Puheet

ARA-päivän asuntopoliittinen seminaari, Helsinki, Messukeskus

Arvoisat ARA-päivän osallistujat,

Aluksi on paikallaan onnitella ARAa, joka on vuoden alussa uudistunut Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukseksi. ARAlla on takanaan hieno ja vaiherikas menneisyys aina sodan jälkeisestä asuntotuotantotoimikunnasta asuntohallituksen ja asuntorahaston kautta nykyiseksi asiantuntijaorganisaatioksi. Tältä pohjalta on hyvä rakentaa yhä laaja-alaisempaa asumisen asiantuntijuutta.

Nykyinen hallitus on tänään istunut lähes päivälleen yhdeksän kuukautta. Hallitus on siten tullut perinteisen mittaisen odotusajan päähän, jolloin alkaa syntymän hetki olla käsillä. Asuntopolitiikan osalta voikin täydellä syyllä todeta, että nämä odotukset on lunastettu ja lapsi on näkemässä päivänvalon.

Kuluneet yhdeksän kuukautta on käytetty – kunnon vanhempien tavoin – määrätietoiseen valmistautumiseen, selvitystyöhön ja suunnitelmiin, jotta tulokkaan tie olisi alusta alkaen viitoitettu parhaalla mahdollisella tavalla kohti tavoiteltua päämäärää. Tuloksena ovat syntyneet niin ehdotus asuntopoliittiseksi ohjelmaksi kuin allekirjoitusvalmis valtion ja Helsingin seudun kuntien välinen aiesopimuskin. Myös pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman laatimista varten asetettu työryhmä on juuri saanut työnsä päätökseen ”neljän viisaan ryhmän” esityksen pohjalta. Nyt käsissämme on ilokseni paketti, joka sisältää oikeanlaiset rakennusaineet tulevaisuutta varten.

Kuten pienten, ja vähän isompienkin, lasten vanhemmat voinevat allekirjoittaa, työ ei lopu onnelliseen syntymään, päinvastoin. Ansiokkaat ohjelmat ja sopimukset ovat vasta pohja sille työlle, jonka tulokset ovat seiniä, kattoja ja lattioita – sanalla sanoen tarpeita vastaavia koteja ihmisille siellä, missä kysyntää on. Sen työn aika on nyt ja sen tekemiseen tarvitaan jokaisen tässäkin salissa läsnä olevan panosta.

Peräänkuulutankin pitkäjänteisyyttä, yhteistä tahtoa ja sitoutumista siihen, että käsissämme olevasta paketista kasvaa se todellisuus, jossa ihmisillä on nykyistä parempi mahdollisuus tarpeitaan vastaavaan asumiseen. Suomi, jossa asuntopolitiikka tukee talouskasvua. Suomi, jossa asuntojen rakentamisessa ja korjaamisessa asianmukaisesti huomioidaan myös ilmastonmuutoksesta aiheutuvat vaatimukset.

Arvoisat seminaarivieraat,

Asuntopoliittisen toimenpideohjelman yksi keskeinen haaste on ollut määritellä ne toimenpiteet, joilla asuntorakentamista voidaan lisätä ja vuokra-asuntotarjonta turvata kasvukeskuksissa ja erityisesti Helsingin seudulla. Tähän liittyen ohjelmaehdotukseen sisältyy useita eri toimenpiteitä.

Valtion ja Helsingin seudun kuntien välisessä aiesopimuksessa on löydetty yhteinen tahto sille, että seudulle pyritään rakentamaan vuosittain 12 000 – 13 000 uutta asuntoa, joista ainakin viidesosa on kohtuuhintaisia valtion tukemia vuokra-asuntoja. Tuotantoa vauhdittaakseen valtio maksaa aiesopimukseen liittyneisiin kuntiin rakennettaville ara-asunnoille käynnistysavustuksen, joka on 10 000 euroa asuntoa kohden. Käynnistysavustus tulee koskemaan myös asumisoikeusasuntoja. Perinteisen ara-tuotannon ja vapaarahoitteisen tuotannon väliin rakennetaan uusi ns. välimalli. Vuokra-asuntosijoittamista edistetään uudistamalla kiinteistörahastojen verosäännöksiä. Asuntorakentamisen yleisiä edellytyksiä pyritään parantamaan normeja joustavoittamalla ja kokeiluhankkeilla.

Kunnat ovat sitoutuneet tehostamaan maankäyttöä niin, että se tukee asuntorakentamista. Aiesopimuksen mukaan kunnat sitoutuvat kaavoittamaan vuosittaista 13 000 asunnon tuotantoa vastaavan määrän. Julkishallinnon toimin on näin pedattu tietä sille, että rakennuttajat voivat käynnistää asuntotuotantoa nopeasti lähivuosien aikana. Tulijoita seudulle nimittäin olisi: Helsingin kaupungin tuoreen väestöennusteen mukaan pelkästään Helsingin väkiluku kasvaa seuraavien yhdeksän vuoden aikana noin 32 000 ihmisellä. Kaikki heistäkin haluavat asua hyvässä, laadukkaassa ja mieleisessä kodissa.

