Puolustusministeri Seppo Kääriäinen päätti 21.12.2004 perustaa puolustusvoimiin ruokahuollon palvelukeskuksen ja määräsi sen esikunnan sijoituspaikaksi Kuopion.
Valtion yksikköjen ja toimintojen sijoittamista koskevasta toimivallasta annetussa laissa (362/2002) säädetään toimivallasta päätettäessä valtion keskushallinnon yksikköjen ja valtakunnallisten tai
keskitetysti hoidettavien valtion toimintojen sijoituspaikasta. Lain 2 § määritetään tavoitteet siten, että sijoittamispäätökset:
1) turvaavat valtion tehtävien tuloksellisen hoitamisen;
2) edistävät maan tasapainoista alueellista kehitystä, tukevat työllisyyttä maan eri osissa ja turvaavat työvoiman saantia valtion tehtäviin; sekä
3) perustuvat kaikkia hallinnonaloja koskevaan yhtenäiseen käytäntöön ja kansanvaltaiseen päätöksentekoon.
Kyseisen lain nojalla annetussa asetuksessa 567/2002 säädetään sijoittamisselvityksestä. Asetuksen 6 §:ssä edellytetään, että sijoittamisselvityksen tulee sisältää tiedot sijoittamisvaihtoehtojen toiminnallisista, taloudellisista, alueellisista ja henkilöstöön liittyvistä vaikutuksista.
Pääesikunta käytti esikunnan sijaintipaikka-arvioinnissa valtion toimintojen uudelleen sijoittamisen koordinaatioryhmän sijoittamisselvityskehikon kriteereitä sekä puolustusministeriön julkaiseman alueellistamismallin viitekehyksen tekijöitä. Tarkastelun kohteena oli viisi paikkakuntaa: Hämeenlinna, Kouvola, Kuopio, Lahti sekä pääkaupunkiseutu. Paikkakuntia arvioitiin em. lain ja asetuksen mukaisesti toiminnallisten, taloudellisten, alueellisten sekä henkilöstöön liittyvien vaikutusten kannalta.
Sijaintipaikkatarkastelussa pääkaupunkiseutu osoittautui parhaaksi paikaksi saaden 40 pistettä. Seuraavina olivat Lahti 35, Hämeenlinna 31 ja Kouvola 29 pisteellä. Huonoiten arvioinnissa menestyi Kuopio vaivaisella 16 pisteellä. Kun sijaintitarkastelun kriteerien keskinäisiä painokertoimia muutettiin siten, että alueellistaminen otettiin keskeisimmäksi kriteeriksi, parhaaksi vaihtoehdoksi osoittautui Lahti 33 pisteellä. Tässä vertailussa seuraaville sijoille tulivat Kouvola 32, pääkaupunkiseutu 30 ja Hämeenlinna 27 pisteellä. Myös tässä vertailussa Kuopio oli ylivoimaisesti heikoin vaihtoehto vain 16 pisteellä. Tästä huolimatta esikunta on siis päätetty sijoittaa Kuopioon.
Mainitun asetuksen 7 §:ssä säädetään mahdollisuudesta siirtää asia valtioneuvoston yleisistunnon ratkaistavaksi jos ?”ministeriön sijoittamisselvitykseen perustuva ehdotus sijoituspaikaksi ei vastaa valtion yksikköjen ja toimintojen sijoittamista koskevasta toimivallasta annetun lain 2 §:n mukaisia tavoitteita?”.
Puolustusministeriön ruokahuollon esikunnan sijoituspaikkaa ei siirretty valtioneuvoston yleisistunnon päätettäväksi. Tästä huolimatta asianomainen ministeri teki päätöksen, joka törkeimmällä mahdollisella tavalla poikkesi tehdystä sijoittamisselvityksestä päätyessään siihen paikkakuntaan, joka selvityksessä oli osoittautunut ylivoimaisesti huonoimmaksi vaihtoehdoksi.
Asiaa tarkasteltaessa on vaikea välttyä vaikutelmalta, että asiassa on ensin tehty päätös sijoituspaikkakunnasta ja pidetty epätoivoisesti tästä kiinni, vaikka Pääesikunnan perusteellinen selvitys päätyi täysin toisenlaiseen ratkaisuun, eikä antanut pienintäkään mahdollisuutta asiallisilla ja asetuksessa mainituilla kriteereillä päätyä nyt päätetyn sijaintipaikan kannalle. Tältä osin on kiinnitettävä huomiota myös siihen, että valittu sijoituspaikka sijaitsee päätöksen tehneen ministerin omassa vaalipiirissä.
Tehty päätös horjuttaa kansalaisten luottamusta hallinnon objektiivisuuteen ja luotettavuuteen ja on vastoin mm. hallitusohjelmassa asetettua tavoitetta julkisen hallinnon tehostamisesta ja tuottavuuden parantamisesta. Näiden tavoitteiden vastaisesti päätös itse asiassa kasvattaa valtion kustannuksia. Ennen kaikkea tehty päätös antaa aiheen epäillä sovelletaanko alueellistamispäätöksiä tehtäessä asianmukaisesti edes niistä annettuja säädöksiä ja tähän liittyen kysyä rajoittaako hallituksen ja sen ministereiden alueellistamispäätöksiä ylipäänsä mitkään muut kuin puoluepoliittiset aluenäkökulmat.
Tehdyllä päätöksellä sekä sen lainmukaisuuden arvioinnilla on yleisempää kuin yhtä sektoriministeriötä koskevaa merkitystä, koska näin räikeässä sijoitusselvityksen lopputuloksesta poikkeavalla ratkaisulla saattaa olla ennakkotapausarvo hallituksen jatkaessa alueellistamispolitiikkaansa.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Katsooko hallitus, että puolustusministeriön ruokahuollon esikunnan sijoituspäätöksessä on asianmukaisesti sovellettu valtion yksikköjen ja toimintojen sijoittamista koskevasta toimivallasta annettua lakia (362/2002) ja sen nojalla annettua asetusta (567/2002) sekä erityisesti asetuksessa osoitettua velvoitetta ottaa huomioon sijoittamisvaihtoehtojen toiminnalliset, taloudelliset, alueelliset ja henkilöstöön liittyvät vaikutukset ja laissa edellytettyä vaatimusta
hallinnonaloja koskevasta yhtenäisestä käytännöstä ja kansanvaltaisesta päätöksenteosta, ja voidaanko tehtyä päätöstä tämän perusteella pitää lainmukaisena?
Katsooko hallitus, että voimassa oleva lainsäädäntö rajoittaa hallituksen ja sen ministereiden alueellistamispäätöksiä tehtäessä harjoittamaa harkintaa ja mikäli kyseessä oleva lainsäädäntö on liian ylimalkaista ja tulkinnanvaraista, tulisiko lainsäädäntöä mahdollisesti tarkistaa, jotta nämäkin päätökset voitaisiin asianmukaisesti ja muun hallinnon tavoin saattaa normaalin laillisuusharkinnan piiriin?
Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2004
Jan Vapaavuori /kok