Metropolipolitiikalla hyvinvointia ja kilpailukykyä
Metropolialueen haasteet
Puolitoista vuotta sitten hallitusohjelmaneuvotteluissa sovittiin erikseen, että pääkaupunkiseudun erityiskysymyksiä varten käynnistetään metropolipolitiikka. Kyse oli vahvasta poliittisesta tahtotilasta, jonka synnytti tietoisuus Helsingin seudun tärkeästä ja yhä kasvavasta merkityksestä Suomen hyvinvoinnille ja kansainväliselle kilpailukyvylle. Tämän ja seudun suuren väestömäärän aiheuttama erityisyys maan muihin kaupunkiseutuihin verrattuna määrittävät politiikan sisällön.
Pääkaupunkiseudun ja laajemmin koko Helsingin seudun erityisyyttä voi kuvata monista eri näkökulmista. Metropolipolitiikan tavoitteiden kannalta ainakin seuraavat havainnot ovat keskeisiä.
Täällä asuu neljännes Suomen väestöstä, mutta alueen osuus kansantuotteesta on kolmasosa. Helsingin seutua pidetään osaamiseltaan eräänä Euroopan innovatiivisimmista alueista. Kuitenkaan sen kyky houkutella ulkomaisia investointeja, yrityksiä ja huippuosaajiakaan ei ole kovin hyvä.
Seutu kantaa päävastuun maahanmuuttajaväestön integroinnista suomalaiseen yhteiskuntaan. Puolet Suomessa asuvista ulkomaiden kansalaisista asuu pääkaupunkiseudulla ja väestökasvusta valtaosa muodostuu maahanmuutosta.
Yhdyskuntarakenteen ja asumisen haasteet ovat kaikille tuttuja. Asuminen on merkittävästi kalliimpaa ja ahtaasti asuminen yleisempää kuin muualla. Tämä vaikeuttaa työvoimapulaa erityisesti palvelusektorilla ja on osaltaan kiihdyttänyt yhdyskuntarakenteen hajautumista ja liikenteen ruuhkautumista.
Uhka huono-osaisuuden ja syrjäytymisen alueellisesta keskittymisestä on tällä seudulla muuta maata suurempi. Suhteellinen köyhyys – siis tulot alle 60% väestön mediaanituloista – on lisääntynyt erityisesti pääkaupunkiseudulla. Myös pitkäaikaisasunnottomuus on pääosin metropolialueen ongelma.
Ympäristöhaasteisiin vastaaminen, erityisesti ilmastonmuutoksen hillintä on Helsingin seudun yhdyskuntarakenteen ohjaamisessa välttämätöntä mm. suuren väestömäärän vuoksi. Tuoreen tutkimuksen mukaan asuntojen, työpaikkojen tai kauppakeskusten sijoittaminen maankäytön suunnittelussa vaikuttaa hyvin merkittävällä tavalla liikenteen määrään ja yhdyskuntien ekotehokkuuteen.
Eniten henkilöautokilometrejä asukasta kohti syntyy pääkaupunkiseudun ympäristössä, missä kylämäisten alueiden kasvu on ollut voimakkaampaa kuin muualla Suomessa. Myös työssäkäyntietäisyydet ovat pääkaupunkiseudulla pidemmät kuin muilla kaupunkiseuduilla.
Kyse on merkittävästä erosta. Pääkaupunkiseudun reuna-alueilla autoiltuja kilometrejä kertyy lähes nelinkertainen määrä verrattuna muiden kaupunkiseutujen keskustoihin, taajamiin ja näiden lähialueisiin.
Samaisen tutkimuksen mukaan liikennettä synnyttävät eniten suuret kauppakeskukset ja vapaa-ajankeskukset sekä liikenneterminaalit, joihin voi suuntautua tuhansia matkoja päivässä. Kaupunkikeskustojen ulkopuolella oleviin suuriin kauppakeskuksiin yli 80 prosenttia matkoista tehdään henkilöautolla.
