Blogi Yleistä

Äiti-Venäjän demokratiaa tarkkailemassa

Vietin viikonlopun Jekaterinburgissa, Uralilla, melkein Siperiassa. Venäjän viidenneksi suurin, 1 300 000 asukkaan kaupunki isännöi maan valtapuolueen, ”Yhtenäinen Venäjän” puoluekokousta.Kylmää oli, mutta mielenkiintoista.

Puolue pyrkii profiloitumaan keskusta-oikeistolaiseksi liikkeeksi. Varsinaista puolueideologiaa vahvemmin sitä leimaa kuitenkin valtioideologia, usko vahvaan Venäjään. Puolue on myös leimallisesti valtapuolue. Sen keskeinen missio on tukea presidentti Putinia, mihin sillä on hyvät eväät, onhan sillä yksinään selkeä enemmistö duumassa. Koko kokous alkoi Putinin administraation edustajan tervehdyksellä.

Puolueen perimmäistä olemusta kuvasti hyvin se, ketä kansainvälisiä vieraita oli paikalla. Edustus kattoi kaikkiaan 19 maata sisältäen koko ideologisen spektrin Yhdysvaltain republikaaneista Kiinan kommunisteihin ja Japanin liberaalidemokraateista Kuuban kommunisteihin. Euroopasta edustus oli Saksasta, Italiasta, Ranskasta, Liettuasta, Virosta – ja siis Suomesta. Kuuluin niihin harvoihin, jotka eivät edustaneet valtaapitäviä.

Puoluekokous oli tarkkaan suunniteltu ja ohjelmoitu ja rullasi sujuvasti. Ulkoisilta puitteiltaan tilaisuus ei olennaisesti poikennut siitä, mihin länsimaissa on totuttu. Kokouspaikkana oli iso teatteri, oli näyttävät lavasteet ja kaksi isoa skriiniä, joista toinen seurasi useimmiten puhujaa massiivisen Venäjän lipun liehuessa toisessa. Luksusta oli se, että kaikki puheet simultaanitulkattiin englanniksi. Venäjän kansallishymni veisattiin kahteen kertaan; riittävän kovaa molemmilla kerroilla. Poikkeuksena eräisiin puhtaasti show-pohjalta rakennettuihin länsimaisiin puoluekokouksiin, kokouksessa myös äänestettiin: useita kertaa avoimesti lipuilla ja kerran myös suljetuin lipuin.

Puhujat olivat kuitenkin kuin samasta muotista vesitettyjä, varttuneempaan ikään jo päässeitä korkeissa asemissa olevia herroja. Noteerasin kaksi naispuolista puhujaa, heistäkin toinen entinen olympiavoittaja, joita avajaisseremonioiden yhteydessä kukitettiin peräti kolme kappaletta – kaikki kiitoksena puolueeseen liittymisestä. Urheilusankari se on sankari – niin idässä kuin lännessä. Isossa maassa olympiavoittajia tosin riittää. Ainoa kokousväkeä villitsemään pystynyt oli kuitenkin Moskovan pormestari Juri Luzkov, muuten vedettiin aika lailla paperista ja aika lailla naama peruslukemilla. Parhaimmat aplodit sai kokouksen päätteeksi esiintynyt länsimaista kevytpoppia soitellut bändi.

Puheissa myönnettiin Venäjän ongelmat varsin avoimesti, oli kyse sitten taloudesta, sosiaali-, terveys- tai opetussektorin tilasta, demografiasta, korruptiosta tai rikollisuudesta. Kutakuinkin kaikki elämänalueet tulivat käsitellyiksi unohtamatta sen paremmin maataloutta, sotilaiden eläketurvaa, lapsiperheiden asemaa, energiaturvallisuutta, asuntokysymystä, laitonta maahanmuuttoa kuin palvelusektoriakaan.

Vastaus kaikkiin haasteisiin oli aikalailla vakio: parempaan suuntaan ollaan menossa ja varmin tae kansalaisten hyinvoinnin turvaamiselle on vahva valtio. Ihmisoikeuksia en kuullut noteerattavan. Lännessä suurta huomiota osakseen saaneita ajankohtaisia murhia en huomannut mainittavan. Kansalaisyhteiskunnan vahvistamisesta sen sijaan puhuttiin enemmänkin.

Ulkopolitiikka ei ollut kovin vahvassa roolissa. Kansainvälisen yhteistyön nimin vannottiin. Vaatimus moninapaisesta maailmanjärjestyksestä toistui moneen kertaan. Venäjän asema yhtenä näistä luonollisesti korostui.

Puolueen puheenjohtaja, duuman puhemies Boris Gryzlov kertoi sinänsä paljon kansanvallan tilasta maassa todetessaan, että ”Demokratia vahvistaa suvereniteettia. Emme tavoittele monopolia, mutta selkeää enemmistöä kyllä”. Puoluedemokratiaa olennaisempaa lienee edelleen kuitenkin se, että puolueilla ei tässä hyvin presidenttikeskeisessä maassa sittenkään ole kovin suurta merkitystä. Ei olisi lainkaan ihme, jos puoluekartta uudistuisi taas seuraavien presidentinvaalien jälkeen. Kehitystä on kuitenkin selvästi havaittavissa.

Olen jostakin muualta lukenut, ettei Venäjän suurin haaste liity demokratian, vaan oikeusvaltion toimintaan. Ainakin tämä Uralin kokemukseni vahvisti tällaista käsitystä.