Tässä salissa istuu ympäri Suomea saapuneita osallistujia. Ymmärrän, että heidän näkökulmastaan asuntopoliittisissa puheenvuoroissa jatkuvasti esille nousevat Helsingin seudun ongelmat eivät välttämättä näyttäydy aina niinä kaikkein tärkeimpinä. Muualta tulevia osallistujia voin kuitenkin lohduttaa sillä, että he aivan takuuvarmasti maksavat asumisestaan vähemmän kuin metropolialueella asuvat. Heillä myös asunnon vaihtaminen muuttuvien tarpeiden mukaan käy todennäköisesti helpommin ja halvemmin kuin täällä. Helsingin seudulla asuminen on kaikilla mittareilla mitattuna kalliimpaa kuin missään muualla Suomessa. Erittäin tärkeätä on myös havaita, että suurin osa asuntopoliittisen toimenpideohjelman esityk-sistä tulee sovellettavaksi koko maassa.

Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute vaikeuttaa jo olennaisesti työvoiman saantia erityisesti metropo-lialueella muun muassa palvelualoilla. Tilanne, jossa työt ja tekijät eivät pääse kohtaamaan liian kalliiden asuntojen takia, ei ole millään perustein hyväksyttävä. Tilanne on kestämätön paitsi yksityisten kotitalouksien myös kansantalouden näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun avointen työpaikkojen täyttäminen on koko maan talouskasvun ja hyvinvoinnin edellytys. Työvoiman liikkuvuus on kansantalouden kilpailukyvyn kannalta avainkysymys, eikä se saisi jäädä riippuvaiseksi ainakaan asuntomarkkinoiden pullonkauloista.

Kohtuuhintainen asuntotarjonta on edellytys myös välttämättömälle työperäiselle maahanmuutolle. Väestön ikääntyessä Suomi tarvitsee jatkossa muun muassa ulkomaista hoitohenkilöstöä. Kohtuuhintaisen asuntotarjonnan onkin edesautettava palvelu- ja hoitoalojen henkilöstön rekrytointia. Tämä on erityinen haaste paitsi vuokra-asuntomarkkinoille myös lähiöille. Asuntopoliittinen ohjelmaehdotus sisältääkin erillisen, poikkihallinnollisen lähiöohjelman, jolla tuetaan etenkin lähiöiden sosiaalista eheyttä.

Hoidon ja hoitajien lisäksi vanheneva väestö – kuten myös esimerkiksi liikunta- ja kehitysvammaiset henkilöt – tarvitsevat etenkin sellaisia koteja, joissa he pärjäävät mahdollisimman pitkään omin voimin. Kaikki me haluaisimme asua kotona iästä ja liikuntakyvystä riippumatta.

Vanhenevasta väestöstä puhuttaessa puhe kuitenkin keskittyy liian usein vain varsinaisiin palveluasuntoihin ja niin sanottuihin senioritaloihin. Läheskään kaikki seniorimme eivät tarvitse tai eivät edes halua muuttaa erityisiin palveluasuntoihin, eikä niitä olisikaan mahdollista rakentaa ”yksi jokaiselle” –periaatteella. Useat vanhenevat ihmiset pärjäävät omissa kodeissaan pitkään hyvin, jos niihin tehdään liikkumista ja toimimista helpottavia ratkaisuja. Tämä on paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti järkevää.

Keskeisin ratkaisu vanhenevan väestön asumisen haasteisiin onkin olemassa olevan rakennuskannan korjaaminen. Vanhenevan ja liikuntarajoitteisen väestön tarpeet on otettava huomioon paitsi rakennettaessa uusia myös korjattaessa vanhoja asuntoja. Myös valtion tukitoimia on syytä sovittaa vastaamaan tähän haasteeseen entistä paremmin. Tässä tarkoituksessa vanhusten ja vammaisten asuntojen korjausavustusten tulorajoja nostetaan vuonna 2009 keskimäärin 15 % ja vuonna 2011 keskimäärin 10 %, jolloin aikaisempaa useammat tulevat oikeutetuiksi avustukseen.

Kaikesta edellä mainitusta huolimatta myös varsinaisia vanhusten palveluasuntoja tarvitaan yhä enenevässä määrin. STAKESin ja ympäristöministeriön yhteisen selvityksen mukaan esimerkiksi pelkästään hyvin huonokuntoisille vanhuksille tarkoitettuja tehostetun palveluasumisen paikkoja tarvitaan vuoteen 2025 mennessä lisää vähintään 9 000, jopa 24 000, kappaletta.