Tulevaisuudessa tilanne uhkaa muuttua entistä kestämättömämmäksi, jollei maankäytön suunnittelua saada nykyistä paremmin tukemaan ilmastotalkoita. Metropolialueella on siis selkeä tarve koko työssäkäyntialueen kattavan toimivan ja ekologisesti kestävän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämiseen. Maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamisen tarve joukkoliikenteen edellytyksiä parantavalla tavalla on täällä suurin.
Monet näistä ilmiöistä ovat valtion eri sektoreiden kansallisen politiikan ja seudun kuntien omaehtoisten toimenpiteiden piirissä. Metropolipolitiikan lisäarvo näille toimille on ennen muuta eri hallinnonalojen väliin jäävien ja useiden sektoreiden yhteistyötä vaativien haasteiden, tarpeiden ja toimenpiteiden tunnistaminen, koordinoiminen ja ratkaisujen esittäminen. Metropolipolitiikan pitää kyetä rakentamaan myös tähän liittyviä kumppanuuksia valtion, kuntien ja yksityisten toimijoiden välille.
Metropolipolitiikan toteuttamisesta
Valtionhallinnossa metropolipolitiikka tuli näkyväksi ensimmäisen kerran nyt istuvan hallituksen ohjelmassa. Se määrittelee metropolipolitiikan tavoitteet seuraavasti:
”Pääkaupunkiseudun erityiskysymyksiä varten käynnistetään metropolipolitiikka, jolla ratkaistaan alueen maankäytön, asumisen ja liikenteen ongelmia, edistetään elinkeinopolitiikan ja kansainvälistymisen toteutusta sekä ehkäistään syrjäytymistä. Monikulttuurisuutta ja kaksikielisyyttä edistetään. Valtion ja pääkaupunkiseudun kuntien kesken vahvistetaan ja laajennetaan aiesopimuskäytäntöä, sekä valtion eri hallinnonalojen kumppanuuteen perustuvaa yhteistyötä.”
Konkretisoidessaan hallitusohjelmakirjausta hallinnon- ja aluekehityksen ministerityöryhmä päätti viime joulukuussa tulkita siinä mainittua maantieteellistä ulottuvuutta niin, että metropolipolitiikan aluerajaukset määritellään asialähtöisesti. Pienimmillään se voi kohdistua yhteen kuntaan, kuten asunnottomuuteen vaikuttaminen Helsinkiin. Suurimmillaan alue ylittää maakuntarajat, esimerkiksi yhdyskuntarakenteen ja liikenteen kysymyksissä Lohjan, Hämeenlinnan ja Porvoon seuduille sekä korkeakouluasioissa Lahteen.
Toinen politiikan tekemiseen liittyvä päätös liittyi toteuttamisvälineisiin. Niistä päätetään hallinnonala- ja asialähtöisesti ja ne voivat olla esimerkiksi valtion ja kuntien välisiä aiesopimuksia, ohjelmia tai kumppanuushankkeita. Työkalupakkiin voi kuulua myös seudun erityistarpeiden huomioon ottamista valtion eri toimijoiden sellaisissa päätöksissä, joilla on vaikutusta metropolialueen kilpailukykyyn ja hyvinvointiin. Kysymys on siis olemassa olevan välineistön hyödyntämistä metropolialuelähtöisesti.
Kärkihankkeista
Hallinnon- ja aluekehityksen ministerityöryhmä teki joulukuun kokouksessaan myös päätöksen ns. kärkihankkeista. Ne kuvaavat toimenpidekokonaisuuksia, joiden merkitys metropolipolitiikan onnistumiselle on keskeistä. Kärkihankkeet jäsentyvät hallitusohjelman mukaisesti neljään kokonaisuuteen.
– maankäyttö, asuminen ja liikenne
– kansainvälinen kilpailukyky
– monikulttuurisuus, maahanmuutto ja kaksikielisyys
– sosiaalinen eheys
Maankäytön, asumisen ja liikenteen kärkihankkeet ovat edenneet kokonaisuuksista ripeimmin.
