Blogi

Alueidenkäytön ja rakentamisen neuvottelupäivät, Vantaa

Hyvät kuulijat,

Hallituksen toimikausi on saavuttanut puolivälin. Maailmanlaajuisen finanssikriisin aiheuttamat odottamattomat haasteet ovat jossakin määrin muokanneet poliittista agendaa. Loppuvaalikausi tulee olemaan erilainen kuin mihin oli valmistauduttu. Painopiste kääntyy väkisinkin työllisyyden ja yleisen kansantaloudellisen kehityksen turvaamiseen sekä talouden pitkän aikavälin kestävyyden vahvistamiseen. Silti tietyt perustavaa laatua olevat linjavalinnat pysyvät ennallaan.

Ilmastonmuutos tulee edelleen olemaan keskiössä. Suomen on osaltaan – yhdessä muun Euroopan unionin kanssa – kannettava vahva vastuu ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Nämä toimet tulevat korostetusti koskemaan rakentamista, maankäyttöä ja asuntopolitiikkaa. Yhdessä tämä sektori – rakennuskanta ja niiden muodostamat yhdyskunnat vastaavat noin puolesta kasvihuonekaasupäästöistämme. Siis noin puolesta. Kun vielä otetaan huomioon, että yhteiseurooppalainen päästökauppajärjestelmä ottaa vastattavakseen teollisuuden energian käytön ja siitä aiheutuvien päästöjen vähentämistavoitteet, puhtaasti kansallinen ilmastopolitiikka kohdistuu väkisinkin aivan erinomaisen korostetusti juuri rakentamiseen, maankäyttöön ja asumiseen.

Maankäytön keinot ilmastonmuutoksen torjunnassa / Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen

Maankäytössä ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää kolmeen seikkaan puuttumista:
1) Asutuksen leviämiseen kaupunkiseutujen lievealueille;
2) Kaupan suuryksiköiden ja muiden paljon liikennettä aiheuttavien toimintojen sijoittumiseen irralleen muusta yhdyskuntarakenteesta;
3) Henkilöautoliikenteen kasvuun.

Valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa painotetaan olemassa olevan yhdyskuntarakenteen ja joukkoliikenneyhteyksien voimallisempaa hyödyntämistä osoitettaessa elinkeinotoiminnalle sijoittumismahdollisuuksia. Alueidenkäytön suunnittelulla on huolehdittava myös siitä, että asunto- ja työpaikkarakentamiseen on tarjolla riittävästi tonttimaata. Tämä edellyttää, että kunta ennakoi tarvetta ja oma-aloitteisesti kaavoittaa tarvetta ja kysyntää vastaavia alueita eikä pelkästään reagoi ja ratkaise tapauskohtaisesti kulloinkin eteen tulevia tilanteita.

Suurilla kaupunkialueilla, joissa toimii useita itsenäisiä kuntia, yhtenäisen maankäyttöpolitiikan harjoittaminen on haasteellista. Jos vain yksi kunta tai osa kunnista pyrkii rajoittamaan yhdyskuntien laajenemista, kasvu suuntautuu niihin kuntiin, jotka eivät rajoita kasvua. Seurauksena tästä on entistä suurempi hajaantuminen. Vakavin haaste on kaupunkiseutujen reuna-alueiden hajautuvassa asutusrakenteessa. Se murentaa pohjaa tulevaisuuden kestävältä maankäytöltä.

Kaupunkiseutujen maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamista ja kuntarajat ylittävää palvelujen käyttöä on pyritty keskeisesti edistämään PARAS -hankkeen kaupunkiseutusuunnitelmien avulla. Näiden yhteistyösuunnitelmien toteuttamisesta on vastikään valmistunut ministeriöiden ja Kuntaliiton yhteistyönä asiantuntija-arviointi. Arvioinnin tulosten mukaan nykymenettelyillä ei päästä riittävästi seutujen sisäisen kilpailuasetelman ylitse. Kaupunkiseudun elinvoima kokonaisuu-tena kärsii eikä eheyttäminen seudulla etene toivotulla tavalla. Tarvitaan uusia tehokkaampia keinoja.

Useimmille alaa harrastaville nämä tulokset olivat itsestään selviä. Kaupunkiseutuharjoitusten tulokset ovat jääneet kovin laihoiksi olkoonkin, että tilanne olisi vielä huonompi ilman niitä. Seuraava mahdollisuus linjausten terävöittämiseen on syksyllä eduskunnalle annettavan selonteon yhteydessä. Toivoa sopii, että näkemystä ja uskallusta silloin on riittävästi.

