Puheet

Kokoomuksen asunto-ohjelmaa koskeva ryhmäpuheenvuoro

Arvoisa puheenjohtaja,

Kokoomuksen valtuustoryhmä vaati 7.5.2003 antamassaan kannanotossa asunto-ohjelman tuomista kaupunginvaltuuston lähetekeskusteluun. Silloisen kannanottomme mukaisesti ”menettely korostaisi ohjelman suurta merkitystä kaupungin tulevalle väestörakenteelle ja tätä kautta tulopohjalle ja kilpailukyvylle”. Moitimme tuolloin kaupunginhallituksessa ollutta ohjelmaluonnosta vanhakantaiseksi. Vaadimme, että asuntopolitiikka pitää nähdä osana elinkeinopolitiikkaa ja kaupungin yleistä kilpailukykyä. Katsoimme, että asunto-ohjelman tavoitteenasettelua tulee muuttaa siten, että sen ”päämääränä on kaupungin väestörakenteeseen vaikuttaminen, työvoiman saatavuuden tukeminen ja kaupungin veropohjan vahvistaminen”.

Tänään, runsaat puoli vuotta myöhemmin, voimme olla ylpeitä toukokuisesta kannanotostamme. Asunto-ohjelma tuotiin valtuuston lähetekeskusteluun. Julkinen keskustelu sen tavoitteista kiihtyi ja pysyi vakaana koko menneen puolivuotiskauden. Ajattelu muuttui ja niin muuttui itse ohjelmakin. Tänään käsittelyssä oleva ohjelma onkin aivan eri paperi kun se, mitä toukokuussa päivittelimme.

Kokoomuksen valtuustoryhmä voi hyväksyä ohjelman. Se ei ole missään mielessä täydellinen, mutta se on olennaisesti luonnosvaihettaan sekä kaupungin aiempia asunto-ohjelmia parempi. Toukokuussa antamamme kannanotto, kesäkuussa käymämme lähetekeskustelu, kesän ja syksyn aikana käyty julkinen debatti sekä syksyn monet poliittisten ryhmien väliset neuvottelut asuntopolitiikkamme suunnasta eivät ole menneet hukkaan. Haluamme tässä yhteydessä kiittää muita kaupungin suuria ryhmiä yhteistyöhakuisista neuvotteluista sekä eräitä tutkijoita, jotka omilla sinnikkäillä ulostuloillaan ovat edesauttaneet realiteettien ymmärrystä ja uuden sävelen löytymistä aiheen tiimoilta. Kiitämme myös apulaiskaupunginjohtaja Korpista, joka syksyn aikana on ennakkoluulottomasti ollut mukana muokkaamassa asunto-ohjelmaa uuteen uskoon.

Otimme asunto-ohjelman lähetekeskustelussa 4.6. pitämässämme ryhmäpuheenvuorossa kantaa muutamiin asuntopolitiikan ydinkysymyksiin. Totesimme mm. että sääntelemättömän omistusasuntotuotannon osuutta on nostettava, ja että sosiaalista vuokra-asuntotuotantoa rakennetaan suhteessa liikaa. Olemme tyytyväisiä, että asunto-ohjelma on nytkähtänyt aimo askeleen tähän suuntaan.

Totesimme samaisessa puheenvuorossa, että ”monimuotoiseen asuntopolitiikkaan kuuluu se, että kaupungissa on erilaisia asuntoalueita myös sosiaalisen sekoittumisen kannalta”, ja että ”tulevaisuudessa voisi olla myös asuntoalueita, joissa ei olisi sosiaalista asuntotuotantoa”. Tervehdimme tyydytyksellä asunto-ohjelman vastaavansisältöisiä kirjauksia.

Kesäkuisen linjauksemme mukaisesti ”Kokoomuksen ryhmän näkemyksen mukaan asunto-ohjelmassa tavoitteeksi on otettava, että pientaloasuntojen osuus on nostettava seuraavan viiden vuoden aikana kolmannekseen asuntotuotannosta, ja että ”asuntojen keskikokoa on pyrittävä selkeästi kasvattamaan”. Nyt käsittelyssä olevassa ohjelmassa todetaan s. 70, että ”tavoitteena on kehittää kaupunkia siten, että pientalojen osuus kasvaa viime vuosien 17%:sta noin kolmannekseen asuntotuotannosta”. Ohjelma linjaa myös asuntojen keskikoon kohoamisen puolesta asettaessaan tavoitteeksi keskimäärin 75 h-m2:n keskipinta-alan normaalissa asuntotuotannossa.

