Puheet

Oulunkylän Fair Pay Areenan vihkiäiset, Helsingin kaupungin tervehdys

Parhaat olosuhteet liikunnalle luodaan kaupungin ja seurojen yhteistyöllä

Hyvät jalkapallon ystävät,

Jalkapallo on pelien kuningas, herrasmieslaji. Sitä pelataan reilusti ja konstailemattomasti. Reilua ei kuitenkaan ole se, että täällä meillä sitä saa suuren osan vuotta harrastaa jäisellä kentällä sormet ja varpaat kohmeessa. Sijaintimme kaukana pohjoisessa ei anna parhaimpia mahdollisia edellytyksiä lajin harrastamiselle. Intoamme se toisaalta ainoastaan vahvistaa.

Helsinkiläinen jalkapalloseura IF Gnistan saa tänään uuden kotikentän, jossa nurmi kukoistaa huolimatta keväiden tulvista ja syksyn ensimmäisistä lumisateista. Jalkapallosta ei tällä kentällä tule mutapalloa, mistä riemuitsevat kaikki. Omasta ja Helsingin kaupungin puolesta haluan onnitella IF Gnistania ja myös kiittää siitä suuresta työstä, jonka olette helsinkiläisen jalkapallokulttuurin eteen tehneet.

Helsingin kaupunki on viimeisten vuosien aikana panostanut vahvasti jalkapallon yleisten edellytysten parantamiseen. Vuosituhanteen vaihteessa kohennettiin Bolliksen aluetta n. 1,4 miljoonalla eurolla ja rakennettiin huoltorakennukset Pukinmäkeen, Myllypuroon, Käpylään ja Puotilaan kunkin rakennuksen maksaessa n. miljoona euroa. Vuonna 2002 valmistui Pajamäen juniorihalli, jonka kustannukset olivat n. 700.000 euroa. Tämän jälkeen on vuosittain investoitu jalkapallon olosuhteisiin n. miljoona euroa. Rahaa on käytetty mm. erilaisiin peruskorjaustoimenpiteisiin, katsomoihin, aitoihin, kastelujärjestelmiin ja ympäristötöihin. Käpylän tekojääradan myötä saatiin uusi hiekkatekonurmikenttä. Bolliksen lämmitetty tekonurmi uusittiin 2005. Talin jalkapallohallin runkorakenteita vahvistettiin ja tekonurmi uusittiin vuonna 2004. Tänä vuonna Bollis sai vielä toisenkin tekonurmen.

Tulevista hankkeista merkittävin on Myllypuron liikuntapuistoon suunniteltu nykyistä kuplahallia korvaava harjoitteluhalli, jonka kustannusarvio on peräti 6 miljoonaa euroa. Liikuntaviraston ulkoliikuntaosaston kaikkiaan n. 16 miljoonan euron suuruisista vuosittaisista käyttöpuolen määrärahoista jalkapallon olosuhteiden ylläpitoon käytetään n. 10 miljoonaa euroa.

Kaupungin merkittävän panostuksen ohella myös seurat ovat aktivoituneet hankkeissaan. Puotilan lämmitetty kenttä oli Puotinkylän Valtin ja kaupungin yhteishanke. Saharan lämmitetty kumirouhekenttä taas oli HJK:n ja eräiden muiden seurojen oma hanke. Nyt kyseessä olevan Oulunkylän lämmitetty kenttä on IF Gnistanin oma hanke. Vireillä on vielä seurajohtoinen hanke Tapanilan kentälle. Kuplahallien osalta vireillä on hankkeet niin Pakilaan, Myllypuroon, Käpylään kuin Jakomäkeenkin. Kaikissa niissäkin hankkeissa, joissa kaupunki ei suoraan ole mukana, kaupunki on ollut luomassa reunaehtoja mm. kaavaratkaisujen, alueiden vuokrauksen, hankkeiden lainoittamisen tai muun avustamisen kautta.

Toimiva yhteistyö kaupungin ja seurojen välillä on välttämätöntä. Se on hyvin toimiessaan myös suuri voimavara. Lopputuloksena syntyvät paremmat harjoittelu- ja peliolosuhteet hyödyttävät kaikkia.

Suomalaisten hyvinvoinnin kannalta on erityisen tärkeää, että työikäinen väestö pysyy töissä ja työkunnossa. Yhteiskunnan vanheneminen on tosiasia, joka täytyy hyväksyä ja jonka mukaan pelisäännöt tulee laatia. Meistä jokainen voi kuitenkin omasta puolestaan pitää huolta, ettei vanheneminen tarkoita samaa kuin raihnastuminen. Kuulun siihen koulukuntaan, joka puolustaa vahvasti liikuntaa niin psyykkisten kuin fyysistenkin vaivojen ennaltaehkäisijänä ja yhtenä yhteiskunnan tukipilarina. Liikunnan merkitys jaksamiselle on merkittävä. Mutta ennen kaikkea urheilua tulee harrastaa, koska se on vain niin hauskaa.

Omasta ja Helsingin kaupungin puolesta toivotan antoisia urheiluhetkiä tälläkin kentällä niin tämän päivän pelissä kuin tulevaisuudessa. Toivon – ja uskon, että jatkossakin löytyy poliittista tahtoa ja talkoohenkeä liikunnan ja urheilun – ja erityisesti jalkapallon – yleisten olosuhteiden kehittämiseksi. Ilmastoamme me emme voi muuttaa. Mutta paljon muuta voimme muuttaa jos vain tahtoa on.

Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja,
kansanedustaja Jan Vapaavuori (kok)