Puheet

Avajaispuhe keskustakirjasto Oodin avajaisissa

Avajaispuhe keskustakirjasto Oodin avajaisissa

Herra Tasavallan Presidentti, rouva Haukio,
Hyvät ystävät,
Mina damer och herrar / Kära vänner
President Niinistö, Mrs. Haukio
Dear friends,

Noin 2300 vuotta sitten Aristoteles sanoi, että ihmiset muuttavat kaupunkeihin työn ja toimeentulon perässä, mutta jäävät niihin hyvän elämän toivossa.

Hyvä elämä merkitsee eri ihmisille eri aikoina erilaisia asioita, mutta kaikkina aikoina hyvään elämään on kuulunut mahdollisuus vapaaseen ajatteluun, tiedon hankintaan, itsensä kehittämiseen, tasa-arvoon ja kokemusten jakamiseen muiden kanssa. Näiden meitä kaikkia yhdistävien tarpeiden perusta on luottamus, jota ihmiset kokevat toisiaan ja ympäröivää yhteiskuntaa kohtaan. Kun koemme olevamme turvassa, olemme vapaita keskittymään niihin asioihin, jotka kautta aikojen ovat vieneet ihmiskuntaa eteenpäin.

Luottamus horjuu nykyisessä maailmassamme. Aikoinaan itsestään selviä olleet arvot kyseenalaistetaan päivittäin. Kykymme erottaa oikea väärästä on muuttunut sumuisemmaksi. Teknologiset edistysaskelet tekevät maailmasta avoimemman, mutta samalla hankalammin ennustettavan. Olemme enemmän yhdessä kuin koskaan. Olemme enemmän yksin kuin koskaan.

In today’s world the power – and responsibility – of cities grows. Our everyday mission is simple – to ensure that the world is a better place tomorrow than it was yesterday. It is difficult to take giant leaps towards the right direction. Thus it is even more meaningful, that we are taking one today. 

Nya centrumbiblioteket är bokstavligen ett ode till demokrati, öppenhet, bildning och jämlikhet. Synligt försvar av dessa värden i dagens samhälle är sorgligt sällsynt. För oss var det däremot det naturligaste tänkbara sättet att fira Finlands hundraåriga självständighet. Centrumbiblioteket är mycket mer än blott en byggnad – det är en symbol för det Helsingfors som vi tillsammans vill bygga.

Kykymme yhdistyä kansakuntana on aina ollut yksi keskeisimmistä menestystekijöistämme. Tärkein luonnonvaramme ovat ihmiset. Meillä ei ole varaa unohtaa ketään. Selviytymisemme – ja mahdollinen menestyksemme – perustuu kykyymme osallistaa kaikki. Suomi on maa, jossa arvoja puolustetaan kirja – ei ase – kädessä.

Oodi on todistusaineistoa siitä, että otamme tehtävämme vakavasti. Se on moderni kunnantalo, talo, joka palvelee samaa tarkoitusta kuin kirjastot ympäri maata jo 100 vuotta sitten. Avoimuus ja tasa-arvo eheyttivät maan vuoden 1918 jälkeen. Nyt tarve samalle yhteentulemiselle on maailmanlaajuinen.

Enemmän kuin kirjasto, Oodi on ylistys sille maailmalle, jota me haluamme puolustaa ja johon me olemme valinneet kuulua. Tuleville sukupolville Oodi on lupaus siitä, että joka päivä pikkuisen parempaan maailmaan on lupa edelleen uskoa.

 

Kuva: Tuomas Uusheimo