Blogi Yleistä

Ei ruuhkamaksuille

Pääkaupunkiseudulla on ruuhkaista. Kansainvälisesti katsoen ruuhkautuminen on tosi vähäistä, mutta verrattuna esimerkiksi Kainuuseen, ruuhkia toden totta on. Tämä on tavallaan itsestäänselvyys. Manhattanillakin on ruuhkaisempaa kuin Alaskassa. Ja Turussa on enemmän autoja kuin Pertunmaalla. Millään muulla tavalla asia ei voikaan olla.

Ruuhkia halutaan vähentää ruuhkamaksuilla. Viimeksi tähän ovat höyrähtäneet Helsingin demarit. Miksi ihmeessä? Ruuhkathan ovat luonnonlain omainen asia siellä, missä on riittävästi ihmisiä.

Ruuhkista päästäisiin pitkälti eroon jos kaikki suomalaiset asutettaisiin tasaisesti ympäri Suomea. Tätäkö halutaan? No, ei varmasti. Mikään ei olisi ympäristön kannalta ongelmallisempaa.

Kaupungeissa ja varsinkin pääkaupunkiseudulla iso osa liikenteestä hoidetaan joukkoliikenteellä. Mitä hajanaisemmaksi seutu muuttuu, sitä vähäisempi on joukkoliikenteen osuus. Kukaan kai ei halua sellaista maata, jossa asutaan tasaisesti kaikkialla ja joukkoliikenne ei toimi missään. Silloin vasta ruuhkamaksuja tarvittaisiinkin, vaikka ruuhkia ei edes olisi.

Itse asiassa ympäristön, kestävän kehityksen ja vastuullisen ilmastopolitiikan kannalta on vain hyvä, että ihmismassat keskittyvät tiettyihin paikkoihin, joita yleisesti kutsutaan kaupungeiksi. Mitä tiiviimpi yhdyskuntarakenne on, sitä vähemmän on liikennettä. Ja sitä isompi osa tästä liikenteestä hoidetaan ympäristöystävällisesti joukkoliikenteen avulla. Kääntöpuolena on se, että joissakin paikoissa tilanne hieman ruuhkautuu, kun muualla – eli suurimmassa osassa maata – tiet ja kadut loistavat tyhjyyttään. Pitäisikö tästä rankaista kaupunkeja? Siis siitä, että ne jo olemassaolollaan edistävät vastuullista ympäristöpolitiikkaa. Kokonaisvaltaisesti katsottuna haja-asutusalueen liikennöintimaksu olisikin kaupunkien ruuhkamaksuja perustellumpi hanke – ainakin ilmastopoliittisesta näkökulmasta.

Ruuhkamaksuja on perusteltu sillä, että ne vähentävät ruuhkia. Tämä voi pitää paikkaansa, mutta vain tarkasti paikallisesti tarkasteltuna. Ruuhka ei kuitenkaan ole sinänsä ympäristön kannalta se kaikkein haitallisin asia, vaan liikenteen määrä. Ruuhkamaksut eivät välttämättä vähennä liikennettä, vaan saattavat jopa lisätä sitä. Ihmiset ovat psykologisia olentoja. Ruuhkamaksut eivät välttämättä saa ihmisiä liikkumaan vähemmän ja enemmän joukkoliikenteellä, vaan he saattavat myös siirtää liikkumisensa muualle, jolloin liikenne voi jopa lisääntyä ja tämä pääväylien ulkopuolelle hajautuva lisääntyvä liikenne puolestaan on vaikeampi edes teoriassa järjestää joukkoliikenteen avulla. Jokainen työpaikka ja jokainen kauppa tai kauppakeskus, joka ruuhkamaksun takia siirtyisi ruuhkamaksuvyöhykkeen ulkopuolelle olisi ilmastopoliittinen tappio. Tällaista riskiä tuskin kannattaa ottaa.

Helsingin seudun yhdyskuntarakenne on jo pahasti hajautunut ja se on hajautunut siitä huolimatta, ettei meillä ole ruuhkamaksuja. Kun vuonna 1989 yhteensä 283 000 ihmistä ylitti päivittäin Helsingin niemen rajan henkilöautolla, vuonna 2006 luku oli laskenut 271 000:een. Samaan aikaan myös bussiliikenne on olennaisesti vähentynyt (230 000:sta 150 000:een), mutta metro- (69 000:sta 114 000:een) ja junaliikenne (80 000:sta 108 000.een) lisääntyneet. Eli siis loistohomma ilmaston kannalta.

