Puheet Yleistä

Energiateollisuus ry:n syysseminaari

ENERGIATEHOKKUUDELLA PÄÄSTÖJÄ KURIIN!

Energiatehokkuuden parantaminen on minulle annetussa otsikossa yhdistetty päästöjen vähentämiseen. Sillä onkin tässä työssä merkittävä rooli. On kuitenkin tärkeä tiedostaa, että energiatehokkuuden parantaminen on kaikkien, ja varsinkin kaikkien taloudellisten lainalaisuuksien perusteella järkevää muutoinkin.

Energiatehokkuus olisi oiva tavoite meille kaikille, vaikka ilmastonmuutosta ei olisikaan. Kulloinkin kyseeseen tulevan hyvinvoinnin tuottaminen vähemmällä energialla on aina järkevää, oltiin ilmastonmuutoksesta sitten mitä mieltä tahansa. Koska on todennäköisempää, että energia pitkällä aikavälillä kallistuu kuin että se halpenisi, energiatehokkuuden merkitys jatkossa vain korostuu.

On yksinkertaisesti tyhmää tuhlata energiaa!

Energian jo lähtökohtaisesti suotavan säästeliään käytön ohella myös mm. energian saatavuuden varmistaminen ja energian tuontiriippuvuuden vähentäminen puoltavat nykyistä tehokkaampaa energiankäyttöä.

Mahdollisimman korkea energiatehokkuus on eittämättä myös teollisuuden etu. Toisaalta juuri hyvinvointimme perustan muodostavan teollisuuden energiantarpeen takaaminen korostaa energiatehokkuuden parantamisen merkitystä kaikkialla muualla yhteiskunnassamme. Laaja-alainen energiatehokkuuden parantaminen on myös tämän takia koko hyvinvoin¬timme säilymisen ja kehittymisen kannalta aivan keskeistä.

Tarve ilmastonmuutoksen hillintään korostaa tarvittavien toimenpiteiden kiireellisyyttä.
Tarvittavia toimenpiteitä ei voida lykätä, eikä siihen olisi mitään syytäkään. Mitä nopeammin asiaa edistämme, sitä fiksummin toimimme.

* * * * * * * * * * * * * *

Ajatellaksemme riittävän kokonaisvaltaisesti, kyse on luonnollisesti myös siitä, mihin me käytämme ne varat, jotka meille energian säästeliäämmästä käytöstä vapautuvat.

Varsinkin päästökauppasektorilla meidän tulee myös nähdä energiakeskustelun koko kuva riittävän kirkkaasti. Pyrkimykset elinkeinorakenteemme monipuolistamiseen vaikkapa paremman suhdannevakauden näkökulmasta voivat johtaa teollisuutemme energiaintensiivisyyden pienentymiseen. Tällöinkin energiantarpeen vähentymisen tulisi syntyä ikään kuin tuotantorakenteemme kehittymisen sivutuotteena ja muiden alojen kasvun seurauksena, ei itseisarvoisena tavoitteena.

Mikäli energiaintensiivinen teollisuutemme kutistuu tai hakeutuu entistä enemmän maamme rajojen ulkopuolella, kansalliset päästömme varmasti vähenevät, mutta mitä suurimmalla todennäköisyydellä globaalit päästöt kuitenkin kasvavat kun meiltä vähenevä tuotanto tuotetaan jossain muualla vähemmän energiatehokkaasti ja muutoinkin ilmaston kannalta epäedullisemmalla tavalla.

Harmittavan yleinen nihkeys perusteollisuutemme tarpeita ja mm. sen kannalta tärkeää kohtuuhintaisen energian saatavuuden turvaamista kohtaan johtaakin helposti siihen, että me omaa tyhmyyttämme sekä heikennämme omaa hyvinvointiamme että kasvatamme globaaleja kasvihuonepäästöjä. Vähintäänkin outoa on se, että erityisen vastustuksen kohteeksi on joutunut teollisuudellemme mieluinen energiamuoto, joka on päästötöntä ja jonka tuottamiseen veronmaksajien ei tarvitse pistää senttiäkään. Ilmasto- ja energiapoliittiset tavoitteet ovat niin haastavia, että meidän on yhtä aikaa käytettävä kaikkia keinoja: energiatehokkuuden parantamista, uusiutuvien energialähteiden käytön edistämistä ja ydinvoiman lisärakentamista.

