Blogi

Koronan rajoitustoimet kiihdyttävät tarpeettomasti segregaatiota

Koronan rajoitustoimet kiihdyttävät tarpeettomasti segregaatiota

Suomalaiset lapset ja nuoret ja aivan erityisesti pääkaupunkiseudun lapset ja nuoret, ovat kantaneet suurinta vastuuta koronakriisin hoidosta. Tämä on muodostumassa tämän kriisinhoidon kansalliseksi häpeäksi. Toisen asteen etäopetuksen sekä lasten ja nuorten harrastusten sulkemisten epidemiologiset hyödyt ovat vähäiset, kun taas niiden haitat uhkaavat kasvaa merkittävän suuriksi.

Erilaiset poikkeusjärjestelyt etäopetuksineen ja vuorotteluineen ovat monen toisen asteen opiskelijan kohdalla jatkuneet jo pitkään. Juuri uuteen elämänvaiheeseen, uusiin sosiaalisiin ympyröihin ja itsenäisempään opiskeluun kiinnittyneen nuoren elämässä kyse on todella pitkästä ajasta – paljon pidemmästä, kuin mitä meidän aikuisten aikakäsityksellä on mahdollista mieltää.

”Kuinka monta nuorta saa keskeyttää opintonsa? Kuinka moni saa masentua? Kuinka paljon voidaan jäädä oppimisessa takamatkalle? Jos yksi nuori vähemmän keskeyttää, kuinka monta sairastumista voidaan sallia? Pitääkö ravintolat vai koulut sulkea? Ymmärrän että päätöksenteko on monitahoista ja hankalaa. Vaihtoehdot lienevät huonoja ja huonompia. Kansalaisena toivon, että päätöksiä tehtäessä katsottaisiin joidenkin vuosien päähän ja pohdittaisiin kokonaiskustannuksia laajemmin.”

Näin kirjoittaa eräs lukiolaisen isä minulle lähettämässään kirjeessä. Samanlaista huolta pursuavia kirjeitä olen viime päivinä saanut poikkeuksellisen runsaasti. Todella moni vanhempi on syvästi huolissaan lapsistaan ja nuoristaan. Moni nuori ilmaisee myös itse huolensa omasta jaksamisestaan. Näiden lisäksi ovat vielä ne nuoret, joiden vanhemmat eivät jaksa kirjoittaa, ja jotka eivät itse jaksa enää välittää. Näiden tilanne on todennäköisesti kaikkein haastavin.

”Vanhempana olen erittäin huolissani koulussa jaksamisesta ja oppimistuloksista – ja siitä mitä pidemmän aikavälin seurauksia sillä on esim. jatko-opiskelun suhteen, kuka siitä kantaa vastuun, ja miten. Tämä ikäluokka on juuri hypännyt uuteen elämänvaiheeseen, lukioon. Se tuo mukanaan jo lähiopetuksessakin omat haasteensa, ja nyt näiden nuorien pitäisi yhtäkkiä vielä sen päälle osata johtaa itseään ja luovia eteenpäin itsenäisessä opiskelussa. Yksin kotona. Uudessa sosiaalisessa viitekehyksessä… Sopii jokaisen meistä miettiä, miten kaikki tuo olisi onnistunut itseltä 16-17 vuotiaana.”

Näin kirjoittaa yhden lukiolaisnuoren äiti. Lukio-opiskelijoille tehtyjen kyselyjen mukaan suuri osa kokeekin oppivansa etäopetuksessa lähiopetusta huonommin. Erityisesti ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden oppiminen on vaikeutunut etäopetuksen aikana. Heidän opiskelutaitonsa eivät ole kehittyneet siten kuin niiden tulisi lukio-opintojen alussa kehittyä. Siirtyminen perusopetuksesta lukioon on monille suuri harppaus elämässä.

Etäopetuksen kielteiset vaikutukset kasaantuvat jo aiemmin haavoittuvassa asemassa oleviin opiskelijoihin, mikä lisää oppimisen ja hyvinvoinnin eroja. Moni vanhempi kertoo kurssien jääneen kesken, innon kielten opiskeluun loppuneen tai pitkän matikan vaihtuneen ensin lyhyempään ja lopulta motivaation hävinneen kokonaan.

Juuri julkaistussa MTV Uutisten ja Nuorisoalan kattojärjestö Allianssin tutkimuksessa 75 prosenttia kyselyyn vastanneista nuorista kertoi oman hyvinvointinsa heikentyneen rajoituksista johtuen. Pahoinvointi myös kasaantuu entistä voimakkaammin. Viime vuonna pelkästään Helsingissä yli 1100 opiskelijaa keskeytti ammatillisen koulutuksensa.