Kysymys on perustavaa laatua olevasta asiasta. Meillä on jo seudulliset asuntomarkkinat, seudulliset työssäkäyntimarkkinat ja pitkälti myös seudulliset asiointi- ja harrastusmarkkinat, mutta samaan aikaan kunnallinen itsehallinto, kunnallinen verotusoikeus ja kunnallinen kaavoitusmonopoli. Tämän yhtälön – vai pitäisikö sanoa epäyhtälön – ratkaiseminen kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla on mahdollista vain, jos kunnissa osataan nähdä asioita seudullisesti.

Ikävä kyllä tällaista ajattelua ei juhlapuheita lukuun ottamatta juuri esiinny. Omaan napaan tuijottaminen, kunnallinen osaoptimointi ja naapurikuntien kyttääminen on ikävä kyllä edelleen huomattavasti yleisempää kuin aidosti seudullisen tulokulman hakeminen.

Toinen seikka, johon ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä on puututtava, on kaupan sijainti. Kaupan palvelujen sijainti vaikuttaa ratkaisevasti yhdyskuntien rakenteeseen, palvelujen saatavuuteen ja liikennemääriin. Nykyinen trendi sijoittaa yhä suurempia kaupan yksiköitä ja yhä useammin kau-punkiseutujen reuna-alueille hyvien henkilöautoliikenneyhteyksien ja edullisten tonttien houkuttelemana on kestämätöntä. Jos jollakin alalla, niin tällä kuntien välinen kilpailu syrjäyttää liian usein seudullisen kokonaisajattelun ja vastuullisen maankäytön periaatteet. Esimerkiksi kehitys Oulun kaupunkiseudulla on ollut todella surullista seurattavaa kuntien irtautuessa taannoin yhteisellä yleiskaavalla sovituista kaupan seudullisista sijaintiratkaisuista.

Kaupan ohjaus on ympäristöhallinnolle kova haaste. Voimakkaiden intressien ristipaineissa meidän tehtävämme on tulkita lain vaatimuksia ja valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita vahvalla otteella pitäen samalla huolta siitä, että kuntia ja kaupan toimijoita kohdellaan maan eri osissa yhtenäisin periaattein. Ministeriön eräät linjaratkaisut, erityisesti Pieksämäen Ideaparkin ja Keski-Suomen maakuntakaavan kohdalla herättivät ennennäkemättömän mediakeskustelun. Ne myös tekivät selväksi, että ministeriön ja aluekeskusten keskinäinen linjakkuus on kriittinen menestystekijä tiukoissa tilanteissa.

Meidän tehtävänämme ei ole taipua, oli paine kuinka kova tahansa, vaan puolustaa niitä arvoja ja politiikkavalintoja, joiden varaan lainsäädäntömme rakentuu. Uskoa ja voimia asiamme oikeutukseen antaa myös se, että valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet hyväksyttiin valtioneuvostossa viime syksynä yksimielisesti.

On silti selvää, että kaupan ohjauksen nykyiset säännökset ovat vanhentuneet ja ohjauskeinot riittämättömiä. Tämän vuoksi asetin viime syksynä kaupan ohjauksen työryhmän, joka tulee jättämään elokuussa ehdotuksensa toimenpiteistä, joilla kaupan ohjaus saadaan vastaamaan nykyisiä ja tulevia tarpeita.

Kolmantena seikkana nostan esille henkilöautoliikenteen tarpeen vähentämisen. Käytännössä kyse on täysin vastakkaisesta toimintatavasta kuin mihin me viimeisten vuosikymmenien aikana olemme tottuneet. Liikenteen jatkuva kasvuhan on ollut yhdyskuntarakenteen laajenemisen ja hajautumisen moottori.

Liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi tarvitaan joukkoliikenteen kehittämistä isoin harppauksin eteenpäin. Tavoitteena on oltava päivittäisten henkilöautoajokilometrien vähentäminen. Sillä on merkitystä, kuinka usein ja kuinka pitkiin matkoihin henkilöautoa käyttää. Vasta kun riittävän moni vähentää henkilöautolla kuljettujen matkojen määrää, kokonaismäärä kääntyy laskuun ja päästään kasvihuonekaasujen vähenevälle uralle. Päinvastainen kehitys merkitsisi lisää päästöjä, lisää ruuhkia ja lisää kansantaloudellisia aikatappioita. Henkilöautosuoritteiden kasvu myös söisi sitä hyötyä, mikä muutoin on saavutettavissa rakennusten energiatehokkuuden paranemisen ja vähäpäästöisempien ajoneuvojen yleistymisen kautta.