* * * * * * * * * * * * * *

Kansalliset ilmastotalkoomme pohjautuvat tunnetulla tavalla EU:n asettamiin raameihin. Suomessa valtioneuvosto hyväksyi syksyllä 2008 kansallisen ilmasto- ja energiastrategian, joka painottaa vuoteen 2020 ulottuvia tavoitteita ja tänä syksynä erillisen tulevaisuusselonteon, joka painottaa toimenpiteitä siitä eteenpäin.

Tavoitteet ovat kunnianhimoisia, kansainväliset sitoumuksemme tiukkoja ja haasteet suuria. Jos kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa päästään riittävän kattavaan sopimukseen, EU-alueen tavoitteet tiukentuvat olennaisesti entisestään. Neuvottelujen kangertelusta huolimatta tätä vaihtoehtoa ei kannata jättää huomiotta.

Tässäkin yhteydessä on syytä korostaa, että EU-järjestelmä perustuu jakoon päästökauppasektoriin ja päästökaupan ulkopuolelle jääviin sektoreihin, ja että päästökauppasektorilla ei järjestelmän luonteen vuoksi voida asettaa kansallisia tavoitteita.

Kysymys on joka tapauksessa koko yhteiskuntaamme koskevasta ponnistuksesta, jossa mukaan tarvitaan kaikki kunnista yrityksiin, järjestöihin ja yksittäisiin kansalaisiin. Keskeistä on myös se, että ihmiset ja organisaatiot tiedostavat, haluavat ja osaavat toimia yhteisten tavoitteiden eteen.

Haasteellista tilannetta helpottaa se, että kulutamme edelleen valtavasti turhaa energiaa. Esimerkiksi täysin samantyyppisten rakennusten energiakulutuksissa on useiden kymmenien prosenttiyksiköiden eroja riippuen siitä, miten niitä käytetään ja huolletaan.
Rakennetun ympäristön osalta jo selkeästi kustannustehokkaat energiankäytön tehostamistoimet muodostavat erinomaisen merkittävän säästöpotentiaalin. IEA:n ehdottamat rakennusnormeja, passiivi- ja nollaenergiataloja, olemassa olevia rakennuksia, rakennusten energiatodistuksia sekä lasituksia koskevat kustannustehokkaat toimet muodostavatkin OECD-maissa vuoteen 2030 mennessä säästöpotentiaalin, joka on suurempi kuin Ranskan, Saksan ja Belgian kaikki yhteenlasketut CO2 -päästöt.

* * * * * * * * * * * * * *

Vastaan asuntoministerinä rakennetun ympäristön tehtäväkentästä, joka käsittää laajan kirjon asioita valtakunnallisesta maankäytön suunnittelusta yhdyskuntasuunnitteluun, rakentamiseen ja asumiseen. Ilmastonäkökulmasta keskeiset tulokulmamme liittyvät rakennuskannan ja liikenteen päästöihin.

Koska rakennuskannan osuus koko maan energiankulutuksesta on jopa 40 prosenttia ja kasvihuonekaasupäästöistäkin noin 30 prosenttia, on kansallisten ja kansainvälisten sitoumusten täyttäminen täysin mahdotonta ilman olennaista rakennuskannassa tapahtuvaa kehitystä. Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen onkin yksi merkittävimmistä keinoista vähentää päästöjä. Sektorin merkittävyyttä lisää se, että se tarjoaa päästöjen vähentämiseen myös useimpia muita sektoreita kustannustehokkaampia ratkaisuja.

Rakennuskannasta puhuttaessa törmäämme usein kinasteluun siitä, kummalla on ilmastotalkoissa suurempi merkitys: uudistuotannolla vai olemassa olevan kannan korjaamisella.