Kuten vanhusten, myös kehitysvammaisten henkilöiden osalta tavoitteena on oltava laitoksessa asumisen sijasta kotona asuminen. Olenkin ilokseni huomannut, että kunnissa on ryhdytty kiitettävästi vastaamaan kehitysvammaisten yksilöllisiin asumistarpeisiin.

Vastauksena muun muassa kehitysvammaisten sekä vanhenevan väestön tarpeisiin erityisryhmien investointiavustusvaltuus on tänä vuonna korotettu 85 miljoonaan euroon. Korotusprosentti on huima, noin 90 %, ja tarkoitus on pitää määrärahat tällä korotetulla tasolla koko loppuvaalikauden ajan. Määrärahan merkittävästä kasvusta huolimatta ARAn on jatkossa kohdennettava avustuksia entistä harkitummin. Tämä tarkoittaa sitä, että myönnettävä avustus ei välttämättä kaikissa tapauksissa ole maksimimääräinen.

Asunnoista, joille ARA on viime vuosina myöntänyt investointiavustuksen, on mennyt noin 40 % huonokuntoisille vanhuksille, noin 33 % opiskelijoille, noin 10 % eri vammaisryhmille, noin 7,5 % nuorille ja noin 7 % mielenterveys- ja päihdekuntoutujille. Jatkossa eri ryhmien välistä sekä myös ryhmien sisäistä arviointia ja arvottamista on tehtävä, jotta kuitenkin aina rajallisella avustusvaltuudella saavutettaisiin mahdollisimman oikeudenmukainen lopputulos. Priorisointilistan kärjessä ovat dementikot, mielenterveyskuntoutujat ja kehitysvammaiset sekä pitkäaikaisasunnottomat. Investointiavustusten uusittu hakumenettely antaa tähän priorisointiin osaltaan hyvät edellytykset.

Ehdotus pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaksi vuosiksi 2008–2011 luovutetaan minulle huomenna. Tavoitteena on pitkäaikaisasunnottomuuden puolittaminen vuoteen 2011. On yhteiskunnan moraalinen, juridinen ja yhteiskuntataloudellinen velvollisuus taata, että jokaisella on mahdollisuus ”omaan nimeen omassa ovessa”. Asunnottomuus keskittyy pääkaupunkiseudulle, jossa on yli puolet maan asunnottomista. Pelkästään Helsingissä on arviolta noin 3 000 yksinäistä asunnotonta. Tämä on 41 % koko maan asunnottomien määrästä. Pitkäaikaisasunnottomuuden torjunta on täten myös osa hallituksen metropolipolitiikkaa.

Pitkäaikaisasunnottomien asumisen järjestäminen vaatii entistä paremmin kohdennettuja ja yksilöllisesti suunniteltuja ratkaisuja, huomattavassa määrin nykyistä intensiivisempää tukea, kuntoutusta sekä valvontaa. Pitkäaikaisasunnottomuuden poistamisen on laskettu vaativan ainakin noin 2 000 asunnon, tukiasunnon ja hoitopaikan osoittamista pitkäaikaisasunnottomille pääkaupunkiseudulla sekä yhteensä noin 500 asunnon ja hoitopaikan osoittamista niissä kaupungeissa, joissa asunnottomuus on pääkaupunkiseudun jälkeen suurinta eli Tampereella, Turussa, Lahdessa, Kuopiossa, Joensuussa, Oulussa, Hyvinkäällä ja Jyväskylässä. Valtion asuntoviranomaiset osallistuvat pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämiseen korkotuetun lainan lisäksi nostamalla investointiavustuksen määrän kattamaan jopa puolet näiden rakennushankkeiden hyväksytyistä kuluista.

Hyvät naiset ja herrat,

Olen erittäin tyytyväisenä pannut merkille, kuinka ilmasto- ja energia-asiat ovat nopeasti nousseet keskeiseksi osaksi myös asuntojen rakentamista ja korjaamista sekä kaavoittamista koskevaa keskustelua. Kuluneen syksyn aikana on tuntunut vihdoin tapahtuneen jonkinlainen kaikki sektorit läpäisevä lopullinen havahtuminen ilmastonmuutoksen aiheuttamiin haasteisiin ja vaatimuksiin. Asuntopolitiikka ei muodosta tässä mitään poikkeusta. Pikemminkin päinvastoin, sillä rakennusten kokonaisenergiankulutus koko Suomen energiankäytöstä on noin 40 prosenttia ja osuus kasvihuonekaasupäästöistä noin 30 prosenttia.