Valtion ja Helsingin seudun kuntien välisen aiesopimus riittävän asunto- ja tonttitarjonnan turvaamisesta tuli voimaan huhtikuun alussa ja siihen sisältyvät valtion toimet alkavat olla kasassa. Pallo onkin tältä osin nyt kunnilla, joilta odotan konkreettisia, aiesopimuksen tavoitteiden toteuttamista edistäviä tekoja. Rakentamisen suhdanteen alavire mahdollistaa tonttivarannon kasvattamisen, kun markkinatilanne ei suosi mittavaa kovanrahan tuotantoa. Tilanne tuo myös tuotantoresursseja ja hintajoustoa vuokratuotannon lisäämiseen ja olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuden parantamiseen.
Seudun keskeisten maankäyttöratkaisujen ja liikenneinvestointien tiiviimpi yhteensovittaminen pääsi välietapille, kun PLJ 2007:ään perustuva aiesopimus päästiin allekirjoittamaan elokuun lopussa. Myönteistä on myös Helsingin seudun yhteistyökokouksen ja YTV:n hallituksen päätökset käynnistää koko Helsingin seudun kattava liikennejärjestelmätyö. Sen avulla toivottavasti saadaan aikaan aito vuoropuhelu valtion ja kuntien kesken sekä kuntien välillä yhdyskuntarakenteen eheyttämisen ja sen edellyttämän liikennejärjestelmän kehittämiseen.
Yhteiskunnallinen keskustelu Helsingin seudun yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kohtalonyhteydestä käy nyt muutoinkin vilkkaana. Hyvä niin. Lisää sytykettä siihen toivoakseni tuo valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistus, jonka valmistelussa ilmasto- ja energiapolitiikan haasteet on otettu tosissaan ja jossa myös Helsingin seutua koskevat tavoitteet on uudistettu. Tavoitepäätös tulee valtioneuvostoon lähiaikoina. Myös valmisteilla oleva hallituksen ilmasto- ja energiastrategia linjaa periaatteita, joiden varassa Helsingin seudun maankäyttöä, asumista ja liikennettä pitää kehittää.
Kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistamisessa on myös päästy hyvään alkuun. Se liittyy mm. innovaatiopolitiikkaan, osaamisen kehittämiseen, osaavan työvoiman saannin varmistamiseen ja seudun kansainväliseen markkinointiin.
Tämän osana Helsingin seudun kilpailukykystrategian valmistelu on kunnissa hyvässä vauhdissa. Sen toteutuksen varmistaminen aikanaan valtion ja seudun kuntien yhteistyöllä sisältyy metropolipolitiikan kärkihankkeisiin.
Tutkimuksen ja koulutuksen osalta Aalto-yliopiston perustaminen on tärkeä innovaatiokyvyn ylläpitämiseen liittyvä viesti. Toivottavasti siitä seuraavat käytännön toimet voidaan viedä eteenpäin ilman että ne puuroutuvat yhteen liittyvien korkeakoulujen perinteisiin tai Helsingin ja Espoon kuntakilpailuun. Positiivista on myös se, että pääkaupunkiseudun rehtorifoorumi ja kaupungit valmistelevat parhaillaan metropolialueen tutkimus- ja yhteistyöohjelmaa, jonka on määrä valmistua tämän vuoden loppuun mennessä. Tavoitteena on, että siitä saadaan valtion, korkeakoulujen ja kuntien välinen aiesopimus vuoteen 2010 mennessä.
Monikulttuurisuuden, maahanmuuton ja kaksikielisyyden edistäminen keskittyy tällä hetkellä maahanmuuttopoliittisen ohjelmakokonaisuuden laatimiseen ja toteuttamiseen.