VTT:n arvion mukaan puolet kaikista niistä rakennuksista, jotka meillä on vuonna 2050, on jo rakennettu, ja puolet rakennetaan tämän päivän jälkeen. Yksinkertaistaen voisikin sanoa, että ilmastokeskustelun kannalta symbolisesti tärkeän vuoden 2050 näkökulmasta uudis- ja korjausrakentamisella on yhtä suuri merkitys. Rakennuskannan hitaan uusiutuvuuden takia korjausrakentamisen merkitys korostuu lyhyellä aikavälillä. Toisaalta pääpainon pitäisi aina olla siellä, missä vaikutusmahdollisuudet ovat suurimmat, mikä puoltaa ripeää etenemistä uudistuotannon puolella. Energiatehokkuuden parantaminen on uudistuotannon puolella myös lähtökohtaisesti helpompaa ja kivuttomampaa sekä kustannustehokkaampaa.

Talot rakennetaan vuosikymmenien, jopa vuosisatojen käyttöä varten. Useimpia talojen keskeisiä ominaisuuksia, energiatehokkuus mukaan lukien, ei voi käytön aikana kun rajallisesti muuttaa, ainakaan kustannustehokkaasti. Tämäkin asettaa uudistuotannon ratkaisuille erittäin suuren merkityksen. Tänään tehtäviin laiminlyönteihin päästään seuraavan kerran järkevästi kiinni vasta noin 40 – 50 vuoden päästä rakentamiemme talojen tullessa luonnolliseen peruskorjausikäänsä.

* * * * * * * * * * * * * *

Periaatteessa energiatehokkaampi rakentaminen voi edetä ainakin kysyntä-, tarjonta- ja normivetoisesti. Lisääntyneestä ymmärryksestä huolimatta laajat kansalaisjoukot eivät ole ryhtyneet vaatimaan energiapihimpiä taloja eikä teollisuus juurikaan ole ryhtynyt niitä oma-aloitteisesti tuottamaan. Siksi painopisteen on – yleisen tietoisuuden lisäämistä ja alan innovaatiotoimintaa väheksymättä – väistämättä oltava normiohjauksessa.

Tähän liittyen valmistelemme ympäristöministeriössä hallitusohjelman mukaisesti rakentamismääräyksien tiukentamista matalaenergiarakentamisen suuntaan. Tähän liittyen annoin vajaa vuosi sitten uusien rakennusten energiatehokkuutta parantavat määräykset, jotka tulevat voimaan 1.1.2010. Uusien määräysten tiukentava vaikutus on noin 30 prosenttia.

Rakentamismääräysten rakenteen muutos ja uusi noin 20 % prosentin tasonkiristys on valmisteilla vuoteen 2012. Aikomuksenamme on, että tuolloin siirryttäisiin nykyisestä rakennusten vaipan, ilmanvaihdon ja ilmavuotojen lämpöhäviöiden laskentaan perustuvasta menettelystä laajempaan, kokonaisenergiakulutukseen perustuvaan sääntelyyn, jossa vaatimustasolla otetaan huomioon myös lämmitystavan vaikutus päästöihin.

Uusi järjestelmä olisi nykyistä älyllisempi siinä, että se yksityiskohtien sijasta kiinnittäisi huomion kokonaisuuteen. Kun normitasoa parempi suoritus minkä tahansa yksityiskohdan kohdalla antaisi pelivaraa jonkun toisen yksityiskohdan osalta, eikä lähtökohtana enää olisi valtiovallan määrittelemän minimitason noudattaminen kussakin tilanteessa, järjestelmä myös kannustaisi laaja-alaiseen tuotekehitykseen.

Loppujen lopuksi kyse on kuitenkin aiheutettavista päästöistä, ei energiatehokkuudesta sinänsä. Siksi on mielekästä antaa energiatehokkuuden osalta liikkumatilaa niille taloille, jotka lämpiävät uusiutuvilla energialähteillä ja kääntäen vaatia ympäristön kannalta vähemmän ystävällisillä energialähteillä lämpiäviltä taloilta korostetun hyvää energiatehokkuutta.

Tavoiteltava muutos edellyttää poliittisia päätöksiä eri energiantuotantomuotojen päästövaikutuksista. Aivan yksinkertaista tämä ei tule olemaan. Lisäksi meidän tulee ottaa huomioon EU:ssa valmistelussa oleva rakennusten energiatehokkuusdirektiivin uusiminen, jota koskeva työ on loppusuoralla ja jonka oletetaan valmistuvan tämän vuoden joulukuussa.

Pidemmän aikavälin tavoitteemme ovat niin vaativat, että on hyvä varautua siihen, etteivät rakennusmääräysten tasonkiristykset tähän tule päättymään.