Olemme ylpeitä siitä, että meillä on maailman paras koulu. Erityisesti olemme ylpeitä siitä, että meillä on ehkä maailman tasa-arvoisin koulu. Segregaatio, eriarvoistuminen ja polarisaatio ovat kuitenkin olleet jo pitkään huolenamme siitä huolimatta, että olemme vahvasti taistelleen näitä vastaan, ja että tilanne on kansainvälisesti katsoen kuitenkin varsin hyvin hallinnassa. Riski siitä, että koronakriisin torjuntatoimet kääntävät kerta heitolla kehityksen olennaisesti heikommaksi, on ilmeinen. Voi olla, että lapsiin ja nuoriin ja erityisesti kouluun kohdistuvat koronarajoitukset tulevat osoittautumaan modernin ajan eniten segregaatiota vauhdittavaksi päätökseksi maassamme. Kuten tiedämme, tämänkaltaisten yhteiskunnallisten vaurioiden jäljet ovat todella pitkät.

Todella monet nuorille ja heidän herkälle kehitysvaiheelleen merkitykselliset elämänvaiheet, elämykset ja palvelut ovat muuttuneet radikaalisti. Surullisinta tässä kaikessa on, että samalla kun sälytämme kriisin hoidon taakkaa nuortemme hartioille, emme itse asiassa tule edes torjuneeksi itse virusta kovin tehokkaasti. Kaiken aikaa on ollut tiedossa, ettei tartuntariski kouluissa ole suuri. Etäopetukseen siirtyminen ei ole vähentänyt 16-19 -vuotiaiden tartuntojen suhteellista osuutta kaikista tartunnan saaneista. Päinvastoin koulun penkkiin palaamista suurempana riskinä on pidetty sitä, että nuorten kohtaamiset oppilaitoksen ulkopuolella lisääntyisivät etäopetuksen jatkuessa.

Koronakriisin hoito on äärimmäisen vaikea harjoitus, jossa tulee jatkuvasti sovittaa yhteen kriisin terveydellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia ulottuvuuksia sekä pyrkiä estämään näistä kaikista aiheutuvia lieveilmiöitä. Kuten THL:n johtaja Mika Salminen viisaasti on todennut (Image 31.10.2020), pitää ymmärtää kansanterveystyön olevan eri asia kuin terveydenhuollon työn. Rajoitustoimista päättämistä ei voi alistaa vain joillekin terveydenhuollon asiantuntijoille, jotka väistämättä tarkastelevat asiaa omasta sinänsä tärkeästä mutta kapeasta tulokulmasta. Eikä koronantorjunta voi perustua sellaiseenkaan epä-älylliseen jänkkäämiseen, jossa vaaditaan kaikkia johonkin tautitilanteeseen kytkettyjen rajoitustoimien täysimääräistä käyttöä niiden hyötyjä ja haittoja mitenkään erittelemättä.

On selvää, ettei koronakriisiä voi onnistuneesti hoitaa tavalla, joka ei rajoittaisi myös lasten ja nuorten elämää. Nyt olemme kuitenkin varsin kaukana järkevästä ja tasapainoisesta tilanteesta.

Kun katsomme kokonaisuutta ja erityisesti nuorisomme kokonaishyvinvointia, haluan nähdä sen aikuisen, joka voisi käsi sydämellä väittää, että lasten ja nuorten etäopetukseen ja harrastustoimintaan liittyvät rajoitukset olisivat olleet oikeasuhtaisia, välttämättömiä ja tarkoituksenmukaisia – muuta kuin ehkä lyhyen hetken kaikkein kriittisimmissä kriisin vaiheissa ja osana muita laaja-alaisia rajoitustoimia.

Tämän kansakunnan suurin voimavara on ollut ja on koulutusjärjestelmämme. Siitä on nykyinen hyvinvointimme jalostettu. Nyt tingimme, nipistämme ja lipsumme tästä hyvinvointiamme kannattelevasta perinnöstä merkittävästi, ja anteeksiantamatonta kyllä – huomattavasti enemmän kuin olisi tarve tai perusteltavissa. Tämän toimintamallin seurannaisvaikutukset niin lähelle kuin pidemmälle tarkastellen voivat olla olennaisesti dramaattisempia kuin nyt uskallamme arvata, olettaa tai edes pelätä.

Useampikin kärkipoliitikko on saarnannut, ettei meidän pidä toistaa 90-luvun laman virheitä. Näin uhkaa nyt kuitenkin käydä, vieläpä sillä erolla, ettei lama-ajan päättäjillä juuri ollut mahdollisuuksia valita – toisin kuin tämän päivän päättäjillä on.