Kirjoitukset

Tulevaisuuden Olympiakomitean on oltava enemmän

Tulevaisuuden Olympiakomitean on oltava enemmän

Olympiakomitea on yksi keskeisimpiä kansallisia organisaatioita Suomessa. Oikeita asioita on tehty, mutta mahdollisuuksiinsa ja tavoitteisiinsa nähden järjestö on jäänyt profiililtaan kapeaksi ja identiteetiltään sekavaksi. Kunnianhimon tason nostolle ja tehtävän kiteyttämiselle on selkeä tarve. Tulevaisuuden Olympiakomitean tulisi olla moderni, vahva ja näkemyksellinen liikunnan ja urheilun ilosanoman viestinviejä ja arvojohtaja, laajemman sporttiyhteisön kokoaja, ääni ja edunvalvoja sekä aloitteellinen ja rohkea yhteiskunnallinen keskustelija. Olympiakomitea on palveluorganisaatio, jonka menestys rakentuu sen jäsenten onnistumisesta.

 

1 Olympiakomitean tarkoitus ja tehtävä on selkeytettävä

Liikunnan ja urheilun järjestörakenteita on remontoitu. Vetovastuu liikunnan, liikkumisen ja urheilun kokonaisuudesta on siirtynyt Olympiakomitealle. Yhdessä katsottiin saavutettavan enemmän kuin erikseen. Vallitsevan missionsa mukaan Olympiakomitea on valtakunnallinen liikunta- ja urheilujärjestö, joka toimii sen hyväksi, että suomalaiset liikkuisivat enemmän ja menestyisivät huippu-urheilussa. Yhdessä jäsenjärjestöjen ja yhteistyökumppaneiden kanssa Olympiakomitea rakentaa liikunnasta ja urheilusta elinvoimaa Suomeen.

Järjestölle asetetut päämäärät eivät tule toteutumaan nykyisillä toimintatavoilla. Yhteiskunnallisesti suurin ongelma on se, että valtaosa suomalaisista liikkuu liian vähän. Ongelma on pahentunut siitä huolimatta, että yhä useampi lapsi harrastaa liikuntaa ja urheilua. Maailma ympärillä on muuttunut. Organisoituun liikuntaan osallistuminen ei ole enää tae riittävälle liikkumiselle. Lisäksi liikuntaharrastus lopetetaan liian aikaisin, keskimäärin alle 11-vuotiaana. Liikunnan ja urheilun kattojärjestö voi vaikuttaa suomalaisten liikkumiseen asiaan kahdella tavalla. Ensisijaisesti turvaamalla yhdenvertaiset harrastusmahdollisuudet kaiken ikäisille lapsista ikäihmisiin ja toiseksi tukemalla yhteiskuntavastuullisesti liikunnallisen kulttuurin vahvistumista päiväkodeissa, kouluissa, vanhuspalveluissa ja työpaikoilla.

Menestyminen huippu-urheilussa – erityisesti olympialaisissa – tapahtuu yhä kovenevan kansainvälisen kilpailun ehdoilla. Siinä menestyminen edellyttää olennaisesti nykyistä monilajisempaa ja liikunnallisempaa lapsuutta, virtaviivaisten tukijärjestelmien kohdentamista urheilu-uran lopettamisen näkökulmista kriittisiin vaiheisiin sekä ennen kaikkea huippu-urheilun arvostuksen nousua suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tulevaisuuden Olympiakomiteassa:

  • arki- ja hyötyliikkuminen, organisoitu ja omaehtoinen liikunta, ulkoilu ja kilpa- ja urheilu ovat aidosti esillä ja yhdessä enemmän
  • ymmärretään järjestön symbolinen merkitys liikunnalliseen elämäntapaan kasvattajana ja siihen kannustajana
  • rakennetaan aitoa ja konkreettista yhteistyötä kuntien, järjestökentän, yritysten, työpaikkojen ja muiden yhteisöjen kanssa, jotta suomalaiset liikkuisivat enemmän.
  • Vahvistetaan huippu-urheilun arvostusta ja sitä myötä rahoituspohjaa sekä sovitaan selkeät roolit lajiliittojen kanssa urheilijoiden tukijärjestelmien parantamiseksi nykyisestä

 

2 Olympiakomitea kaipaa modernisointia

Olympiakomitean toimintatapojen ja toimintakulttuurin pitäisi heijastaa vahvasti nykyaikaa ja sen vaatimuksia. Yhdessä tekeminen, ketteryys, aito kansainvälisyys ja moniarvoinen suvaitsevaisuus sekä kyky ja uskallus priorisoida ja jatkuvasti uudistua pitäisi olla liikkeelle ominaista vanhojen rakenteiden suojaamisen sijasta.

