Markkinatalous perustuu kilpailulle. Kilpailu luo tehokkuutta ja tuottavuutta ja saa organisaatiot toimimaan tarkoituksenmukaisesti. Tämä puolestaan luo laatua ja kustannustehokkuutta. Tänä päivänä koko poliittinen kenttä, demareista alkaen, vannoo markkinatalouden nimiin.
Suomessa on hyvin toimivat ja kilpaillut markkinat. Meitä on tästä maailmalla jopa kiitelty. Silti kilpailun tuomiseen myös osaksi julkisen sektorin arkipäivää suhtaudutaan penseästi. Kun jokainen kaupan kassa ja jokainen yksityisen ravintolan tarjoilija joka päivä toimii vapaassa kilpailuympäristössä, on vaikea nähdä syytä siihen, miksi julkinen sektori tulisi eristää kilpailulta.
Julkisen sektorin perustehtävä poikkeaa yksityisen yrityksen päämääristä. Julkinen taho ei aina pyri minimoimaan kustannuksia. Veroja maksetaan, jotta niille saadaan vastinetta. Palvelut sinänsä ovat avainasemassa. Silti ero yksityiseen yritykseen ei ole suuren suuri, pyrkiihän yrityskin tuottamaan mahdollisimman laadukkaita tuotteita, jotta joku ostaisi niitä. Yrityksenkin tuotoksia hankitaan, jotta rahalle saadaan vastiketta. Laadun puute tai liian korkea hinta johtaisi siihen, ettei näitä tuotteita hankittaisi. Veronmaksajalla ei järjestelmässämme ole samanlaista mahdollisuutta ”kuluttajana” reagoida huonoihin tai kalliisiin julkisiin palveluihin. Sen takia poliitikkojen pitää vahtia, että veronmaksajien varoja käytetään järkevästi. Yrityksen maksimoidessa omistajan etua, julkisen yksikön tulisi maksimoida veronmaksajien etua.
Kunnan(kaan) näkökulmasta kilpailuttaminen ei ole itseisarvo sinänsä. Itseisarvo on laadukkaasti ja kustannustehokkaasti tuotetut palvelut. Elävän elämän logiikan mukaan tämä saattaa kuitenkin edellyttää kilpailua. Sinänsä kilpailun uhka on usein yhtä tehokas keino kuin konkreettinen kilpailu saaden jo itsessän organisaatiot toimimaan järkevämmin.
Jotta kilpailuttamisessa olisi mieltä, alalla täytyy olla toimivat, aidosti kilpaillut markkinat. Joskus tämä suorastaan vaatii sitä, että julkinen taho itse aktiivisesti osallistuu kilpailuun. Kilpailuttamiseen liittyy myös varsin korkeat osaamisvaateet. On osattava paitsi ostaa ja tilata, myös vahtia ja valvoa myyjää. Julkisen sektorin kilpailuttamista koskevasta lainsäädännöstä ei saa tehdä liian jäykkää tai liian monimutkaista.
Kilpailuttamisen tuloksena kilpailuttavan tahon organisaatioon kohdistuu usein muutosvaatimuksia. Tämä on sinänsä elävää elämää. Julkisella sektorilla on kuitenkin yksityistä suurempi vastuu tämän muutoksen hallitsemisessa ja sen lieveilmiöiden torjunnassa. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että kunnan päättäjien tulee ajatella veronmaksajan etua ja pyrkiä käyttämään pakkovallalla kuntalaisilta kerätyt verovarat mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti.
Kilpailu ja kilpailuttaminen ovat huonoja isäntiä, mutta hyviä renkejä. Oikein toteutettuina kilpailu ja kilpailuttaminen ovatkin kunnalle oivia välineitä, joilla se pyrkii laatuun ja verovarojen säästeliääseen käyttöön. Lopputuloksena kunta pystyy tarjoamaan kuntalaisilleen enemmän ja parempia palveluja samalla rahalla.
Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
jan.vapaavuori@eduskunta.fi