Ohjelma vastaa myös kesäkuisiin vaateisiimme tonttimaan aktiivisemmasta myynnistä sekä pyrkimyksestä kaavoissa ja tontinluovutusehdoissa ohjata asuntojen keskikokoa sekä yleisestä näkemyksestämme suurempien perheasuntojen tuottamisen tärkeydestä.

Tiivistimme kesäkuussa asuntopoliittiset perusvaateemme seuraavasti: ”Helsinkiin tarvitaan erilaisia asuinalueita, aikaisempaa enemmän isompia asuntoja, enemmän omistusasuntoja ja vapaa-rahoitteisia vuokra-asuntoja, enemmän monimuotoisia ja muunneltavia ratkaisuja sekä enemmän pientaloja. Keinoja tavoitteiden saavuttamiseksi löytyy, jos löytyy tahtoa”. Tänään voimme todeta, että tahtoa näyttää löytyneen, ja että asunto-ohjelma on näistä kaikista näkökulmista katsoen edeltäjäänsä parempi.

Kaikkia tavoitteittamme emme kuitenkaan saaneet käydyissä neuvotteluissa läpi. Helsingin Asuntohankinnan mahdollisuus hankkia vanhasta asuntokannasta asuntoja hiertää meitä edelleen. Ohjelmatekstiä rukattiin kuitenkin onneksi siten, että vapaarahoitteisten omistusasuntojen määrää uudistuotantoalueilla lisätään vastaavassa suhteessa kun Asuntohankinta hankkii kaupungin omalla rahoituksella asuntoja vanhasta kannasta. Yleishyödyllisille yhteisöille voidaan ARA-vuokratuotantoon tapahtuvan tonttien luovutuksen yhteydessä edelleen asettaa tarpeettomia esteitä. Mainitun ehdon sitovuutta ja automaattisuutta lievennettiin kuitenkin vaatimuksestamme. Olisimme myös toivoneet ATT:n roolin ennakkoluulottomampaa uudelleenarviointia. Näkemyksemme mukaan ATT:n ei enää tarvitsisi olla toimijana vapaarahoitteisessa tuotannossa. Kaupungin oman tuotannon rakennuttamismonopoli olisi myös tullut purkaa, jolloin ATT olisi alistettu ainakin osin terveelle kilpailulle. Omalta osaltamme olisimme olleet myös valmiita hyväksymään nykyistä vahvempia aluerakentamiselle ja siihen liittyvälle public-private -partnershipille rakentuvia kannanottoja.

Suurin huolemme ei kuitenkaan liity näihin kysymyksiin, vaan kaupungin lähivuosien asuntotuotannon määrään. Olettaaksemme tämä huoli on kaupungin poliittisille ryhmille yhteinen. Helsingin asuntotuotannon vuosittainen tuotantotavoite pienenee. Vaje suhteessa mm. valtion ja Helsingin seudun kuntien yhteistoiminta-asiakirjan valmistelun yhteydessä arvioituun tarpeeseen pysyy jatkossakin suurena. ”Asuntovajaus ja asuntojen korkeat hinnat voivatkin muodostua kohtalokkaaksi Helsingin seudun elinkeinotoiminnalle ja sitä kautta koko Suomen hyvinvoinnin kehitykselle”, kuten ohjelmassa varsin lohduttomasti todetaan.

Aihe oli vahvasti esillä myös ryhmien välisissä neuvotteluissa. Konkreettisia ratkaisuesityksiä ongelman korjaamiseksi ei löytynyt. Yhteinen huolemme ja vakaa tahtomme tilanteen korjaamiseksi näkyy kuitenkin esityksessä tonttitarjonnan lisäämistä koskevassa selvitystehtävässä. Tehtävä saattaa olla ohjelman selvitystoimeksiannoista vaikein ja vaativin, mutta se on myös selkeästi tärkein.

Ohjelman muista selvitystehtävistä ryhmämme asettaa korkeita odotusarvoja pientalomaisen kaupunkiasumisen kehittämiseen. On selvää, ettei maa-alaltaan rajallinen Helsinki voi kilpailla naapureidensa kanssa väljästi rakennetuilla perinteisillä omakoti- ja rivitaloalueilla. Yhtä selvää kuitenkin on, että kaupungissa on tilaa myös tiiviille kaupunkimaiselle pientaloasumiselle. Sekä Euroopasta että Pohjois-Amerikasta löytyy runsaasti tällaisia esimerkkejä, jotka ovat myös korottaneet kaupungin yleistä statusta ja houkuttelevuutta, lisänneet yleistä viihtyisyyttä ja kaupungin elinvoimaisuutta.

