Viimeviikonloppuinen kannanottoni Vihdin Ideapark-hankkeeseen ja sitä seurannut keskustelu kirvoitti myös muutaman hallituskumppani Keskustan johtohahmon käsittelemään aihetta.
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki totesi 8.5. puhuessaan vastuullisesta liiketoiminnasta kauppakeskuksissa mm. että ”Kaupan sijainti vaikuttaa keskeisesti sen synnyttämän asiointiliikenteen määrään, joka on yksi nopeimmin kasvavista liikenteen lohkoista… Liikenteen päästöjen kuriin saattaminen on todellinen haaste… Sijaintipaikkaratkaisut lukitsevat omalta osaltaan yhdyskuntarakennetta vuosikymmeniksi eteenpäin. Tällä aikavälillä ympäristöajattelun on noustava aivan toiselle tasolle kuin nykyisin… Ilmastopoliittinen filosofia vaikuttaa myös sijaintipaikkapäätöksiin. Elintason nousu ja ostovoiman kasvu luovat tulevaisuudessakin rakentamistarvetta. Tässä tilanteessa kaavoittajan ja siis julkisen vallan suurin haaste onkin osoittaa tälle rakentamiselle myös ympäristöllisesti kestävä paikka…. On kaupan ja palveluiden suunnittelijoiden ja rakentajien omakin etu ottaa tulevaisuuden näkymät huomioon ajoissa ja vakavasti. Sijaintipaikat kannattaa valita niin, että niihin pääsee sekä julkisilla kulkuneuvoilla että kevyen liikenteen väyliä pitkin.”
Keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas puolestaan totesi 9.5. Suomenmaan haastattelussa mm. että ”Kun hallituksessa määritellään alueitten ja maankäytön tavoitteita, niin Keskustan ei pidä ympäristöpolitiikan varjolla niellä näin yksioikoista keskittämispolitiikkaa… Eri puolille maata tarvitaan lisää kauppakeskuksia, jotka pitää kaavoitusratkaisuilla varmistaa. Kun kaupalliset ehdot täyttyvät, niin yrittäjät viime kädessä tekevät ratkaisun kannattavuuden perusteella.”
Minun on helppo yhtyä kaikkeen siihen, mitä Lehtomäki lausui mutta ei mihinkään siitä, mitä Rantakangas lausui. Huolestuttavaa on se, että Rantakangas ei ole ihan kuka tahansa, vaan puolueensa varapuheenjohtaja. Ilahduttavaa taas on se, että Lehtomäki on ympäristöministeri.
Rantakankaan lausunnot ovat osoitus kaikkein patataantumuksellisimmista, ympäristöarvoista täysin välinpitämättömästä ja vapaan yritteliäisyyden ylikorostuksessaan lähes riistokapitaslistisia piirteitä edustavasta ajattelusta. Olen varma, etteivät ne myöskään edusta vallitsevaa näkemystä elinkeinoelämässä, jossa esimerkiksi kysymykset yritysten yhteiskuntavastuusta otetaan nykyään yhä vakavammin.
Kaikilla puolueilla on toisinaan taipumus ratsastaa ns. kaksilla raiteilla. Onneksi minulla on kaikki syy olettaa, että Lehtomäen kanta on Keskustankin piirissä vallitseva.