* * * * * * * * * * * * * *

Rakennusten energiatehokkuus etenee myös yksittäisille tuoteryhmille asetettavilla vähimmäisvaatimuksilla, jotka perustuvat EU:n tuotteiden ekologista suunnittelua koskevaan ns. EUP- tai Ecodesign- direktiiviin. Direktiivin nojalla annettavilla tuoteryhmäkohtaisilla säädöksillähän on tarkoituksena poistaa energiatehottomat laitteet markkinoilta.

EU:n ministerineuvosto hyväksyi tätä tuotteiden ekosuunnittelua koskevan direktiivin laajentamisen syyskuussa. Vähimmäisvaatimuksia voidaan asettaa varsinaisten energiaa käyttävien laitteiden lisäksi myös energian käyttöön liittyviin tuotteisiin kuten esimerkiksi ikkunoihin. Vähimmäisvaatimuksia on tähän mennessä asetettu yhdeksälle eri tuoteryhmälle ja valmistelussa on lisäksi vähimmäisvaatimukset 25 uudelle tuoteryhmälle.

Tunnetuin tämän direktiivin mukainen säädös lienee hehkulamppuja koskeva säädös, joka asteittain kiristyen vie valotehokkuudeltaan huonoimmat lamput markkinoilta. Motivan arvion mukaan lamppuja koskevalla säädöksellä säästyy pelkästään Suomen kotitalouksissa energiamäärä, joka vastaa 45 000 sähkölämmitteisen pientalon vuosittaista energiankulutusta.

Talotekniikka-alaa koskien kiertovesipumppujen vähimmäisvaatimuksia koskeva säädös annettiin jo viime kesänä. Tuotteiden ekologista suunnittelua koskevan direktiivin mukaisia vähimmäisvaatimuksia ollaan valmistelemassa myös monille muille talotekniikka-alan tuotteille kuten lämmityskattiloille, keskuslämmityslaitteille, lämpimän käyttöveden varaajille, huoneilmastointilaitteille ja ilmanvaihtopuhaltimille. Direktiivin soveltamisalan laajentuminen tulee tuomaan entisestään lisää tuoteryhmiä mahdollisten piiriin.

* * * * * * * * * * * * * *

Korjausrakentamisessa viranomaisilla on jo nykyisen lainsäädännön perusteella varsin laaja toimivalta energiatehokkuuden edistämiseen. Esimerkiksi talokohtaisissa korjaushankkeissa, joissa siirrytään uusiin taloteknisiin järjestelmiin, on mahdollisuus edellyttää uudisrakentamiselle asetettuja vaatimuksia. Myös talojen rakennusosakohtaisissa korjauksissa kuten ikkunaremonteissa voidaan lähtökohtaisesti edellyttää uudisrakentamisen tasoa.

EU:n energiatehokkuusdirektiivin myötä energiatehokkuusvaatimukset tullaan ulottamaan aiempaa laajemmin myös korjausrakentamiseen. Kun rakennukselle tulevaisuudessa tehdään laajamittaisempi korjaus, rakennuksen energiatehokkuudelle tullaan asettamaan vähimmäisvaatimuksia, jotka voivat koskea joko koko korjattua rakennusta, korjattuja järjestelmiä tai niiden osia.

Kaikesta tästä huolimatta normiohjauksen vaikutusmahdollisuudet ovat korjausrakentamisessa olennaisesti uudisrakentamista vähäisemmät. Myös energiaremonttien kustannustehokkuuden osalta korjausrakentaminen on uudistuotantoa haasteellisempi. Yhtenä olennaisena tavoitteenamme onkin, että energiaremontit kytkettäisiin muutoinkin toteutettaviin perusparannuksiin. Minimitavoitteena tulisikin olla, ettei yhtään merkittävämpää korjausta tehtäisi ilman, että samalla ainakin arvioitaisiin mahdollisuudet energiatehokkuuden merkittävään parantamiseen.

Tältä osin kyse on ennen kaikkea yleisestä valituksesta ja informaatio-ohjauksesta. Energia- ja muun korjaustoiminnan lisäämiseksi tarvitaankin useita toisiaan tukevia toimenpiteitä. Vain esimerkin mainitakseni suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon ja ylläpitoon tarkoitettujen työkalujen, kuten kuntotutkimusten ja energiakatselmusten avulla voidaan tunnistaa rakennuksen ja kiinteistön korjaus- ja kehittämistarpeet, mikä usein on kaiken tavoiteltavan kehityksen edellytys.