Kaupungin omaa asuntorahoitusmallia koskeva esitys on itse asiassa jo osoittanut oman tärkeytensä. Vaikka konkreettisen mallin rakentaminen tulee olemaan haasteellinen tehtävä, jo tieto Helsingin aikeista on saanut valtiovallan pohtimaan uudelleen omaa asuntopolitiikkaansa. Uuden mallin luominen Helsingille ei olekaan itsetarkoitus, jos sama lopputulos voidaan saada aikaan lisäämällä valtion ymmärrystä pääkaupunkiseudun erityiskysymyksiä kohtaan. Raskaita, byrokraattisia ja monimutkaisia ratkaisuja tulee joka tapauksessa välttää. Esimerkkiä voisi hakea vaikka Vantaalta, jossa kaupunki erillisten yhteistyösopimusten pohjalta takaa yleishyödyllisten rakennuttajien hankkeita. Järjestelmä on erinomaisen yksinkertainen, mutta toimiva.

Pääasia on, että pääasia pidetään kirkkaana mielessä. Tämä puolestaan on tarve mahdollistaa kohtuuhintaisten asuntojen saatavuus myös sellaisille palvelualan ammattilaisille sekä monille julkisen sektorin työntekijöille kuten sairaanhoitajille, jotka tulorajojen tai muiden käytännön esteiden takia eivät pääse käsiksi tuettuun asumiseen, mutta joilla ei myöskään ole varaa markkinahintaisiin asumisratkaisuihin.

Seudullisen yhteistyön kehittämisen tärkeydestä myös asuntokysymyksissä vallitsee periaatetasolla lähes liikuttava yksimielisyys. Yksimielisyys kuitenkin kuihtuu kun ruvetaan keskustelemaan konkreettisista kysymyksistä. Tällöin yksimielisyyttä ilmenee enää lähinnä siitä, että on vaikea keksiä sellaisia todellisia etuja, joita asian seudullinen tarkastelu toisi mukanaan. Kokoomuksen valtuustoryhmän mielestä seudullinen näkökulma on kuitenkin perusteltu. Asiaa koskevassa keskustelussa olisi kuitenkin siirryttävä yleisestä hymistelyvaiheesta konkreettisten ja todellista lisäarvoa tuovien esitysten tekemiseen. Keskeistä on tällöin kysymys asunnonjaosta, joka voitaisiin jatkossa hyvin hoitaa seudullisesti.

Kokoomuksen valtuustoryhmä ei tällä kertaa poikkeuksellisesti tee yhtään ryhmäpontta. Haluamme kuitenkin korostaa ohjelmassa olevien selvitystehtävien merkitystä ja sitä, että niihin virkamiesvalmistelussa suhtaudutaan niiden vaatimalla vakavuudella. Selvitystehtävät eivät ole hurskaita toiveita tai jonkinlaisia sekalaisia hajamietelmiä siitä, mitä jatkossa ehkä voitaisiin tehdä, vaan vakavasti asetettuja valmisteluohjeita. Kokoomus edellyttää, että selvitykset toteutetaan huolellisesti, vakavalla mielellä ja viivyttelemättä.

Arvoisa puheenjohtaja,

Asunto-ohjelma tulee hieman myöhemmin tänään todennäköisesti saamaan päälleen täyslaidallisen vasemmistoliittolaista propagandaa ja itkuvirttä. Parhaassa tapauksessa saamme kuulla täällä ne samat 36 muutosesitystä, jotka vasemmistoliitto kaupunginhallituksessa teki, mutta jotka raukesivat kannattamattomina.

Kaupunginhallituksessa vasemmistoliitto perusteli muutosesityksiään mm. seuraavasti: ”Asunto-ohjelmassa ensisijaiseksi näkökulmaksi on otettu Helsingin kaupungin talous. Päällimmäisenä huolena näyttää olevan, saako Helsinki vai Espoo hyvätuloiset veronmaksajat asukkaikseen. Suuri huoli tuntuu olevan siitä, että Helsinkiin nykyisin rakennetaan liikaa sosiaalista asuntotuotantoa”. Hieman myöhemmin todetaan, että ”Kokoomuksen virittämässä julkisessa keskustelussa on oltu huolestuneita siitä, että Helsingistä karkaavat veronmaksajat naapuri- ja kehyskuntiin. Syynä on mainittu, ettei kaupungissamme ole sopivia asuntoja tarjolla”. Ongelmaksi Vasemmistoliiton vastaesitysperusteluissa esitetään myös, että ”Asunto-ohjelmassa etsitään alueita, joihin voi rakentaa pelkästään sääntelemättömiä omistusasuntoja”.

Kokoomus pitää tätä ohjelmaa hyvänä samoilla perusteilla, joilla vasemmistoliitto pitää sitä huonona.