Joukkoliikenteen edistäminen on erittäin läheisesti sidoksissa yhdyskuntarakenteeseen. Joukkoliikenne edellyttää jo määritelmänomaisesti joukkoja. Eheässä yhdyskuntarakenteessa myös kevyen liikenteen edellytykset ovat aivan eri luokkaa kuin siinä maailmassa, johon nykyinen hajautumiskehitys meitä uhkaa johdattaa.

Yhdyskuntarakenteen eheyttämisen tavoitteet ovat helpommin sanottu kuin tehty. Kuntien tekemät päätökset ratkaisevat. Ympäristöhallinto on kuitenkin avainasemassa vaikuttamassa kunnissa tehtäviin ratkaisuihin. Tässä kohdassa on syytä kysyä, ovatko kaavaohjauksen ja valvonnan keinot oikeita ja riittäviä. Kun ympäristöhallinnon on oltava myös suunnannäyttäjä, ennakoija, valistaja ja sanansaattajia, tarvitaanko mahdollisesti myös uudenlaisia toimintatapoja?

Rakennuskannan energiatehokkuuden parantaminen

Ilmastonmuutoksen torjunnassa rakennuskannalla on avainrooli, koska se on suurin fossiilisen energian kuluttaja. Samalla se myös tarjoaa suurimman potentiaalin ja taloudellisesti kannattavimmat vaihtoehdot energiatehokkuuden parantamiseksi.

Rakennusten energiatehokkuuden parantamisessa on Suomessa oltu menneinä vuosina ehkä hieman nukuksissa. Verrattuna esimerkiksi Ruotsiin ja Norjaan lähdemme energiatehokkuuden parantamisessa ravitermein ilmaistuna takamatkalta. Olemme jääneet energiatehokkuudessa jälkeen kansainvälisen kehityksen kärjestä. Ero on kuitenkin kurottavissa umpeen.

Rakennusten energiatehokkuutta on pyritty parantamaan jo aiemminkin. Määräyksiä on vuosikymmenten kuluessa tiukennettu siten, että nykyinen 2,7 miljoonan asunnon asuntokantamme kuluttaa lämmitykseen yhtä paljon energiaa kuin vuonna 1970 kului 1,7 miljoonan asunnon lämmittämiseen. Määräyksiä tiukennettiin viisi vuotta sitten. Tavoite vähentää uudisrakennusten energiankulutusta 25 – 30 % toteutui, mutta samaan aikaan tapahtunut kokonaisvolyymin kasvu on syönyt nämä säästöt.

Uudistumassa oleva energiatehokkuusdirektiivi tuo meille suuria muutoksia. Tuoreen muutosehdotuksen aikataulu on nopea. Tavoitteena on, että EU:n lainsäädäntötyö valmistuisi tämän vuoden aikana ja direktiivin uusimisesta johtuvan kansallisen lainsäädännön olisi valmistuttava viimeistään ensi vuoden loppuun mennessä. Merkittävimpiä muutoksia on energiatehokkuusvaatimusten ulottaminen korjausrakentamiseen. Kun rakennukselle tehdään tulevaisuudessa laajamittainen korjaus, rakennuksen tulee täyttää korjausrakentamiselle asetettavat energiatehokkuuden vähimmäisvaatimukset.

Korjausrakentamisen vaikutukset energiatehokkuuteen ovat joka tapauksessa valtavat. Rakennuskantamme uusiutuu hyvin hitaasti. Puolet niistä rakennuksista, jotka meillä on vuonna 2050, on jo rakennettu.

Joitain poikkeuksia energiatehokkuusvaatimuksiin muutosehdotuksessa on luvassa. Energiatehokkuutta koskevia vähimmäisvaatimuksia ja energiatodistuksia koskevia säädöksiä ei tarvitse soveltaa suojeltuihin ja historiallisiin rakennuksiin, uskonnollisiin rakennuksiin, enintään neljä kuukautta vuodessa käytettäväksi tarkoitettuihin asuinrakennuksiin eikä pieniin, alle 50 neliömetrin rakennuksiin.

Ja toki on muistettava, että energiatehokkuutta koskevat määräyksemme kiristyvät noin 30 prosentilla ensi vuoden alusta, ja että seuraava vuodelle 2012 suunniteltu uudistamiskierros on jo aloitettu.

