puhunut ilmastonmuutoksesta, on selvää, että sen hillintä on suuri missio niin maakuntakaavoitukselle kuin maakuntien muullekin kehittämiselle.
Siinä tehtävässä toivotan teille mitä parhainta menestystä.