Eri aikakausien rakennukset ovat yksilöitä niin teknisesti, arkkitehtonisesti kuin kaupunkikuvallisestikin. Kaikille rakennuksille yleisesti sopivia tehostusratkaisuja on näin vaikea löytää. On myös hyvä huomata, että merkittävä osa ns. vanhasta asuntokannasta on varsin uutta.

Korjausrakentamisessa myös erilaisilla tuilla on oma, olkoonkin rajallinen merkityksensä. Tänä vuonna käytössä oleva ns. 10 %:n korjausavustus jatkuu ensi vuoden maaliskuun loppuun. Tämän jälkeen eli huhtikuun alusta ensi vuoden loppuun avustuksia jatketaan kuitenkin siten, että ne kohdennetaan vain sellaisiin toimenpiteisiin, joilla parannetaan rakennusten energiatehokkuutta, vähennetään haitallisia päästöjä tai otetaan käyttöön uusiutuvia energialähteitä. Mainitsematta ei voi jättää myöskään ehdoiltaan olennaisesti parannettua kotitalousvähennystä.

Julkisen vallan tuilla ei korjausrakentamisen haastettamme kuitenkaan jo haasteen mittaluokan takia voida hoitaa. Suomessa on noin 2,7 miljoonaa asuntoa. Jos lähtökohdaksi otettaisiin, että energiaremontin arvo olisi vaikkapa 10.000 euroa asuntoa kohden, määrärahatarve olisi 27 miljardia euroa. Haluaisin nähdä sen asuntoministerin, jonka tämän summan VM:ltä neuvottelee.

* * * * * * * * * * * * * *

Rakennusten vaipan ja ilmanvaihdon energiahäviöiden asteittain pienentyessä rakennuskantaa koskeva huomio kääntyy entistä enemmän muuhun kulutukseen kuten kiinteistö- ja huoneistosähkön sekä lämpimän käyttöveden tarpeeseen.

Tässä suhteessa olennaista on mm. se, että ihmiset mieltävät oman toimintansa seuraukset. Tässä suhteessa erilaiset mittarointimenetelmät – niin niiden kehittäminen kuin tehokas hyödyntäminen ovat avainasemassa.

Selvitykset osoittavat esimerkiksi, että asuinrakennuksen vedenkulutus vähenee 10–30 prosenttia, kun vedenkäytöstä laskutetaan huoneistokohtaisesti ja kun huoneistokohtainen laskutus yhdistetään muihin vettä säästäviin toimenpiteisiin. Rakennuksen lämmitysenergian kulutukseen toimet vaikuttaisivat laskennallisen arvion mukaan noin 3-9 prosenttia. Tähän liittyen olenkin antanut jo tehtäväksi valmistella rakentamismääräyksen muutoksen, jolla huoneistokohtaiset vesimittarit tulevat pakollisiksi uudisrakentamisessa.

Verotuksella tunnetusti paitsi kerätään varoja ja tasataan tuloja, myös vaikutetaan ihmisten käyttäytymiseen. Ottaen huomioon ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun keskeinen yhteiskunnallinen merkitys on selvää, että myös verojärjestelmää tulee laaja-alaisesti kehittää suuntaan, joka kannustaa energiatehokkuuden parantamiseen. Asettamani kiinteistöveron porrastusta pohtineen työryhmän perusviesti oli, että rakennuksen energiatehokkuuden tai käytetyn energialähteen ympäristöystävällisyyden pohjalta tehtävä porrastus on teknisesti mahdollista, mutta vaatii toteutuakseen vielä joukon lisäselvityksiä. Näin arvelinkin. Kyse ei ole helposta asiasta. Tekniset haasteet on kuitenkin tehty voitettaviksi. Jos tahtoa on, myös keinot löytyvät.

Mittarointijärjestelmiä ja verotusta kehittämällä vaikutetaan energiatehokkuudenkin kannalta kaikkein olennaisimpaan eli ihmisten käyttäytymiseen. Tästä riippumattoman teknologisen kehityksen rooli on niin ikään mittava. Esimerkiksi rakennusautomaation varsin merkittävää potentiaalia ei tässä suhteessa voi jättää mainitsematta.

