Blogi Yleistä

Kauppalehti kirjoitti eilen pörssinoteerattujen rakennusyhtiöiden tilasta. Otsikon mukaan ”rakennusyhtiöt selvisivät lamasta voittajina”.

Tarina oli pitkä ja ulottuvuuksia oli monia. Yksi kohta kolahti kuitenkin kovasti. Jutun mukaan ”… selvisi taantumasta loppujen lopuksi kevyillä mustelmilla. Siitä kiitos kuuluu rakennusyhtiöiden kaukonäköisyydelle: tuotanto minimoitiin kriisiajaksi. Se ylläpiti hintatasoa – ja patoutunut kysyntä pitää huolen yhtiöiden vinkkelistä oikeansuuntaisen hintatrendin jatkumisesta.”

Jutun loppupuolella palattiin samaan aiheeseen: … jos etujärjestö RT:n arvio pitää kutinsa, tänä vuonna mennään kokonaistasolla vielä miinuksen puolelle. Se ei kuitenkaan ole huono uutinen, sillä niukkuus tukee hintoja.”

Sinänsä juttu oli asiantunteva ja varmaan pitkälti oikeassa. Se oli kuitenkin korostetusti kirjoitettu rakennusyhtiöiden tulokulmasta.
Se toki oli tarkoituskin ja toki se avoimesti siinä myönnettiinkin.

Yhteiskunnan tulokulma on kuitenkin toinen. Jos markkinatoimijan näkökulmasta niukkuus ei ole huono uutinen, koska se tukee hintoja, yhteiskunnan tulokulmasta niukkuus nimenomaan on ongelma, koska se tukee hintoja.

Asuntojen hintoja pidetään – eikä suotta – suurena ongelmana erityisesti pääkaupunkiseudulla. Markkinatalouden logiikan mukaan perussyynä tähän on se, että kysyntä on tarjontaa vahvempaa, ja ennen kaikkea se, että tällainen asiaintila on vallinnut jo pitkään. Ongelmana on siis tarjonnan niukkuus. Jos samainen niukkuus kuitenkin markkinatoimijan kannalta on pikemminkin etu kuin haitta, asetelma on vähintäänkin haastava.

Ei maailma tietenkään ihan näin yksinkertainen ole, mutta silti…

Ja toki on parempi, että rakennusyhtiöt selvisivät lamasta kun, että ne eivät olisi siitä selvinneet.