Yhden virheen vasemmistoliiton kokoomuslaista ajatusmaailmaa koskevassa analyysissä haluan kuitenkin korjata. On kiistatonta, että suurituloisten merkitys mm. veropohjalle on merkittävä. Kokoomuksen valtuustoryhmä ei kuitenkaan ole huolissaan vain heistä, vaan pitää ensiarvoisen tärkeänä, että myös tavallisille veronsa maksaville palvelualojen ammattilaisille kuten esim. opettajille, sairaanhoitajille, poliiseille tai ravintolatyöntekijöille löytyy Helsingistä sopivia ja kohtuuhintaisia asuntoja. Hyvätuloisten panos kaupungin tulevalle elinvoimaisuudelle voi olla muita toimenpiteitä täydentävä, mutta kaikissa tapauksissa vain täydentävä, sillä pelastus ongelmaan löytyy vain ja ainoastaan jos suomalainen keskiluokka haluaa asua Helsingissä jatkossakin, ja jos meillä on tarjota heidän asumispreferenssejään ja maksukykyään vastaavia asuntoja.

Hyvät valtuutetut, hyvät veljet ja sisaret ja ennen kaikkea hyvät toverit siellä laitavasemmalla,

Kunnan tärkein tehtävä on huolehtia laadukkaiden peruspalvelujen järjestämisestä kuntalaisille. Onnistuminen tässä työssä edellyttää montaa asiaa, mutta ennen kaikkea verotuloja, joilla mainitut peruspalvelut voidaan tuottaa. Oli yhteisöverotulojen tulevaisuus mikä tahansa, kaupungin tulopohja perustuu nimenomaan kunnallisverotuloihin. Kunnallisverotulot puolestaan riippuvat siitä, ketä kaupungin alueella asuu ja minkälaisia veroja he maksavat. Tosiasia on, että mitä suuremmassa peruspalvelujen tarpeessa kuntalainen on, sitä tärkeämpää hänelle on, että kaupungin veropohja on kunnossa ja täten sitä tärkeämpää, että kaupunki mm. asuntopolitiikallaan pystyy huolehtimaan veroja maksavien asukkaiden olemassaolosta. Kaupungin veropohjaa vahvistava asuntopolitiikka on siten korostetusti helsinkiläisen köyhän etu.

Kaiken kaunan ja kateuden keskellä olisikin hyvä muistaa, että hyvinvointi ei perustu siihen, että sosiaalisen omantuntonsa suuruudella kilpailevat kunnallispoliitikot äänestysnapin painalluksillaan sitä loisivat.

Arvoisa puheenjohtaja,

Helsingin asuntopoliittisessa linjauksessa tapahtuu tämän ohjelman myötä historiallinen muutos. Mitään käytännön tasolla ilmenevää vallankumousta emme kuitenkaan tule kokemaan. Asunto-ohjelman tuotantovolyymit ovat kaupungin koko asuntokantaan nähden niin vähäiset, että ohjelman positiiviset vaikutukset kaupungin väestörakenteeseen, veropohjaan ja työvoiman saatavuuteen vievät kotvan aikaa. Kotikaupunkimme tuleekin vielä pitkään kärsimään aiemmin tehtyjen päätösten aiheuttamista haitoista. Kurssinmuutos on nyt kuitenkin suoritettu ja voimme vain toivoa, että sen psykologiset vaikutukset ihmisten käyttäytymiseen toteutuvat faktista asuntorakenteen muutosta nopeammin.

Lopetan puheeni siteeraamalla kokoomuksen asunto-ohjelman lähetekeskustelussa 4.6. käytettyä ryhmäpuheenvuoroa. Totesimme tuolloin, että ”ohjelman on lähdettävä asukkaasta, ihmisestä. Sen on tuettava Helsingin ongelmien ratkaisuja, eikä lisättävä niitä. Asunto-ohjelman on lisättävä kotikaupunkimme elinvoimaisuutta ja luotava positiivista ilmapiiriä”.

Kokoomuksen ajattelu ei ole kesäkuun ja marraskuun välisenä aikana muuttunut. Näihin sanoihin on edelleen helppo yhtyä. Helppo on yhtyä myös niihin nyt käsittelyssä olevan asunto-ohjelman linjauksiin, jotka tukevat ja edistävät mainittujen tavoitteidemme toteutumista. Kaupungin asuntopolitiikan suurin ongelma, asuntotuotannon vähäisyys suhteessa väestö- ja väljyyskehitysarvioihin on kuitenkin edelleen ratkaisematta. Tältä osin työ jatkuu. Sen on jatkuttava.