Puheet

Valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita koskeva ajankohtaiskeskustelu, Eduskunta

Arvoisa puhemies,

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet syntyivät vuosituhannen vaihteessa kun maankäyttö- ja rakennuslakia uudistettaessa luovuttiin kuntakaavojen jälkivalvonnasta. Tavoitteiden tehtävänä onkin varmistaa valtakunnallisesti merkittävien asioiden huomioon ottaminen erityisesti maakuntien ja kuntien kaavoituksessa. Siirtyminen jälkivalvonnasta ennakko-ohjaukseen on pääosin sujunut hy-vin. Tavoitteita tarkistettaessa kyse on nyt lähinnä niiden täsmentämisestä ja selkeyttämisestä.

Ilmastonmuutoksen hillintä ei juurikaan ollut keskustelun kohteena, kun nykyisiä tavoitteita valmisteltiin. Ilmasto- ja energiakysymykset ovatkin keskeisin syy siihen, että tavoitteita on nyt tarpeen myös tarkistaa ja tavoitteiden velvoittavuutta eräiltä osin lisätä. Kuten ympäristövaliokunta lausunnossaan toteaa: ”Erityisesti ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja siihen sopeutumisen haasteet edellyttävät nykyistä tehokkaampaa valtakunnallista alueidenkäytön ohjausta”.

Alueidenkäytössä ilmastonmuutoksen hillintä kulminoituu yhdyskuntarakenteeseen ja liikenteeseen.

Vuonna 2000 tehtyä päätöstä valtakunnallisista tavoitteista edelsi eduskunnalle annettu hallituksen selonteko. Kirjelmässään valtioneuvostolle eduskunta totesi muuan muassa, että ”yhdyskuntarakenteen eheyttäminen on yksi keskeisimmistä alueidenkäytön haasteista tulevaisuudessa.” Tuohon näkemykseen on helppo yhtyä nyt, melkein kymmenen vuotta myöhemmin.

Hyvistä tavoitteista huolimatta hajautumiskehitys on jatkunut voimakkaana useimmilla kaupunkiseuduilla. Tähän on yksinkertaisesti saatava muutos. Ilmastopoliittiset näkökohdat eivät osana alueidenkäytön suunnittelua enää voi olla pelkkiä korulauseita tai sanahelinää.

Yhdyskuntarakenteiden hajautuminen on toisinaan vaikeasti miellettävä käsite. Hieman yksinkertaistaen kyse on siitä, että mitä hajautuneempi rakenne on, sitä pitemmät ovat keskimääräiset etäisyydet, mikä lisää liikkumisen tarvetta ja tätä kautta liikennettä ja vieläpä vaikeuttaa tämän lisääntyvän liikenteen hallitsemista joukkoliikenteen avulla. Kääntäen; mitä eheämpi yhdyskuntarakenne on, sitä lyhyemmät ovat keskimääräiset etäisyydet, sitä pienempää liikkumisen tarve on, sitä vähäisempää myös liikenne on ja sitä helpompi joukkoliikennekin on eheämmässä rakenteessa järjestää.

Kuten todettu, kehitys Suomessa on keskimäärin ollut huonoa. Hyviäkin esimerkkejä löytyy. Esimerkiksi Hyvinkää ja Jyväskylä ovat osanneet ottaa haasteen vakavasti. Kaikkein hankalin tilanne on Helsingin seudulla jo seudun suuren väestömäärän takia. Jopa OECD on kiinnittänyt tähän vaka-vaa huomiota. Tarkistusluonnoksessa oleva Helsingin seudun korostaminen ei tuokaan tälle alueelle lisää etuja, vaan ennen kaikkea lisää velvoitteita.

Ongelma koskee kaupunkiseutuja laajasti. Rakenne on jossakin määrin hajautunut jopa pääkaupun-kiseudun sisällä. Kaupunkiseutujen reuna-alueilla tapahtuva yhdyskuntarakenteen hajautuminen on niin Helsingin kuin vaikkapa Oulun seudulla kuitenkin maankäyttömme akilleen kantapää. Maaseudun haja-asutusalueilla vastaavaa haastetta ei jo näiden alueiden luonteen vuoksi juurikaan ole.

Jo voimassa olevien VAT:ien mukaan ”alueidenkäytön suunnittelussa uusia huomattavia asuin-, työpaikka- ja palvelutoimintojen alueita ei saa sijoittaa irralleen olemassa olevasta yhdyskuntarakenteesta”. Tämä tarkoittaa käytännössä mm. sitä, että kuntakohtaiset intressit eivät voi eivätkä saa mennä seudullisen kokonaisnäkemyksen ja siihen liittyvien ilmastopoliittisten näkökohtien edelle.

Alueidenkäytössä ilmastonmuutos on haaste paitsi hillinnän myös siihen sopeutumisen näkökulmasta. Kaavoituksessa on ennakolta varauduttava ilmastonmuutoksen vaikutuksiin, jotka ilmenevät sään ääriilmiöiden lisääntymisenä. Tarkistus sisältää varautumista koskevat tavoitteet täysin uutena elementtinä.

Energiakysymykset näkyvät tavoitteiden tarkistuksessa monin tavoin. Energian säästämisen sekä uusiutuvien energialähteiden ja kaukolämmön käytön edistäminen on otettu mukaan alueidenkäytön tavoitteisiin. Tuulivoimaloille tulee maakuntakaavoituksessa etsiä sijoituspaikkoja koko maan kattavasti. Alueidenkäytössä tulee varautua jätteenpolttolaitosten sijoittumiseen. Maakuntakaavoissa turpeenottoalueiksi varataan jo ojitettuja tai luonnontilaltaan voimakkaasti muuttuneita soita.

Ympäristövaliokunta toteaa lausunnossaan, että tavoitteiden vaikuttavuutta on parannettava. Tästä olen täysin samaa mieltä. Nykytilanteeseen ei voi olla tyytyväinen. Vuonna 2000 päätettyjä tavoitteita ei ole otettu riittävästi huomioon kaavaratkaisuissa. Tuleva valtioneuvoston päätös tarkistetuista tavoitteista ei kuitenkaan yksinään riitä varmistamaan alueidenkäytön kestävyyttä. Oleellista on, miten tarkistetut tavoitteet vaikuttavat alueidenkäyttöä koskeviin konkreettisiin päätöksiin. Alueidenkäyttötavoitteilla ei voida pakottaa järkevään ja kestävän kehityksen mukaiseen kaavoitukseen, olkoonkin että niiden nojalla voidaan estää kaikkein hulluimmat suunnitelmat. Unohtamatta valtion viranomaisille kuuluvaa vastuuta haluankin peräänkuuluttaa erityisesti kaavoituksesta vastaavien kuntien ja maakuntien liittojen ratkaisevaa roolia tavoitteiden toteuttamisen edistämisessä.

Lopuksi haluan lämpimästi kiittää ympäristövaliokuntaa erinomaisen hyvästä yhteistyöstä kevään aikana sekä tasapainoisesta ja punnitusta lausunnosta nyt käynnistyvän keskustelun pohjaksi.