Blogi

Lasten ja nuorten harrastusten rajoittamisesta ja koronakriisin hoidosta

Lasten ja nuorten harrastusten rajoittamisesta ja koronakriisin hoidosta

Koronakriisi on alusta saakka ollut kriisi, jossa tasapainoillaan terveyden, sosiaalisten vaikutusten ja taloudellisten realiteettien ristipaineessa. Koronavirus aiheuttaa terveyskriisin. Sen hillitsemiseksi tehtävät rajoitustoimet aiheuttavat sosiaalisen ja taloudellisen kriisin. Jotka puolestaan ruokkivat uudenlaista terveydellistä kriisiä. 

Tasapainoilu terveysturvallisuuden ja hyvinvoinnin välillä on Suomessa onnistunut pääosin hyvin. Erityisesti, jos tilannetta vertaa miltei mihin muuhun Euroopan maahan tahansa. Pääkaupunkiseudulla koronakoordinaatiosta ja yhteisistä linjauksista vastaa pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä, jonka tehtävä on nimenomaisesti käyttää kokonaisharkintaa tilanteessa, jossa risteäviä näkemyksiä voi olla paljonkin. Työ on edennyt hyvin. 

Sosiaali- ja terveysministeriön oman hybridistrategian toteuttamiseen tähtäävän toimintasuunnitelman mukaan suositus- ja rajoitustoimenpiteiden käyttö edellyttää kokonaisvaltaista arviota, jossa päätöksiä punnitaan epidemiologisten, sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten suhteen sekä suhteessa perusoikeuksiin.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on hyvin laajasti jaettu näkemys, että erityisesti lasten ja nuorten perusoikeuksien tulee olla valtaapitävien erityisessä suojeluksessa. Myös hybridistrategian toimintasuunnitelmassa erikseen todetaan, että lasten ja nuorten harrastusten kohdalla on syytä käyttää erityistä harkintaa, kun rajoituksista ja suosituksista päätetään.

 On selvää, että pitkäaikaisella lasten ja nuorteen harrastustoiminnan sululla on kauaskantoisia negatiivisia vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Oli harrastus sitten liikuntaa, taidetta tai mitä muuta tahansa, on se tärkeä osa lapsen arkea ja parempaa elämänlaatua. Suurta epäoikeudenmukaisuuden tunnetta herättää myös se, miksi lasten ja nuorten harrastustoiminta on ylipäätään täytynyt laittaa tauolle, samaan aikaan kun aikuiset saavat käydä kuntosaleilla ja alennusmyynneissä. Minulla on suurta ymmärrystä tälle. Lasten ja nuorten harrastustoiminnassa on ollut verrattain vähän tartuntoja. Nykyisen datan valossa erityisesti nuoriin kohdistuneet toimet eli harrastustoiminnan sulku ja etäopetukseen siirtyminen eivät ole vaikuttaneet merkittävästi tartuntatilanteeseen.

 Dataa on myös siitä, että pitkä tauko harrastamisesta aiheuttaa lapsille ja nuorille paitsi heikompaa fyysistä kuntoa myös liikunnan ilon ja rutiinin katoamista. Moni on joutunut luopumaan ainoasta mieluisasta yhteiskunnassa kiinni pitävästä asiasta tai kohtaamisesta turvallisen aikuisen kanssa. Viikot ja kuukaudet ovat lapsille ja nuorille pidempi aika kuin aikuisille. Omatoiminen treenaaminen ja harrastaminen ei ole yhtä helppoa esiteinille kuin keski-ikäiselle. Kuukausitolkulla jatkuessaan poikkeusolot voivat syödä reippaammankin junnun motivaatiota. Suuri yhteinen murhe on, ettei nuori ehkä palaa harrastukseen ollenkaan.

 Kunnissa pyritään noudattamaan hallituksen hybridistrategiaa täysimääräisesti. Kun strategian mukaisesti jokin alue on epidemian leviämisvaiheessa, tulee kunnan ottaa käyttöön rajoitustoimet, jotka sen toimivaltaan kuuluvat. Näin onkin tehty. Kun hallituksen piiristä on vielä painotettu keinovalikoiman täysimääräistä käyttöä, tätäkin on pitkälti noudatettu. Tilanne ei silti ole hyvä. Suuri ongelma on, että kuntien käytössä oleva toimivalta kohdistuu osittain epätarkoituksenmukaisiin asioihin ja toisaalta se, ettei se kata lainkaan monia tarkoituksenmukaisempia kysymyksiä. Tämä on seurausta lainsäädännössä olevista ilmeisistä puutteista.

 Hallitus on nostanut esiin tarpeen tarkastella muuntoviruksen luomassa uudessa tilanteessa koko rajoitus- ja suosituskokonaisuutta uudelleen. Muuntoviruksen uhka tulee ottaa vakavasti. Jos hallitus näkee, että tilanne vaatii vakavia ennakoivia toimia, voi olla ymmärrettävää, että myös lasten ja nuorten harrastustoiminta jatkaisi tauolla osana laajamittaisempaa yhteiskunnan sulkemista. Jos taas hallituksen uudet linjaukset koskevat vain joitakin yksittäisiä, vaikkakin tärkeitä, rajoituksia, kuten rajanylityspaikkoja, on selvää, ettei nykyisillä harrastustoiminnan rajoituksilla voi jatkaa.

Kriisin onnistuneen hoidon kannalta on olennaista vaalia kansalaisten luottamusta ja halua noudattaa asetettuja rajoituksia. Rajoitusten legitimiteetti kärsii, jos ne eivät uskottavasti kohdistu oikein. Toimenpiteiden hyväksyttävyys riippuu niiden osoitetusta tehokkuudesta epidemian hillitsemissä.

 Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä palaa kysymykseen lasten ja nuorten harrastusten rajoittamisesta heti, kun hallituksen uudet linjaukset ovat selvillä. Emme halua rajoittaa lasten ja nuorten elämää yhtään sen kauemmin kuin todella tarpeen on.

Jos lasten ja nuorten harrastustoiminnan rajoittaminen on olennainen ja tarkoituksenmukaisin keino estää taudin leviäminen, tarvitsevat kansalaiset ja alueelliset päättäjät nyt hyviä perusteluja maan hallitukselta.

 

Kuva: Jussi Hellsten