Rakentamiseen liittyen on vielä hyvä mainita hallituksen helmikuisessa politiikkariihessään käynnistämät Valtakunnalliset kosteus- ja hometalkoot. Viisivuotisten talkoiden tavoitteena on kosteus- ja homeongelmien aiheuttamien terveyshaittojen ja kansantaloudellisten menetysten systemaattinen vähentäminen sekä uusien kosteusvaurioiden syntymisen torjuminen uudis- ja korjausrakentamisessa.

Ympäristökeskuksista ELY:ihin

Ensi vuoden alussa alueelliset ympäristökeskukset tulevat muodostamaan oman vastuualueensa toimintansa aloittavissa Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksissa. Substanssitehtävät säilyvät monelta osaltaan entisinä. Muutos antaa myös mahdollisuuden tehtävien uudenlaisiin painotuksiin, priorisointiin, keskusteluun sekä uudenlaisiin toimintatapoihin ja käytäntöihin.

ELY:t tulevat olemaan ”paljon vartijoita”. Tämä merkitsee, että asiantuntijuuden vaatimus on suuri. Tarvitaan myös sujuvaa ja laajaa yhteistyötä keskusten eri yksiköiden välillä. ”Yksin” toimiminen ei jatkossa riitä. Verkottuminen muiden toimijoiden kanssa on välttämätöntä ja se tuo työhön uusia mahdollisuuksia. Ovathan kaikki valtionhallinnon keskeiset toimijat samassa keskuksessa.

Useat ympäristökeskukset ovat ennestään verkottuneet toistensa tai alueidensa muiden toimijoiden kanssa. On olemassa monia hyviä käytännön esimerkkejä naapuri-ympäristökeskusten yhteistyöstä. Tätä on tarpeellista jatkaa ja tiivistää myös ELY:issä. Tämän lisäksi tarvitaan yhä systemaattisempaa vuorovaikutteisuutta myös ministeriön Rakennetun ympäristön osaston ja ELY:jen kesken.

ELYjen toiminnan yhdensuuntaisuus

Kysymys ympäristökeskusten toiminnan ja käytäntöjen yhdenmukaisuudesta nousee aika ajoin esille. Ympäristöministeriö on ohjannut ympäristökeskuksia ensisijaisesti tulosohjauksella. Hallinnon yhteisiä toimintatapoja käsitellään vuosittain myös useilla tällaisilla neuvottelupäivillä ja muissa koulutustilaisuuksissa.

Tulosohjauksessa ja koulutuksessa on edelleen tarpeen korostaa ennakko-ohjauksen ja neuvonnan merkitystä. Ympäristöministeriö ei voi puuttua ympäristökeskuksen kannanottoon yksittäisessä kaava- tai lupa-asiassa. Ministeriö kuitenkin seuraa aktiivisesti ja jatkuvasti ympäristökeskusten ja tulevien ELY:jen valitusoikeuden käyttöä, oikaisukehotuksia ja muita toimintakäytäntöjä. Seurannan perusteella tehtyjä havaintoja ja johtopäätöksiä käsitellään tarpeen mukaan ympäristökeskusten ja tulevien ELY:jen tulosneuvotteluissa ja muussa ohjauksessa.

Osana ympäristöhallinnon laatutyön kehittämistä on laadittu mm kehittämiskeskusteluja ja viranomaisneuvotteluja koskevat toimintamallit sekä poikkeamishakemusten käsittelyn toimintamalli. Parhaillaan laaditaan uutta toimintamallia kuntien päätösten seurannan kehittämiseksi. Toimintamalleilla pyritään myös lisäämään ympäristökeskusten toimintakäytäntöjen yhtenäisyyttä.

Yhteneväiset käytännöt ja säädösten tulkinnat ovat esillä myös rakentamisen ohjauksen ja rakennusvalvonnan kehittämisessä. Ympäristöministeriön reilu vuosi siten käynnistämässä Rakentamisen normitalkoot -hankkeessa säädösten tulkintojen ristiriitaisuus nousi keskeiseksi ongelmia ja turhia kustannuksia aiheuttavaksi tekijäksi.

Yhteistyötä niin määräysten tulkintojen kuin lupaprosessien asiakirjavaatimusten yhtenäistämiseksi on lisättävä niin seudullisesti kuin valtakunnallisestikin. Rakentamisen ohjauksen tehtävissä ympäristökeskukset ovat jo koonneet yhteistyöryhmiä. Niiden avulla on hyödynnetty erikoistumisen kautta saatua osaamista, yhtenäistetty toimintatapoja ja järjestetty koulutusta. Tätä työtä on syytä entisestään tehostaa.

