Yksi kuluneen viikon teemoista oli kysymys siitä, pitäisikö valtion keskustella koronatoimista suoraan Helsingin kaupungin kanssa. Erilaisia näkemyksiä piisasi luonnollisesti itse kysymyksestä. Lähes surkuhupaisaa debattia väännettiin siinä sivussa siitäkin, onko jotain keskustelua käyty vai ei, kuka on tavannut kenet missäkin ja montako kertaa, onko soiteltu tai tekstailtu.
”Parhaalta tuntuisi, jos ratkaisuja haettaisiin nyt yhdessä.” –Sauli Niinistö
Presidentti kurkottaa näkemyksellään selkeästi ja viisaasti askelta pitemmälle: Hänen viestinsä on, ettei pitäisi tyytyä pelkkään keskusteluun, vaan tavoitteena tulisi olla yhteisten ratkaisujen hakeminen. Yhdyn vahvasti tähän mielipiteeseen. Olen systemaattisesti – niin koronan kuin monien muidenkin isojen asioiden kohdalla – pyrkinyt viemään tätä keskinäisen kumppanuuden viestiä myös hallituksen suuntaan.
Haetaan tällä kertaa vauhtia hieman kauempaa.
Helsingin kaupunki teetti ulkopuolisen selvityksen kaupungin oman kriisiorganisaation toiminnasta ja toimenpiteistä koronakriisin ensimmäisen aallon hoidossa. Raportti teetettiin, jotta oppisimme toiminastamme ja se tehtiin osana varautumista todennäköiseltä näyttäneeseen koronapandemian toiseen aaltoon. Selvityksen yhteydessä kävi selväksi, että tiedonkulku valtion ja kuntasektorin toimijoiden välillä oli ollut paikoitellen heikkoa ja epäselvää. Tiedonkulun puutteet olivat heikentäneet kaupungilla kokonaisvaltaisen tilannekuvan luomista ja päätösesitysten valmistelua. Havaitsimme, että esimerkiksi valtioneuvoston suositusten toimeenpano ei aina ollut täysin onnistunutta, kun valmistelua jouduttiin tekemään vaillinaisin tiedoin.
Eräs raportin toimenpidesuosituksista oli yhteistyötapaamisen järjestäminen Helsingin tai pääkaupunkiseudun kaupunkien ja valtioneuvoston välillä. Selvitys lähetettiinkin elokuun alussa tiedoksi keskeisille ministereille tapaamistoiveen kera.
Kevään ensimmäinen aalto koetteli kovimmin Helsinkiä, jossa oli tuolloin yli 40% koronatapauksista ja yli 50% siitä seuranneista kuolemantapauksista. Oli oletettavaa, että mahdollinen koronapandemian toinen aalto keskittyisi ensimmäisen aallon lailla voimakkaimmin pääkaupunkiseudun kaupunkeihin jo yksinkertaisesti sen takia, että seudulla asuu ylivoimaisesti eniten ihmisiä, täällä asutaan tiiviimmin kuin muualla maassa, ja että näistä syistä myös taudin leviämisen kannalta relevanttien sosiaalisten kontaktien määrä on seudulla selvästi suurin.
Koimme, että tiedonkulun tehostaminen ja ajantasaisen yhteisen tilannekuvan ylläpitäminen valtioneuvoston ja pääkaupunkiseudun välillä olisi olennaista koko Suomen varautumisessa koronapandemiaa vastaan. Uskoimme siihenkin, että kaupunkien kokemukset päätösten toimeenpanosta olisivat eittämättä hyödyllisiä myös kansallisessa päätösvalmistelussa.
Sen sijaan, että opeista olisi otettu onkeen tai tarjouksemme vastaan, kulisseissa on toista kuukautta epämääräisesti kuiskuteltu, ettei pääkaupunkiseutu tee riittäviä toimia. Mitä ei tehdä riittävästi, sitä ei kuitenkaan ole kerrottu lukuisista kyselyistäni huolimatta.
Pääkaupunkiseudun isot kaupungit Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat syyskuun puolivälistä alkaen säännöllisesti arvioineet tilannetta ja päättäneet sen perusteella tarvittavista toimista yhdessä maan parhaiden asiantuntijoiden eli HUS:n ja THL:n johdon kanssa. Myös valtion alueellisesti toimivaltainen viranomainen eli Etelä-Suomen aluehallintovirasto on ollut yhteisessä pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmässä mukana. Olemme viikko toisensa jälkeen päätyneet yksimieliseen näkemykseen siitä, mitä kulloinkin on pitänyt tehdä.
On teoriassa mahdollista, että hallituksella on ollut tilanteesta erilainen näkemys. Tästä seuraa kuitenkin väistämättä kaksi johtopäätöstä. Ensinnäkin jos näin on ollut, hallituksella on ollut erilainen näkemys kuin käyttämillään maan parhailla asiantuntijoilla, koska pääkaupunkiseutu käyttää tismalleen samoja asiantuntijatahoja kun hallituskin. Tämäkin on luonnollisesti periaatteessa mahdollista, mutta olisi selkeästi ristiriidassa hallituksen asiantuntijatietoa korostavan retoriikan kanssa.
