Blogi

Budjettiriihen lopputulos turvaa ostovoimaa

Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori on tyytyväinen hallituksen budjettiriihen lopputulokseen.

– Hallitus käyttää tänään riihessä sovittujen päätösten seurauksena 800 miljoonaa euroa työn verotuksen kiristämisen ehkäisyyn ja verotuksen keventämiseen. Työn verotus ei näin inflaation tai ansiotason nousun seurauksena kiristy. Tämä Kokoomukselle tärkeä tavoite on olennainen myös palkansaajien ostovoiman turvaamisen kannalta.

– Epävarmassa taloudellisessa tilanteessa on olennaista, että suomalaisten ostovoimasta pidetään huolta. Hallituksen linja siirtää verotuksen painopistettä työn verotuksesta kulutusverotukseen on kasvun ja työllisyyden kannalta oikea. Myös riihessä sovitut panostukset vihreään talouteen, tutkimusinfraan, työllisyysmäärärahoihin ja yliopistojen rahoitukseen ovat tärkeitä.

Myös toinen Kokoomuksen keskeinen tavoite, ettei heikoimmassa asemassa olevilta saa leikata, toteutuu hallituksen tuoreessa talousarvioesityksessä.

– Budjettiriihessä sovitun mukaisesti perusturvaetuuksiin tulee mittavia parannuksia. Työttömän peruspäivärahaan, työmarkkinatukeen sekä asumistuen tulorajoihin tulee heti ensi vuoden alussa sadan euron korotus. Myös toimeentulotuen perusosaa ja yksinhuoltajien toimeentulotukea korotetaan.