Blogi

”Demokratia on”

Yksi politiikan omituisimmista lainalaisuuksista tai ainakin lainalaisuuksia koskevista olettamuksista lähtee siitä, että hallituksessa joutuu kantamaan vastuuta ja tekemään ikäviä päätöksiä, ja että tästä väistämättä seuraa puolueen kannatuksen lasku. Empiirisesti arvioiden näin varmaan usein onkin. Mutta onko sen välttämättä oltava näin? Ja jos on, mihin kaikkeen tällainen ajattelu meidät oikein vie?

Hallitusvallassa oleminen merkitsee automaattisesti myös vastuunkantoa. Tästä ei varmaan pääse mihinkään. Ajatus siitä, että vastuu merkitsee suoraan ikäviä päätöksiä on kuitenkin jo vähintäänkin eriskummallinen. Onko tosiaan niin, että vastuuta voi kantaa vain kansalaisten kannalta ei-toivottavia päätöksiä tekemällä? Onko näin suhdanteista riippumatta? Onko niin, että budjetin paisuttaminen ja rahan lappaaminen milloin mihinkin tarkoittaa aina mukavia päätöksiä ja hieman säästeliäämpi linja on väistämättä ikävää?

Ei kai nyt sentään. Tai jos on, silloin meillä on todella vääristynyt käsitys siitä, mitä yhteisten asioiden hoito on ja mitä vastuullinen yhteisten varojen hallinnointi on. Eikä varmaan niinkään voisi olla, että vastuussa olevat tekisivät vain mukavia ja iloisia päätöksiä, mitä niillä sitten milloinkin tarkoitetaan. Ei niin ole kodeissa, kouluissa eikä yrityksissäkään, miksi sitten kunnissa tai valtioissa?

Kreikka muuten on loistava esimerkki siitä, mihin ajaudutaan, kun hieman pitempään tehdään vain mukavia päätöksiä, eikä aidosti katsota tosiasioita silmiin ja kanneta vastuuta niistä asioista, jotka omalle kontolle on uskottu.

Eikä kai niinkään voisi olla, että vastuunkannosta lähtökohtaisesti rokotetaan.

Mitä yleisemmäksi tällainen ajattelutapa tulee – perustui se sitten tosiasioihin tai ei – sitä hullummaksi kaikki menee. Silloinhan ainoa rationaalinen tapa olisi joko kieltäytyä vastuusta tykkänään – tai sitten pyrkiä vastuuseen, mutta kuitenkin siten, ettei tässä vastuullisessa asemassa tehtäisikään niitä ”ikäviä” eli siis vastuullisia päätöksiä, joita siellä kuuluisi tehdä, vaan ”mukavia” eli siis lähtökohtaisesti vähän vähemmän vastuullisia (ellei jopa vastuuttomia) päätöksiä.

Ikävä kyllä näyttöä molempien näiden ajattelutapojen voimistumisesta on meilläkin.

Kalle Isokallio pohdiskelee samaa tämän päivän Iltalehden kolumnissaan oivallisesti. Kun politiikan pitäisi olla yhteisten asioiden hoitamista, Isokallion mukaan ”enemmän on tullut sellainen tunne, että politiikka on poliitikkojen uudelleenvalintaan tähtäävien asioiden hoitamista”.

Kun eräässä tv-mainoksessa aikanaan – ja itse asiassa aika älyllisesti hassuteltiin sanonnalla ”elämä on”, joku voisi tämän päivän poliittista teatteria seuratessa tokaista, että ”demokratia on”.

Ei se kuitenkaan mikään luonnonlaki ole. Se pitää vain uskaltaa ja osata tosissaan haastaa!

Jos kansakunnan asioiden vastuullinen hoito olisi helppoa, silloinhan sitä voisi kuka tahansa tehdä…