Hallitusohjelman mukaisesti kunnan lupaviranomaisasemaa tullaan rantarakentamisessa selkiyttämään. Poikkeamistoimivaltaa ehdotetaan tältä osin siirrettäväksi kunnille. On tärkeää, että ELY:t voisivat tällöin suunnata voimavarojaan ohjauksen tehostamiseen merkittävissä kaava-asioissa.

Myös taloudellinen toimintaympäristö muuttuu

Kansainvälisen talouskriisin vaikutukset näkyvät kaikkialla. Talouskriisistä seurannut rakentamisen dramaattinen hiipuminen koettelee koko rakennussektoria. Joidenkin ennusteiden mukaan alan työttömyys kasvaa ja lähestyy 25 %:a. Asuntorakentamista elvyttävät suhdannetoimenpiteet ovat nousseet nyt keskeiseen asemaan.

Puhuessani ARA-päivillä alkuvuodesta kiinnitin tuon viraston vakavaa huomiota elvytyksen kannalta relevanttien toimien joutuisaan käsittelyyn sekä myös tiettyyn joustavuuteen. Kansantalouden ja työllisyyden intressi on nyt niin iso, ettei yksikään hanke saisi jäädä byrokratian rattaissa seisoskelemaan, eikä rajatapauksia pitäisi turhaan lähteä vatvomaan. Sama koskee soveltuvin osin ympäristöhallintoa. Niissä tapauksissa, joissa konkreettiset hankkeet odottavat ympäristöhallinnon kannanmuodostusta, kyseiset kannat pitäisi pystyä muodostamaan rivakasti. Rajatapauksissa pitäisi olla mukana ehkä hiukkasen ylimääräistä ymmärrystä. Mutta silti – ja se on se mitä tarkoitan käsitteellä ”soveltuvin osin” – edes elvytyksen varjolla meidän ei tule päästään läpi yhtään selvästi lainsäädännön vastaista hanketta.

Taloudellisen laman ei pidä lamaannuttaa hallintoa. Taloudellisen taantuman aikaa pitäisi osata nyt hyödyntää. Nyt on aikaa kehittää ja pohtia pitkällä aikavälillä myös maapolitiikkaa sekä alueidenkäytön ja rakentamisen ohjausta. Uuteen nousuun on hyvä lähteä uudistunein ja entistä näkemyksellisempien suunnitelmien ja menettelytapojen kanssa.

Lopuksi

Ympäristökeskusten maankäytön ja rakentamisen ohjauksen tehtävät ovat viime vuosina muuttuneet entistä vaativammiksi. Ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen tuovat jatkossakin uusia haasteita maankäytön ja rakentamisen ohjaukseen. Kuntakentän muutos vaikuttaa koko ympäristöhallintoon. Talouden epävarmuus koskettaa kaikkia.

Varsinkin ilmastonmuutoksen hillinnän osalta työsarkaa riittää myös asennetasolla. Yleisen tietoisuuden lisääntymisestä ja myös vahvemmista yhteisistä linjauksista huolimatta maassamme on vielä lukuisia tahoja, jotka eivät ota uskoakseen, että maailma on oikeasti muuttumassa. Varsinkin joidenkin isompien paikallisten hankkeiden kohdalla monien vastuullistenkin päättäjien näkökulma hämärtyy, paikalliset intressit nousevat kepinnokkaan eikä ilmastonäkökulmaa enää muisteta tai haluta muistaa.

Ympäristökeskukset ovat voimavarojensa puitteissa hoitaneet maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset tehtävänsä lain tavoitteiden ja toimivaltansa kannalta asianmukaisesti. Ympäristöministeriö pitää tärkeänä, että perustettavissa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa turvataan resurssien riittävyys maankäytön ja rakentamisen ohjauksen tehtäviin. Ympäristöministeriön ja uusien ELY:jen toiminnan linjakkuus, johdonmukaisuus ja rohkeus ottaa esille vaikeitakin kysymyksiä ovat kriittisiä menestystekijöitä ajankohdan suuriin haasteisiin vastattaessa.

Toivotan menestystä toiminnallenne jäljellä olevina kuukausina ympäristökeskuksissa. Kannustan teitä myös uudistumaan ja verkottumaan, kun uusien ELY:jen toimintaa käynnistetään!