Kirjoitukset

Eikö 99,3% riitä?, Lauttasaari-lehti

Suomi on mm. monissa Pisa-tutkimuksissa mainetta niittänyt osaamisen luvattu maa. Silti välillä tuntuu siltä, että edes päättäjät eivät osaa kunnolla tavallista yhteen- ja vähennyslaskua prosenttilaskusta puhumattakaan.

Kevään aikana monet kehitysyhteistyöhön positiivisesti suhtautuneet kansalaisjärjestöt kampanjoivat teemalla ”Riittäähän meille 99,3 %”. Ajatuksena on, että Suomen pitäisi nostaa kehitysyhteistyömäärärahansa YK:n suosituksen mukaiselle 0,7 %:n tasolle bkt:sta. Jos siis panostaisimme 0,7 prosenttia kehitysyhteistyöhön, meille itselle jäisi vielä 99,3 prosenttia.

Tavoite kuulostaa järkeenkäyvältä. Se on mitä ymmärrettävin, jos hetkeksikin pysähtyy miettimään maailman todellista hätää ja puutosta. Tosiasia mm. on, että henkilö, jolla on jääkaapissa ruokaa, vaatteet yllä, katto pään päällä ja oma sänky missä nukkua, on rikkaampi kuin 75 % maapallon ihmisistä. Ei ole ihme, että eduskuntakin innostui oikein välikysymyksen merkeissä puimaan asiaa.

Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää. Käytännössä ne, jotka vahvimmin vaativat kehy-määrärahojen kasvattamista, ovat vahvimmin vastustamassa erilaisia säästöjä ja rajuimmin vouhkaamassa lisäpanostuksen perään kaikilla mahdollisilla alueilla. Kauniista puheista huolimatta heille ei 99,3 % kelpaa. Pikemmin päinvastoin. Moni heistä haluaisi vuosittain käyttää 101 %, 102 % tai jopa 105 % bkt:sta ihan kansallisiin tarpeisiin.

Eduskunta on pullollaan poliitikkoja (varsinkin vasemmiston piirissä), jotka ovat erikoistuneet ruikuttamiseen, erilaisista ongelmista valittamiseen ja lisäresurssien vaatimiseen. Kulloinkin esillä olevan teeman osalta asiat ovat aina huonosti. Joko rahaa ei ole riittävästi koulutukseen, terveyteen tai sosiaaliturvaan tai sitten liikenneverkosto uhkaa rapautua tai sitten eläkkeet ovat liian pieniä. Tai sitten kehy-rahat ovat liian vaatimattomia. Kutakin asiaa erikseen tarkasteltuna näin voi tietenkin ajatella. Kokonaisuus on kuitenkin kokonaisuus, ja se on loppujen lopuksi se, joka ratkaisee. Jos esim. kehyrahoihin halutaan panostaa lisää, tätä on tällöin priorisoitava jonkin muun kustannuksella. Valtion muista menoista on siis tehtävä vastaavansuuruiset leikkaukset. Tätä ei (ainakaan eduskunnan) 99,3 -liike kuitenkaan tee.

Suomalainen poliittinen kulttuuri on väliin varsin outoa. Yhtä outoa on se, että päättäjiä valvova valpas media ei viitsi, osaa tai uskalla puuttua asiaan. Kansalaisille pitäisi antaa kuva todellisuudesta, ei siitä kuka äänekkäimmin ja vastuuttomimmin milloin mitäkin vaatii. Sankareita eivät voi olla ne, jotka vaativat kaikkea kivaa kaikille, ja jotka eivät ymmärrä tai välitä taloudellista realiteetista tuon taivaallista.

Itse en ole täysin vakuuttunut siitä, onko perinteinen kehitysyhteistyö paras tapa poistaa köyhyyttä maailmasta. Minusta tärkeämpää olisi mm. se, että kehittyneet maat purkaisivat kehittymättömien maiden kaupan esteitä. Hyväksyn silti ajatuksen, että 99,3 % bkt:sta tulisi riittää. Hyväksyn vielä senkin, että tämä ihan oikeasti vaatii nipistämistä jostakin muusta. Mutta minun on vaikea hyväksyä yltiöpopulistista jeesustelua kehitysmäärärahojen lisäämisestä sellaisilta tahoilta, joilla ei aikomustakaan vastata omaan huutoonsa.

Kansalaisten pitäisi vaatia, että heidän päättäjänsä osaavat ainakin yhteen- ja vähennyslaskun alkeet. Ja että epä-älyllisyydellä ja sen julkisella hyysäämisellä pitäisi olla jotkut tolkulliset rajat.

Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja
jan.vapaavuori@eduskunta.fi