Toiseksi – ja mikä valtion ja pk-seudun vuorovaikutuksen kannalta olennaisempaa – jos hallituksella (tai sen keskeisillä ministereillä) olisi aidosti erilainen tilannekuva maan väkirikkaimman pääkaupunkiseudun kanssa, tuolloin hallituksella olisi varmaankin korostettu velvollisuus käydä tästä strukturoitua keskustelua pk-seudun kaupunkien kanssa.
Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Sen sijaan voi sanoa, että pääkaupunkiseutua viime vaiheessa jopa maalitettiin vihjaamalla dramaattisista seurauksista, ellei riittäviä toimia tehdä.
”Jos pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä ei kokouksessaan päätä riittävän järeistä uusista rajoitustoimista, koko Suomi voi kärsiä.” — Krista Kiuru
On myös hyvä huomata, että pääkaupunkiseutu on koko syksyn nojannut koko päätöksentekonsa hallituksen hyväksymään hybridistrategiaan, jossa on määritelty kriisin eri vaiheet ja niissä kussakin käyttöön otettavat toimet. Emme ole keksineet näitä ryhmittelyjä itse, vaan olemme siis seudulla lojaalisti ja kuuliaisesti ja parhaan kykymme mukaan toimineet juuri sillä tavoin, kun mitä hallitus on strategiassaan ohjeistanut. Viestittäessään epämääräisesti, että pk-seudulla olisi tullut tehdä enemmän, kuiskuttelijat itse asiassa siis kehottivat toimimaan hallituksen linjausten vastaisesti. Jos joissain hallituspiireissä kuitenkin ajateltiin näin, silloin hallituksen olisi pitänyt muokata ja tiukentaa strategiaansa ja kommunikoida tästä selvästi.
On selvää, ettei hallituksen ole tarkoituksenmukaista käydä asioita läpi jokaisen Suomen 300 kunnan kanssa. Helsinki on kuitenkin yksin suurempi kuin yksikään Suomen sairaanhoitopiiri HUS pois lukien. Viestitin myös keväällä suoraan pääministerille asti, että minulla oli mandaatti käydä koronatoimiin liittyvää keskustelua kaikkien isojen suomalaiskaupunkien puolesta.
Kunnat ovat myös ne, jotka usein toimeenpanevat erilaisia päätöksiä, vaikka ne tekisikin valtio. Siksikin olisi hyödyllistä käydä säännöllistä vuoropuhelua. Moni rajoitus tai suositus käynnistää kunnissa ja kaupungeissa välittömästi ketjun toimenpiteitä, joiden valmistelu vaatii resursseja ja aikaa. Kun esimerkiksi suositellaan kasvomaskien käyttöä, pitää kaupungeissa ratkaista missä niitä jaetaan vähävaraisille, kuka niitä jakaa, miten saadaan riittävä maantieteellinen peitto, mistä ja miten maskit kilpailutetaan ja miten ne sen jälkeen logistisesti toimitetaan ne jakopisteisiin, ihan vain yhden käytännön esimerkin mainitakseni.
Emme ole Helsingissä, emme pääkaupunkiseudulla emmekä maan kaupungeissa hallituksen kanssa eri puolella, vaan samassa joukkueessa koronaa vastaan. Hallituksen ei luonnollisestikaan tarvitse antaa pääkaupungille tai pääkaupunkiseudulle minkäänlaista erityiskohtelua tai käydä meidän kanssamme koronatoimista keskustelua, vaikka epidemian painopiste tunnetusti on juuri täällä, ja vaikka se epäilemättä helpottaisi kaikkien elämää. Hallituksella ei (tässä asiassa) ole perustuslaillista velvollisuutta kuunnella tasavallan presidenttiä, eikä hakea ratkaisuja yhdessä kaupunkien kanssa.
Sellainen menettely, jossa viikkotolkulla annetaan erilaisissa kulisseissa ja osin jopa julkisin puheenvuoroin ymmärtää, ettei pääkaupunkiseutu tekisi koronan torjumiseksi riittäviä toimia, mutta ei yksilöidä tätä mitenkään, eikä suostuta rakentavaan keskusteluun siitä, mitä hallituksen mielestä pitäisi tehdä, miksi seudun pitäisi poiketa hallituksen omista strategioista tiukempaan suuntaan ja mihin tilannekuvaan perustuen, ei kuitenkaan ole reilua eikä sivistynyttä.
Helsingillä on yksinään noin 38.000 työntekijää, joista reilusti yli puolet työskentelee päivittäin eturintamassa sosiaali- ja terveystoimen sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tehtävissä. Meillä on tämän maan ylivoimaisesti paras tuntuma siihen, mitä koronan torjuminen ja sen kanssa eläminen käytännön arjessa tarkoittaa. Johdamme myös useita suomalaisten kaupunkien välisiä verkostoja edustaen täten paljon itseämmekin laajempaa ruohonjuuritason toimijoiden joukkoa.
Koronakriisi ei vielä ole ohi, eikä sitä vähään aikaan tule olemaan. Sen kielteisten vaikutusten minimoiminen on todella vaikea tehtävä, jossa onnistuminen olisi hyvä perustaa tasavallan presidentin viisaisiin sanoihin yhdessä haettavista ratkaisuista. Toistan ja uudistan tässä vielä sen, että Helsinki on sekä halukas että valmis kumppanuuteen perustuvaan strategiseen ja strukturoituun yhteistyöhön maan hallituksen kanssa.
