Tuottavuuden käsitteestä on monissa yhteyksissä tehty kaiken pahan ilmentymä, vaikka sen pitäisi olla mitä positiivisin asia. Monesti kuvitellaan, että kyse olisi uudesta ilmiöstä, 2000-luvun markkinatalouteen kuuluvasta villityksestä. Näin ei suinkaan ole.
Hyvinvointi on olennaisesti riippuvainen kansantalouden suorituskyvystä. Tätä kuvaava bruttokansantuote on hieman yleistäen se lopputulos, joka syntyy työn määrän kertomisesta sen tuottavuudella. Kansantuote riippuu siis siitä, kuinka paljon työtä tehdään ja kuinka tuottavaa tämä työ on.
Työn määrä suomalaista kohti on tänään noin 10 prosenttia pienempi kuin vuonna 1900. Silti tulotasomme on sadassa vuodessa kasvanut peräti 13-kertaiseksi. Koska työn määrä ei ole lisääntynyt, elintasomme nousu johtuu täysin työn tuottavuuden noususta. Koska olemme kansainvälisessä elintasokilpailussa pärjänneet hyvin, meillä työn tuottavuus on noussut enemmän kuin muualla. Tuottavuuden nousu on siis hyvinvointi-Suomen menestyksen salaisuus.
Mikään lainalaisuus ei tue sitä, ettei näin olisi jatkossakin. Itse asiassa tuottavuuden kasvattaminen on Suomessa muodostumassa entistäkin tärkeämmäksi.
Väestön ikääntyminen nostaa yhteiskunnan eläke- sekä sosiaali- ja terveysmenoja. Ikääntymisen huolestuttavin vaikutus on kuitenkin se, että samalla kun vanhusväestön osuus kasvaa, töissä käyvän aktiiviväestön osuus vastaavasti laskee. Tämä tarkoittaa sitä, että työn määrä laskee. Ja tämä taas tarkoittaa sitä, että työn tuottavuuden tulee olennaisesti nousta, jotta pienemmällä työn määrällä saadaan sama lopputulos aikaan. Ja koska eläke- ja hoivamenot kasvavat, samakaan lopputulos ei riitä, vaan tuottavuuden pitää nousta entistä enemmän, jotta hyvinvointiyhteiskunta voidaan turvata.
Julkisen sektorin osuus koko kansantaloudesta on Suomessa poikkeuksellisen suuri. Kun hyvinvointi on riippuvaista työn määrästä ja tuottavuudesta, ja kun suhteellisesti suuri osa työstä tehdään julkisella sektorilla, myös suhteellisen suuri osa kokonaistuotoksesta riippuu tuottavuudesta juuri julkisella sektorilla.
Vaatimukset tuottavuuden nostosta julkisella sektorilla eivät siis ole humpuukia eivätkä kapitalistien salajuoni, vaan kansakunnan tulevan menestyksen välttämätön elinehto.
Tuottavuus voidaan mieltää myös siten, että kyse on siitä, mitä jollakin esim. taloudellisella panostuksella saadaan aikaan. Jos tuottavuus paranee, samalla rahalla saadaan enemmän aikaan tai vaihtoehtoisesti sama lopputulos saadaan aikaan vähemmällä rahalla.
Jokaisen tulevaisuudestaan huolissaan olevan ikäihmisen tulisi toivoa – ja vaatia – että opimme saamaan nykyisen hyvinvointimme aikaan vähemmällä rahalla, jotta rahaa jäisi myös kasvaviin eläke- ja hoivamenoihin. Jokaisen nuoren puolestaan pitäisi toivoa – ja vaatia – että samalla rahalla saadaan enemmän aikaan, sillä ellei saada, heidän tuleva verorasituksensa uhkaa nousta kestämättömäksi.
Kaikki tuottavuuden parantamisen nimissä harjoitettava politiikka ei silti ole oikeata. Esimerkiksi käsitys, että korkeakoulujen opettajaresursseja voitaisiin reippaasti vähentää ja silti saada sama tulos aikaan, ei pidä paikkaansa. Tuottavuuden kasvattaminen onkin taitolaji. Olennaista kuitenkin olisi, että yhteiskunnassa yleisesti miellettäisiin, että kyse on oikeasta lajista – että tämä on juuri se laji, johon meidän pitäisi jatkossakin panostaa.
Jan Vapaavuori
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja
jan.vapaavuori@eduskunta.fi