Helsingissä on eräitä kaupunginosia, joissa tulotaso on keskiarvoa korkeampi ja veroja maksetaan keskivertoa enemmän. Lauttasaari on yksi näistä. Vihreät ja muu poliittinen vasemmisto kutsuu näitä alueita toisinaan hyväosaisten reservaateiksi. Kyse ei kuitenkaan ole mistään erityisen rikkaista ihmisistä, vaan tavallisesta suomalaisesta keskiluokasta. Kyse on yksinkertaisesti siitä suomalaisesta työtä tekevästä ja veroja maksavasta, ahkerasta ja velvollisuudentuntoisesta, omat asiansa hoitavasta ihmisjoukosta, jonka verovaroilla itse asiassa koko yhteiskunta pysyy pystyssä.
Keskiluokkaiset lauttasaarelaiset, samoin kun esimerkiksi keskiluokkaiset munkkiniemeläiset, pakilalaiset tai töölöläiset ovat tosiasiassa yhteiskunnan kolminkertaisen tulontasauksen kohteena. Ensinnäkin progressiivinen verotus tasaa näiden tuloja vähemmän ansaitsevien sekä työtä kokonaan tekemättömien hyväksi. Toiseksi valtiovalta siirtää osan näiden alueiden tuloista alueellisen tasa-arvon nimissä maakuntiin. Ja kolmanneksi, Helsinki siirtää vielä osan alueilla ansaituista rahoista pääkaupungin vähemmän kehittyneille alueille, lähinnä itään.
Sinänsä on oikein, että osa työmme tuloksista siirretään yleisesti yhteiskunnan vähäosaisille. Hyväksyttävää lienee sekin, että teemme töitä ja maksamme veroja myös haja-asutusalueiden ja syrjäseutujen hyväksi. Eikä sitäkään kai täysin voi kyseenalaistaa, että meidän työmme tuloksilla rahoitetaan vielä Itä-Helsinginkin kehittäminen. Joku raja pitää kuitenkin olla tässäkin touhussa.
Vuonna 2002 korkeatuloisin 11,5 prosenttia suomalaisista vastasi melkein puolesta (42,8 prosenttia) koko maan tuloverokertymästä. Korkeatuloisen määritelmänä tässä tilastossa oli kuukausipalkka, joka ylitti 2800 euroa. Itse kukin voi arvioida, onko tämä paljon vai vähän. Hyvä on kuitenkin muistaa, että kyse on siitä väestöryhmästä, jota vihreät ja muut sosialistit sekä jopa kepulaiset vuodesta toiseen haluavat kurmuuttaa, kun he kauniisti puhuvat pieni- ja keskituloisia suosivista ratkaisuista. Hyvätuloisia koskeva keskustelu onkin pahasti vinoutunutta juuri sen takia, että useimmat siihen valtiovallan mielestä luettavista eivät itse koe kuuluvansa tähän joukkoon.
Poliittinen järjestelmämme toimii siten, että kaikille yhteiskunnan vähäosaisille, syrjityille ja päähän potkituille löytyy omat puolustajansa. Tämä ei tietenkään sinänsä ole paha asia. Itse asiassa kyse on länsimaiseen sivistykseen erottamattomasti kuuluvasta lähtökohdasta, jonka mukaan yhteiskunnan tulee pitää huolta niistä, jotka eivät siihen itse syystä tai toisesta pysty. Tasapaino kuitenkin järkkyy, ellei kukaan puolusta myös sitä väestönosaa, joka kaiken loppujen lopuksi rahoittaa. Ja tasapaino järkkyy vielä pahemmin, jos erityiskohtelun piiriin määritellään mitä erilaisimpien alueellisten ja muiden mittareiden perusteella pitkälti yli puolet valtakunnasta.
Köyhän puolella on kaunista olla. Se tekee melkein kenestä tahansa oikein hyvän ihmisen. Minusta kuitenkin myös hyväosaisilla pitää olla omat puolustajansa. Eivätkä nämä ns. hyväosaiset sitä paitsi ole sen kummempaa joukkoa, kuin tavallista suomalaista keskiluokkaa, joka sattuu asumaan esimerkiksi Lauttasaaressa, Töölössä, Munkkiniemessä tai Pakilassa.
Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
jan.vapaavuori@eduskunta.fi