Eivät Helsingin keskustassa ruuhkat ole lisääntyneet, päinvastoin. Sen sijaan ruuhkat ovat lisääntyneet kehäteillä ja pääväylillä pääkaupunkiseudun rajoilla. Tämä taas johtuu siitä, että kaupunkirakenne on hajautunut. Eli siis siitä, että se on vähemmän kaupunkimainen. Jos kaupunki siis olisi enemmän kaupunki, liikennettä olisi vähemmän. Sekä sen takia, että etäisyydet olisivat lyhyemmät että sen takia, että joukkoliikenne pelaisi paremmin ja kustannustehokkaammin. Toki paikalliset ruuhkat hieman lisääntyisivät.

Mutta jos Helsingin keskustaan olisi kalliimpaa tulla, yhä harvempi tulisi ja yhä useampi menisi muualle, eli sinne minne on pitempi matka ja jonne ei edes pääse bussilla, junalla taikka metrolla.

Greenpeace antoi allekirjoittaneelle ruusuja jokin aika sitten linjauksistani rakennusten energiatehokkuuden alalla. Järjestön mukaan ”energian säästö hukkui uusiutuvuuden alle”. Ruuhkamaksuhurmoksessa uhkaa nyt käydä samoin, kun peruskysymyksen eli liikenteen määrän ja ennen kaikkea liikennetarpeen vähentäminen uhkaa hukkua ruuhkautuvuuden alle.

Helsingissä on jo maan selvästi kalleimmat elinkustannukset ja eritoten ylivoimaisesti suurimmat asumiskulut. Pitääkö tätä tuskaa lisätä vielä pakottamalla tänne maan kalleimmat autoilukustannukset – siis siitä huolimatta, että kaupunkiasuminen on jo lähtökohtaisesti ekologinen valinta. Helsingin ruuhkamaksut olisivatkin vain eräänlainen urbaani raippavero tai kateusmaksu. Ymmärrän, että näitä voitaisiin kannattaa maakunnissa, mutta että sitä ajavat myös Helsingin demarit, ei mene jakeluun.

Ruuhkamaksuja on myös perusteltu sillä, että sen tulot voitaisiin ohjata joukkoliikenteen edistämiseen. Höpöhöpö sanon minä. On sinisilmäistä ja naivia haihattelua kuvitella, että näin kävisi. Helsinki panostaa jo nyt joukkoliikennetukeen yhtä paljon kun valtio koko maassa. Ei tästä mitään lisäpisteitä tai -tukia ole saatu. Päinvastoin, maakuntien liikennehankkeita tuetaan lähes sataprosenttisesti toisin kuin metropolialueella. Jos pääkaupunkiseudulla ryhdyttäisiin rahoittamaan omia hankkeita ruuhkamaksuilla, valtion olisi helppo vähentää omaa osuuttaan. Eli siis siirtää ne muualle. Eli sinne, missä liikenne on kaikkea muuta kuin joukkoliikennettä. Mitään takeita siitä, että näin ei kävisi, ei kukaan voi antaa.

Helsingin seudun liikenteen ja siihen liittyvien kasvihuonepäästöjen pahin syy on yhdyskuntarakenteemme hajautuminen. Tämä on osoitus kaavoituksen epäonnistumisesta ja seudullisen näkemyksen sekä yhteisvastuun puuttumisesta. Tämä kysymys ei ruuhkamaksuilla parane, pikemminkin päinvastoin.

Joukkoliikenteen kehittäminen ja sen yleisten edellytysten parantaminen on avainasemassa pyrittäessä vähentämään liikennepäästöjä. Tältäkin kannalta kaikkein olennaisinta on kuitenkin yhdyskuntarakenteen tiivistäminen. Koska vain silloin joukkoliikennettä voidaan järkevästi kehittää. Joukkoliikenne edellyttää joukkoja, jotka asuvat lähellä toisiaan selkeittein reittien varrella eikä hujan hajan ympäri maita ja mantuja.