Yhdyskuntarakenteen hajautuminen on yksi yhteiskuntamme suurista ongelmista. Mitä vastuullisempaa ilmastopolitiikkaa haluamme harjoittaa, sitä vakavammaksi tämä kysymys muodostuu. Ongelma koskee kaikkia isompia keskuksia ja aivan erityisesti Helsingin seutua.
Kyse on yksinkertaistettuna siitä, että yhdyskuntarakenteen hajautuessa etäisyydet kasvavat. Tämä koskee tavallisten perheiden asunnoista tehtäviä matkoja niin työpaikoille, harrastuksiin kuin vaikkapa lähimpään kauppaan (Helsingin seudulla taitaa olla koko maan pisimmät työmatkat!). Kun etäisyydet kasvavat, liikenne lisääntyy. Ja kaiken lisäksi tämä liikenne on vaikeampi hoitaa joukkoliikenteen avulla, kun rakenne pirstoutuu. Kaikesta tästä seuraa, että ihmiset viettävät liikaa aikaa liikenteessä, eivätkä esimerkiksi lastensa kanssa. Välillisesti tästä aiheutuu myös merkittäviä kansantaloudellisia tappioita. Ja ennen kaikkea, aiheutamme lisää ruuhkia ja lisää päästöjä. Eli kaikkea sitä, mitä kaikkein eniten vastustamme.
Suomi on sitoutunut merkittäviin kasvihuonepäästöjä koskeviin vähennystavoitteisiin. Vaatimukset ovat niin merkittäviä, että toimenpiteiden on jatkossa koskettava muutakin kuin ns. päästökauppasektoria. Erityisesti liikenne tulee tällöin ajankohtaiseksi. Esimakua on jo saatu. Energiaveroja korotetaan ja hyvä niin. Samalla vaatimukset lisäkorotuksista ja vaikkapa erilaisista ruuhkamaksuista ja tietulleista vahvistuvat. Tavallaan tämä on kamalan väärin: pyrimme puoliväkivaltaisin keinoin rajoittamaan liikennettä sen jälkeen, kun yhteiskunta on ensin rakennettu siten, että se yksinkertaisesti edellyttää runsasta liikkumista. En kuulu niihin, jotka vastustavat yksityisautoilua, kaikkea muuta. Mutta kuulun kyllä vahvasti niihin, jotka vastustavat yhteiskunnan suunnittelua siten, että yhä useampi on autoriippuvainen.
Saman asian voi sanoa toisinkin: talot ovat yksinkertaisesti väärissä paikoissa. Eivät tietenkään kaikki, mutta aivan liian monet. Jos yhdyskuntarakenne olisi eheämpää ja tiiviimpää, liikkumistarve ja tätä kautta liikenne olisi paljon pienempää. Ja tästä pienemmästä liikennetarpeesta isompi osa olisi kaiken lisäksi helppo hoitaa joukko- ja erityisesti raideliikenteen avulla. Samalla myös pyöräily ja jopa kävely olisi yhä useammalle relevantti päivittäinen liikkumismuoto. Ja ennen kaikkea, meillä olisi vähemmän ruuhkia ja vähemmän päästöjä.
Kuvio on periaatteessa (mutta vain periaatteessa) yksinkertainen. Talot pitää rakentaa yhdyskuntarakennetta tiivistäen (mm. täydennysrakentaminen) ja muutoin hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle. Hajarakentaminen pitäisi pistää pannaan – tai tehdä siitä nykyistä kalliimpaa, koska taloudelliset ohjauskeinot ovat usein käskyjä ja määräyksiä tehokkaampia. Jos ja kun me haluamme rangaista mm. ekoepätehokkaita autoja lisämaksuilla, miksi emme voisi rankaista myös ekoepätehokkaasti sijoitettuja asuntoja? Se, että meillä on autoja väärissä paikoissa ei ole luonnonlaki, vaan varsin pitkälti seurausta siitä, että meillä on taloja väärissä paikoissa.