Sitä tukemaan valmistellaan parhaillaan asian kannalta keskeisten ministeriöiden ja seudun kuntien kesken aiesopimusta maahanmuuttajien kotouttamisen ja työllisyyden edistämiseksi. Sen tarkoituksena käytännön tasolla on maahanmuuttajien kielikoulutuksen sekä ammattitaidon kartoittamista ja täydentämistä sekä työllistymistä palvelevan kokonaisjärjestelmän aikaansaaminen. Jos neuvotteluprosessissa päästään maaliin, tarkoituksena on solmia asiasta nelivuotinen sopimus, joka tulisi voimaan ensi vuonna.
Sosiaalisen eheyden tavoitteista pitkäaikaisasunnottomuuden vähentäminen ja lähiöiden kehittäminen ovat käynnissä, mutta syrjäytymiskehityksen torjunnassa seudun erityistarpeiden huomioon ottaen ollaan vielä kuntien toimenpiteiden varassa.
Asunnottomuuden vähentämiseksi laadittu nelivuotinen aiesopimus tuli voimaan syyskuun alussa. Muista aiesopimuksista poiketen se sisältää konkreettisen toimeenpanosuunnitelman, jossa on yksilöity ja aikataulutettu käynnistettävät hankkeet ja muut tukitoimenpiteet. Sopimus sisältää mittavan taloudellisen tuen valtiolta näille hankkeille ja toimenpiteille.
Lähiöiden kehittämiseen valtion ympäristöhallinto on osoittanut taloudellisena porkkanana 3 milj. euroa/vuosi seuraavien kolmen vuoden ajan. Sitä toteutetaan poikkihallinnollisella lähiöohjelmalla, johon osallistumiseen on haku parhaillaan käynnissä. Hakemukset on jätettävä tämän kuun loppuun mennessä. Ohjelman sisältö painottuu isojen lähiöiden haasteisiin ja on tällä tavalla metropolilähtöinen.
Metropolipolitiikan hallinnolliset rakenteet
Kuten aiemmin sanoin, metropolipolitiikan poliittisesta koordinoinnista valtioneuvostossa vastaa hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä, koordinoinnin valmistelusta ympäristöministeriö sekä toimenpiteiden valmistelusta ja toteutuksesta kukin ministeriö hallinnonalallaan. Metropolipolitiikan sihteeristössä ovat mukana ministe-riöiden edustajien ohella Helsingin seudun kuntien edustajat, jolloin kumppanuusnäkökulma on alusta alkaen mukana.
Metropolipolitiikan toteutumista seuraamaan on asetettu lisäksi keskeisten ministeriöiden, kaupunkien, maakunnan liittojen sekä elinkeinoelämää, koulutusta ja tutkimusta edustavien tahojen välinen neuvottelukunta. Se pitää ensimmäisen kokouksensa lokakuun alussa, jolloin teemana on erityisesti metropolitutkimus.
Metropolipolitiikan tavoitteiden toteutumisen kannalta on välttämätöntä, että seudun kuntayhteistyö vahvistuu. Asia liittyy läheisesti myös Paras-hankkeen ja siinä Helsingin seudun kaupunkiseutusuunnitelman toimeenpanoon. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta eduskunnalle vuonna 2009 annettavan selonteon valmistelussa arvioidaan seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamisen edistymistä, kuntayhteistyön esteitä sekä lainsäädännön kehittämistarpeita.
Vapaaehtoinen yhteistyö seudun kuntien kesken on edennyt hyvin viime vuosina. Kantaako se myös vaikeat päätökset, on vielä näkemättä. Seudun kehittäminen kuntarajojen yli on erityisen tarpeellista maankäytön, asumisen ja liikenteen kysymyksissä. Parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä olevassa maankäyttö- ja rakennuslain muutoksessa esitetään pääkaupunkiseudulle pakollista yhteistä yleiskaavaa. Se on selkeä viesti hallitukselta seudullisen maankäyttöpolitiikan ja eheämmän yhdyskuntarakenteen puolesta. Tarvitaanko valtion suunnalta muita pakottavia toimenpiteitä, riippuu mm. Paras-hankkeen tavoitteiden toteutumisesta tällä seudulla.