* * * * * * * * * * * * * *

Rakennuskohtaiset energiatehokkuutta koskevat parannukset ovat tehokkaita, mutta kokonaistavoitteen kannalta riittämättömiä ilman harppausta myös yhdyskunta- ja aluetason tarkasteluihin. Kunnallisilla ja alueellisilla energiatehokkuusstrategioilla tulee voida yhä laajemmin pureutua rakennetun ympäristön rakenteellisiin energiatehokkuuskysymyksiin ottaen huomioon myös yhdyskuntarakenteen eheytyminen sekä liikenteelliset ratkaisut ja palvelutuotanto. Lopputulokseen vaikuttavat ratkaisevasti rakennuksen sijainti suhteessa yhdyskunnan muihin toimintoihin, ennen kaikkea työpaikkoihin, palveluihin ja vapaa-ajan alueisiin.

Yhdyskuntasuunnittelijoiden ja myös allekirjoittaneen hellimä käsite eheistä yhdyskuntarakenteista ei tarkoita betonikaupunkeja, vaan hyvin suunniteltuja, kokonaisvaltaisesti miellettyjä ja ennen kaikkea energiatehokkaita yhdyskuntia.

Mitä hajautuneempi yhdyskuntarakenne on, sitä pitemmät ovat keskimääräiset etäisyydet ja sitä suurempi on liikkumisen tarve. Lisääntyvästä liikkumisen tarpeesta puolestaan seuraa väistämättä liikenteen lisääntyminen ja tästä puolestaan päästöjen lisääntyminen. Eheässä rakenteessa tilanne on päinvastainen. Keskimääräiset etäisyydet ovat lyhyempiä, liikennetarve pienempi ja liikenne vähäisempää. Kaiken lisäksi tästä vähentyneestä liikenteestä suurempi osa järjestyy kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen avulla, edellyttäähän joukkoliikenne jo määritelmänomaisesti joukkoja.

Yhdyskuntarakenteidemme eheyttämisen suurin este on hajanainen kuntarakenteemme etenkin kasvavilla kaupunkiseuduilla. Kaikkein pahin tilanne on Helsingin seudulla. Useimmilla kaupunkiseuduillamme oma kunnantalo ja vaakuna sekä oman hiekkalaatikon puolustus tuntuvat kuitenkin olevan mm. ilmastonmuutoksen torjuntaa priorisoidumpia arvoja. Ei tilanne kuitenkaan toivoton ole. Kuopion seudulla ratkaisut tehtiin jo aikanaan. Muun muassa Kouvolan, Salon ja Jyväskylän seuduilla tehtiin kauaskantoisia ratkaisuja viime vuodenvaihteessa. Lahden, Vaasan ja Oulun seuduillakin on parhaillaan aitoa yritystä. Maan kolmella suurimmalla kaupunkiseudulla eli Helsingin, Tampereen ja Turun seuduilla kuntavaikuttajien päät kuitenkin tuskin juoksuhaudoista näkyvät.

Rakennusten energiatehokkuuden parantuminen ja yhdyskuntarakenteiden muutokset vaikuttavat pidemmällä aikavälillä myös lämmitysenergian alueellisiin tuotantojärjestelyihin.

* * * * * * * * * * * * * *

Haaste energiatehokkuuden parantamisesta on mittava. Mitään hokkus-pokkus – temppuja tai taikakeinoja ei ole olemassa. Edetä pitää siksi laajalla rintamalla. Vaikkapa rakennuskantaa pitää tarkastella mm. seudullisesta näkökulmasta, tätä pienemmältä yhdyskuntatasolta, rakennuskohtaisesti ja vieläpä rakennusosakohtaisesti unohtamatta sitä, että viime kädessä rakennusten käyttäjät ja heidän toimintansa on avainasemassa.

On käytettävä keppiä ja porkkanaa. On määrättävä, on ohjattava, on tuettava, on kannustettava ja on valistettava. Mikään järkeväkään keino ei haastetta yksin ratkaise, mutta toisaalta yhtään järkevää keinoa ei ole varaa jättää käyttämättä.