Liikunta ja urheilu synnyttävät inhimillistä hyvää ollessaan avoimia ja yhdenvertaisia kaikille. Olympiakomitean tulisi myös maan suurimman kansanliikkeen keulakuvana olla aktiivisesti rakentamassa eettisempää ja vastuullisempaa maailmaa.

Tulevaisuuden Olympiakomiteassa

  • Muutokseen vastataan ennakoivasti globaalien megatrendien muuttaessa maailmaa ja ihmisten arvojen, käytösmallien ja odotusten jatkuvasti kehittyessä.
  • Johtaminen on arvolähtöistä ja strategian mukaista. Häirintään, kiusaamiseen, epätasa-arvoon tai mielenterveysongelmiin liittyvissä kysymyksissä otetaan vaivaantuneen reagoinnin sijasta selkeästi ennakoiva ote. Ilmasto- ja ympäristönäkökohtien huomiointi korostuu entisestään.
  • Sporttiyhteisö asemoituu Olympiakomitean johdolla maailman murrokseen ratkaisujen etsijän ja positiivisen esimerkin näyttäjän otteella.
  • Tiedolla johtaminen on toiminnan lähtökohta.

 

3 Liikunnan kestävä rahoitustaso turvattava

Urheilun ja liikunnan rahoitus on suurien haasteiden edessä veikkausvoittovarojen vähentyessä ja julkisen talouden kriisiytyessä samanaikaisesti. Koronakriisi koettelee samalla vahvasti mm. ammattimaisen kilpaurheilun pääsylipputuloja ja kiristää sponsorimarkkinoita. Suomalaisen liikunnan rahoitus on tässä haasteellisessa maastossa saatava vakautettua ja sen ennakoitavuutta lisättyä.

Liikunnan ja urheilun kokonaisuutta pitää katsoa laajemman ekosysteemin ja verkostomaisen toimintatavan tulokulmasta. Esimerkiksi kuntien yhteenlaskettu liikuntabudjetti on yli viisinkertainen valtion liikuntabudjettiin verrattuna, minkä takia läheisempi ja koordinoidumpi yhteistyö ja yhteinen tavoitteenasettelu valtion, kuntien ja liikunnan järjestökentän kanssa hyödyttäisi koko liikuntayhteisöä. Olympiakomitealla olisi luonteva rooli olla aloitteellinen tässä, kuten muussakin koko liikunnan ja urheilun kentän yhteistyön käytännöllisessä edistämisessä.

Tulevaisuuden Olympiakomiteassa

  • Riittävän julkisen rahoitustason turvaamisen ohella panostetaan voimallisesti omaan varainhankintaan sekä kehitetään omaa tuottavuutta.
  • Niukkenevien resurssien ollessa todellisuutta kevennetään liikuntakentän omia hallintorakenteita, jotta resursseja riittää itse toimintaan, liikkujille, seuroille, urheilijoille ja heidän tukijoukoilleen. Eri toimijoiden roolia yhteisessä sporttiperheessä kirkastetaan.
  • Olympiakomitea tuottaa laajaa yhteiskunnallista lisäarvoa ollakseen kasvavan julkisen tuen arvoinen. Samaan aikaan se luo uskottavan polun elinvoiman ja vetovoiman kasvattamiseen ollakseen uskottava kumppani yrityksille.

 

4 Olympiakomitean julkista profiilia ja näkyvyyttä nostettava

Julkinen keskustelu liikunnasta ja urheilusta on liiaksi kangistunut hallintorakenteiden tarkasteluun ja huippu-urheilumenestyksen puimiseen. Suomalainen sporttiyhteisö ansaitsee aktiivisen, laajempaan keskusteluun rohkeasti, mutta rakentavasti osallistuvan kattojärjestön. Suomalaisen liikuntayhteisön piirissä tehdään paljon hyvää työtä, joka vaikuttaa monella tapaa myönteisesti koko yhteiskuntaan. Työn vaikuttavuuden nostamiseksi kaikesta tästä pitää viestiä näkyvämmin. Tämä on myös tehokkain tapa varmistaa kiinnostuksen säilyminen seuratyöhön ja vapaaehtoistoimintaan kovenevassa kilpailussa ihmisten vapaa-ajasta.

Nykymaailmassa ei riitä, että toteuttaa vain omaa missiotaan. Olympiakomitean tulee muiden kansallisten toimijoiden ohessa edustaa enemmän kuin itseään – Suomen brändiä, vetovoimaa, elinvoimaa, ja ihmisistä huolehtimisen menestystarinaa.

Liikunnassa ja urheilussa on kyse iloisesta, onnellisesta ja elintärkeästä asiasta. Yhteiskunnallinen tilaus näille on nopeasti muuttuvassa ja alati epävarmemmassa maailmassa suuri. Siksi myös tulevaisuuden Olympiakomitealta on lupa odottaa enemmän.

 

Jan Vapaavuori, 21.10.2020