Tätä tosiasiaa ei voida sivuuttaa: sekä energiankulutusta että päästöjä on leikattava radikaalisti aivan lähi-tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa jatkossa olennaisia tiukennuksia esimerkiksi rakentamisen energiamääräyksiin. Tarkoituksenani on kiristää määräyksiä 30-40 prosentilla. Uudet määräykset annetaan tänä vuonna ja tulevat voimaan vuonna 2010. Myös kuntien myöntämien energia-avustusten ehtoja tullaan vähitellen kiristämään niin, että avustukset kohdennetaan niihin ratkaisuihin, jotka säästävät talon lämmitysenergiaa keskimääräistä enemmän. Myöskään vapaaehtoisten, energiaa säästävien ratkaisujen suotavuutta niin uudis- kuin korjausrakentamisen yhteydessä ei voine painottaa liikaa. Kannattaa huomioida, että energiaa säästävät ratkaisut rakentamishetken mahdollisesta lisäkustannuksesta huolimatta pienentävät aikaa myöten talon lämmityskustannuksia ja siten säästävät talon elinkaaren ajan selvää rahaa. Myös korjausten oikea ajoittaminen on paitsi ekoteko myös taloudellisesti järkevää. Ara-tuotannon tulee olla esimerkkinä energiapihistä rakentamisesta, mitä valtioneuvoston viime viikolla hyväksymässä lainoituksen käyttösuunnitelmassakin painotetaan.

Rakentamisen lisäksi kaavoitus on avainasemassa asuntosektoriin liittyvien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisessä. Suuri osa rakennusten energiatehokkuuden alalla aikaansaatavista tuloksista valuukin tavallaan hukkaan, jos asunnot sijoitetaan epätarkoituksenmukaisesti. Hajanaisesta yhdyskuntarakenteesta aiheutuvat ongelmat koskevat koko Suomea. Sen seurauksena työmatkat ja kodin ulkopuolisten arkiaskareiden hoitaminen edellyttävät turhan suurta liikkumisen tarvetta. Tämä puolestaan tarkoittaa liian usein yksityisauton käyttöä riittämättömän joukkoliikenteen takia, joka puolestaan on riittämätöntä juuri yhdyskuntarakenteen hajautumisen takia. Itse asiassa iso osa liikenteen kielteisistä ympäristövaikutuksista on vain seurausta epäonnistuneesta kaavoituksesta, eikä näitä virheitä pidä jatkossa enää toistaa.

Ongelmaan on eräin osin vaikea, ellei jopa mahdotonta puuttua, sillä jo rakennetut talot seisovat pääosin vähintään seuraavaan sukupolveen saakka nykyisillä sijoillaan. Sen sijaan niillä alueilla, jossa rakennetaan uutta, yhdyskuntarakenteen eheyttäminen on huomioitava kaavoituksessa. Kuntarajat eivät saa muodostua esteeksi yhdyskuntarakenteen eheyttämiselle. Eheä yhdyskuntarakenne palvelee paitsi ilmastonmuutoksen torjuntaa, myös arkielämää. Esimerkiksi hyvästä yhdyskuntarakenteesta usein seuraava palveluiden läheisyys ja hyvä joukkoliikenne helpottavat niin vanhuksien, liikuntarajoitteisten kuin lapsiperheidenkin jokapäiväistä elämää. Ara-tuotannossa on korostettava vaatimusta, että tuettavat rakennukset eivät hajauta yhdyskuntarakennetta. Jos talo on huonosti suunniteltu, sitä ei hyväksytä ara-tuotannon piiriin. Samoin perustein huonoille paikoille rakennettavia taloja ei tulisi ottaa valtion tuen piiriin.

Hyvät ystävät,

Perinteinen asuntosektori on laajentunut huomattavasti. Toimialaan ei enää kuulu vain sosiaalinen ja erityisryhmien asuminen. Asuntopolitiikan keskiössä ovatkin tänään mm. talouskasvun edistäminen ja toimet ilmastonmuutosta vastaan. Kaikki liittyy kaikkeen, välillä jopa ristiriitaiselta tuntuvalla tavalla. Jos haastava kokonaisuus pilkotaan pieniksi osatekijöiksi, paljastuu kuitenkin, että kukin osatekijä voidaan useimmiten ratkaista järkevästi ja laadukkaasti. Vastaavasti kokonaisuus on usein suurempi kuin osiensa summa. Kun jokainen osatekijä on kunnossa, on kokonaisuuskin kunnossa, sillä, niin kuin sanonta kuuluu, norsukin syödään pala kerrallaan.

Lopuksi haluan kiittää erityisesti Valtion asuntorahaston henkilöstöä tehdystä hyvästä työstä ja toivottaa menestystä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen henkilöstölle.