Arvoisa seminaariväki
Hyvät naiset ja herrat
Suomalainen yhteiskunta rakentuu vahvoille ihmis- ja perusoikeuksille, jotka on kirjattu perustuslakiimme. Jokainen ihminen on persoona, jolle kuuluu mahdollisuus ja oikeus tulla kohdelluksi arvokkaasti. Ihmisarvoon kuuluu, että jokaisella on paik-ka, jossa olla ja elää. Oma asunto on samalla tavalla merkityksellinen kuin syn-nyinpaikka, isänmaa ja työpaikka. Asunto on signaali tasavertaisesta kuulumisesta ihmisyhteisöön. Asunto luo edellytykset elämänhallinnan vahvistamiseen ja tavoit-teelliseen toimintaan.
Perustuslain mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon sekä tukea asumisen omatoimista järjestämistä. Julkisen vallan tulee lisäksi turvata jokaiselle riit-tävät sosiaali- ja terveyspalvelut.
Laki asunto-olojen kehittämisestä määrää, että kunnan on huolehdittava siitä, että toimenpiteet asunto-olojen kehittämiseksi suunnataan erityisesti asunnottomien ja puutteellisesti asuvien asumisolojen parantamiseen. Kunnan tulee kehittää asunto-oloja alueellaan siten, että sellaiselle asunnottomaksi joutuneelle kunnan jäsenelle, joka ei ilman kohtuuttomia vaikeuksia kykene asuntoa omatoimisesti hankkimaan, voidaan järjestää kohtuulliset asumisolot.
Hallitus on suurimpien kaupunkien ja palvelutuottajien kanssa käynnistänyt alkuvuoden aikana yhteisen ponnistuksen, jonka tavoitteena on vuoteen 2011 men-nessä puolittaa pitkäaikaisasunnottomuus ja merkittävästi tehostaa asunnotto-muuden ennaltaehkäisyä.
Työ on lähtenyt vauhdilla liikkeelle. Valtioneuvosto on äskettäin antanut eduskunnalle lakiesityksen, jossa pitkäaikaisasunnottomuutta vähentävät asumispalvelu-hankkeet voivat vastaisuudessa saada nykyisen 35 %:n sijaan 50%:n investointiavustuksen. Uudistus pyritään saamaan voimaan mahdollisimman nopeasti kuluvan vuoden aikana.
Valtiovalta ja asunnottomuudesta eniten kärsivät kaupungit ovat parhaillaan laatimassa aiesopimuksia, joiden avulla on käytännössä tarkoitus turvata pitkäaikai-sasunnottomuuden vähentyminen. Pyrimme luomaan edellytyksiä sille, että pitkäaikaisasunnottomuus voidaan supistaa olemattomiin vuoteen 2015 mennessä. Tämä edellyttää toki myös sitä, ettei uutta pitkäaikaisasunnottomuutta pääse syntymään samalla kun poistamme jo olemassa olevia ongelmia.
Kaupunkien suunnitelmat ovat rohkaisevia. Uusia hankkeita on lähes seitsemänkymmentä, joiden avulla voidaan aikaansaada yli 2000 asuntoa tai tukiasuntopaik-kaa. Hankkeet kohdistuvat vaikeimmin asutettaville ihmisille kuten päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiville, monisairaille ja vankilasta vapautuville. Uusia so-siaalityöntekijöitä, lähihoitajia ja sairaanhoitajia on tarkoitus palkata runsaat kaksi sataa. Valtio osallistuu nyt ensimmäisen kerran suoraan lisätyöntekijöiden hankin-taan, osoittamalla kaupungeille 50 %:n avustuksen em työntekijöiden palkkauk-seen.
Pitkäaikaisasunnottomuuden poistaminen edellyttää nyt tavanomaisesta poikkeavia asuntopoliittisia ja tavanomaisesta poikkeavia sosiaali- ja terveyspoliittisia ratkaisuja ja ennen kaikkea niiden innovatiivista yhdistämistä. Tarvitaan entistä kohdennetumpia, yksilökohtaisesti räätälöityjä ratkaisuja, intensiivisempää tukea, kuntoutusta ja myös valvontaa. Tarvittavien toimenpiteiden ��?hyötysuhde��? on aiempaa pienempi eli pienemmän asunnottomien ryhmän tilanteen korjaamiseksi tarvitaan raskaammin resursoituja toimenpiteitä. Pitkäaikaisasunnottomuuden hoitamisesta syntyvät kustannukset ovat kuitenkin vain murtoosa kaikista ongelman hoi-tamattomuudesta syntyvistä kustannuksista.
Pitkäaikaisasunnottomille tarkoitettujen erityiskohteiden toteutus on ollut monesta syystä johtuen hidasta. Eniten kohteiden toteutusta on vaikeuttanut ja hidastanut tarkoitukseen soveltuvien toteutuskelpoisten kaavoitettujen tonttien puute. Suurten kaupunkien viranhaltijoiden osoittaessa asiassa nyt – valtiovallan ohella – selvää ja vahvaa tahtoa asian ratkaisemiseksi, samaa päättäväisyyttä vaaditaan myös kuntapoliitikoilta.
Pitkäaikaisasunnottomille tarkoitettujen ratkaisujen vähyyttä selittää osaltaan myös asumisratkaisuihin liittyvän tuen järjestämisen ongelmat. Tarvittavaa tukea on ollut riittämättömästi tarjolla. Osittain tuen vähyys on johtunut tukihenkilöstön palkkaamiseen tarvittavan rahoituksen puutteesta, osaksi viranomaisten työnjaon epäselvyydestä ja osittain myös soveltuvien ja halukkaiden tukihenkilöiden puutteesta.
Perustuslaista löytyy myös selkeä ohjenuora asunnottomuuden ratkaisumallien tasosta. Perustuslaki turvaa kansalaisille kotirauhan ja yksityisyyden suojan. Tätä kriteeriä ei majoitus- ja ravitsemisliikkeistä annetun asetuksen mukainen asuntolatoiminta täytä. Korkein hallinto-oikeus on päätöksessään ottanut kantaa yksityisyy-den suojan toteutumiseen hoitolaitoksissa ja asumispalveluissa. KHO:n mukaan asumisen muodosta riippumatta jokaisen asiakkaan oikeus yksityisyyteen on pe-rusoikeus. Siten kahden toisilleen tuntemattoman henkilön sijoittamista samaan huoneeseen ei voida pitää hyväksyttävänä.
Eettisten ja oikeudellisten perustelujen lisäksi asunnottomuuden poistaminen on myös yhteiskuntataloudellisesti merkittävä asia. Taloudelliset edellytykset pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiselle ovat olemassa ja ovat paremmat kuin kos-kaan aiemmin. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään siitä, että pitkäaikaisasunnotto-muuden poistaminen on taloudellisesti mahdollista, vaan siitä, että se on myös mitä suurimmassa määrin yhteiskuntataloudellisesti kannattava ja tarkoituksenmu-kainen investointi. Voimme merkittävästi lisätä palvelujärjestelmämme toimivuutta ja kustannustehokkuutta siirtymällä intensiivisiin, enemmän räätälöityihin ja kun-touttaviin asumisratkaisuihin laitoslähtöisten toimintamallien sijaan.
Toivotan kaikille hyvää seminaaripäivää !