Helsingin kiinteistölautakunta esitti loppusyksystä Malmin lentokenttäalueen vuokrasopimuksen irtisanomista. Esitys ei ollut loppuun asti harkittu. Aikanaan lähes 70 vuotta sitten laaditun sopimuksen silloisissa olosuhteissa hyväksyttyjen sanamuotojen pikkunäppärä ylijuridisointi ei anna hyvää kuvaa pääkaupungin hallintokulttuurista. Päätöksen ajoittaminen heti kunnallisvaalien jälkeen korosti tätä vaikutelmaa osoittaen heikkoa tyyli- ja tilannetajua ja turhaa kiirehtimistä herkässä asiassa.
Kaupunginhallituksessa esitys muuttui varsin olennaisesti. Valtaosa mediasta ei tätä ymmärtänyt, vaan meni kollektiivisesti metsään. Helsinki ei menneellä viikolla irtisanonut Malmin vuokrasopimusta. Päätimme vain uudelleen aloittaa neuvottelut asiasta valtion kanssa. Asiassa on kaksi osapuolta, kaupunki ja valtio. Ei kaupunki tätä yksin päätä.
Helsingissä on vuosikaudet puhuttu kroonisesta tontti- ja asuntopulasta. Kaupungin yhteisöverotulojen romahdettua – kiitos valtion – on laajemmin ruvettu puhumaan myös asuntotuotannon rakenteesta. Asuntopolitiikan tavoitteeksi on noussut myös pyrkimys vaikuttaa kaupungin veropohjaan. Kiistaton etumme on, että rakennamme myös sellaisia asuntoja, joihin keskituloiset ja tätä varakkaammatkin haluavat muuttaa. Ellemme rakenna oikeantyyppisiä asuntoja, asukasrakenteemme vinoutuu, verotulomme vähenevät ja mahdollisuutemme huolehtia mm. peruspalveluista heikkenevät. Kaikki vaikuttaa kaikkeen!
Lukemattomien tutkimusten mukaan veronmaksukykyiset ihmiset haluavat asua pientaloissa. Vaikka Vuosaaren sataman valmistumisen myötä kaupungille vapautuu runsaasti asuntorakentamispotentiaalia, laajempia pientalotuotantoon soveltuvia alueita ei näiden joukossa juuri ole. Tähän perustuu Malmin lentokenttäalueen suuri merkitys kaupungille. Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistäminen poistaisi tarpeen tällaiseen asuntopoliittiseen verokilpailuun. Se ei kuitenkaan liene realismia.
Malmin lentokentän puolustus perustuu moninaisempaan kokonaisuuteen. Yhtäältä kyse on lähialueiden asukkaiden vastarinnasta. Ilmiö on tuttu. Lähialueilla vastustetaan yleisesti kaikkia uusia isompia hankkeita. Silti niitä pitää kokonaisedun nimissä toteuttaa. Toinen – ja paljon parempi – argumentti liittyy ilmailun ja erityisesti pienilmailun intresseihin. Kyse ei ole pelkästään harrastustoiminnasta. Alue on hyvin merkittävä ilmailualan kouluttaja ja tätä koulutusta tarvitaan järkevästi sijoitettuna jatkossakin.
Ilmailuteollisuus on maailmanlaajuisesti erittäin merkittävä teollisuudenala. Tekniikan kehittyessä myös pienliikelentotoiminnan merkitys kasvaa. Tämä on jo elävää elämää monissa Helsinkiin rinnastettavissa kaupungeissa. Lienee selvää, että tässä mielessä koko Suomi uhkaa jäädä kehityksestä jälkeen, jos pääkaupunkiseudulta järkevän etäisyyden päässä ei ole tähän sopivaa lentokenttää.
Jos parasta lopputulosta ei voi saada, pitää hakea vähiten huonoa. Olennaista on kuitenkin huomata, että sekä kentän korvaavalle pientalorakentamiselle että lentokentän säilyttämiselle on olemassa hyvät perusteet. Fanaattisuus, sen paremmin kentän puolesta kuin sitä vastaankaan, ei anna, eikä tietenkään pyrikään antamaan todellista kuvaa kokonaisuudesta. Asiaa on harkittava kiihkottomasti.
Kokoomuksen uudesta valtuustoryhmästä merkittävä osa kannattaa lentokentän säilyttämistä. Nyt käynnistyvissä neuvotteluissa valtion kanssa olennaista on kysymys ns. korvaavista ratkaisuista: siitä löytyykö tällaisia, kuinka toimivia ne ovat, mitä ne maksavat ja kenen ne oletetaan maksavan. On selvää, että nämä selvitykset vaikuttavat siihen, miten kokoomusryhmä jatkossa kenttäasiaan suhtautuu.
Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
jan.vapaavuori@eduskunta.fi