Tänään on tasan puoli vuotta seuraaviin kunnallisvaaleihin. Pormestaria valitaan taas Helsingissä – ja kasvavassa määrin myös muissa suomalaisissa kaupungeissa. Olen tänään yhä vakuuttuneempi siitä, että pormestarimallissa on merkittäviä haasteita. Ehdin epäillä mallia julkisesti jo ennen tehtävän vastaanottoa.
Mallin keskeisin heikkous on tapa, jolla se korostaa poliittista ulottuvuutta kaupungin johtamisessa. Kaupungin menestys on moninkertaisesti enemmän riippuvaista sen käytännön johtamisesta ja niin pormestarin kuin johtavien viranhaltijoiden tähän liittyvistä taidoista ja yleisestä näkemyksellisyydestä kuin mistään poliittisista ajatuksista. Malli luo kuitenkin täysin vastakkaiset odotusarvot. Pormestarimallin suurin riski on, että kaupunkien ruoriin valitaan enemmän suosittuja poliitikkoja, vaikka sinne pitäisi valita enemmän kyvykkäitä operatiivisia johtajia.
Johtajuuden muutos
Elämme nopeammin muuttuvassa maailmassa kuin koskaan ennen. Aika myös huutaa erilaista johtajuutta kuin koskaan ennen. Julkisissa tehtävissäkin korostuu kyky viedä asioita eteenpäin ja nähdä mihin maailma ympärillämme menee. Kyse on jatkuvasta muutoksesta – enemmän pienistä oikeaan suuntaan askeltavista liikkeistä kuin isoista reformeista Kyse on enemmän aidosta operatiivisesta toiminnasta filosofoinnin sijasta.
Muutos ja sen mukanaan tuomat uudet johtajuusvaateet korostuvat julkisen sektorin osalta kaupungeissa. Ne ovat luonteeltaan epäpoliittisempia ja käytännönläheisempiä kuin valtiot. Kaupungit ovat operatiivisia toimijoita, joiden toimintalogiikka muistuttaa monelta osin yritystoiminnan logiikkaa. Käytettävissä olevilla resursseilla pitää saada tuotettua asioita mahdollisimman tehokkaasti ja laadukkaasti. Omaa tekemistä ja sen tapaa pitää arvioida alituiseen.
Poliittiset arvovalinnat raamittavat tätä työtä, mutta eivät ole jokapäiväisen tekemisen ytimessä. Lasten opettaminen, sairaiden hoitaminen, katujen kunnostaminen ja puistojen tai urheilukenttien ylläpitäminen sen sijaan on. Tästä seuraa, että vaikkapa digitalisaation parempi hyödyntäminen tai kaupunkien sisäisten prosessien kehittäminen ovat keskiössä.
Kyse on enemmän toimintakulttuurin muutoksesta kuin perinteisistä strategisista tai poliittisista linjanvedoista. Pääosassa asioista ollaan sitä paitsi tavoitteiden osalta kaupungeissamme faktisesti varsin saman mielisiä, vaikka muuta välillä väitetään. Keinovalikoimat vaihtelevat, kyky hyödyntää keinoja vielä enemmän.
Tätä taustaa vasten olen huolestuneena seurannut keskustelua pormestarimallin leviämisestä ympäri Suomen. Tunnen tästä myös tiettyä välillistä syyllisyyttä. Vastustin aikanaan pormestarimallia, enkä ole muuttanut mielipidettäni. Toki kaikilla malleilla voi hoitaa asioita paremmin tai huonommin. Ihmiset ratkaisevat.
Olen koko pormestarikauteni keskittynyt modernisoimaan ja kansainvälistämään Helsinkiä. Laadimme johdollani täysin uudenlaisen kaupunkistrategian. Olen myllännyt organisaatiota, palkannut digijohtajan, perustanut viestintäosaston ja kansainvälisten asioiden yksikön. Kaupunkiin on perustettu sen historian ensimmäinen johtoryhmä, suurhankkeille ja suurtapahtumille on luotu omat koordinaatioelimet. Prosesseja on kehitetty, edunvalvontaan panostettu ja alisuoriutuvaan johtamiseen puututtu. Toimintakulttuuria on kehitetty palveluhenkisemmäksi, yhteistyöhakuisemmaksi ja notkeammaksi. Olen pyrkinyt viemään kaupunkia maailmalle ja tuomaan maailmaa kaupunkiin.
Viimeisimpänä olemme perustaneet kaupunkiin uuden strategiaosaston, koska näen, että aikamme edellyttää kaupungilta ihan uudenlaisia kyvykkyyksiä. Epävarmuuden hallinta, asioiden ja tiedon yhdistelemisen taito, organisaation muutosälykkyys ja pyrkiminen yhä nopeammalle oppimiskäyrälle ovat tämän päivän koodisanoja kaikille edelläkävijäorganisaatioille, myös julkisella sektorilla. Ainakin minun Helsinkini haluaa olla sellainen.
Olen jäävi arvioimaan, miten tämä kaikki on vienyt kaupunkia eteenpäin. Olennaisempaa on, että koen itseni selkeästi vahvemmin kaupungin operatiiviseksi kuin poliittiseksi johtajaksi. Uskon itse vahvasti, että näin toimien saan enemmän hyödyllistä aikaiseksi. Kaupungin käytännön johtaminen motivoi minua myös paljon vahvemmin kuin mitkään poliittiset ulottuvuudet.
Kaupungin tehtävä
Ehdotin aikanaan – ja kaupunginvaltuusto hyväksyi – kaupunkistrategiamme otsikoksi ”Maailman toimivin kaupunki”. Tein sen, vaikka tiesin, ettei otsikko ole kovin mediaseksikäs, uskoen kuitenkin vahvasti, että se on äärimmäisen relevantti tulokulma. Se että tietyöt sujuvat, terveyskeskukseen saa ajan kohtuullisessa ajassa tai että päiväkotien väistötilat ovat valmiita, kun pitää, vaikuttaa ihmisten jokapäiväiseen arkeen, minkä takia tällaista työtä pitää priorisoida ja niihin liittyviä prosesseja jatkuvasti kehittää.
Pointtini ei ole korostaa omia tekemisiäni, vaan viestiä, että varsinainen agendani ei ole sitä, mitä poliittiselta pormestarilta lähtökohtaisesti odotetaan. Olen vakaasti sitä mieltä, että kaupunki on ensisijaisesti operatiivinen organisaatio ja sitä pitää siksi johtaa kuten operatiivista organisaatiota johdetaan. Valtuustossa meillä on kyllä ihan riittämiin poliitikkojakin, jotka osaavat arvovalintoja edellyttävät linjaukset tehdä.
Poliittinen pormestarimalli tuo kiistatta kaupungin johtamiseen ”kasvot”, josta on omat hyötynsä. Pormestarimalliin kohdistuu isoja poliittisia odotusarvoja, mikä johtaa harhaan sen suhteen, mikä on tärkeää. Näkemys ja operatiivinen kyvykkyys ovat olennaisia, eivätkä ne ole kovin ideologisia asioita. Olen osaltani johdonmukaisesti pyrkinyt epäpolitisoimaan kaupungin johtamista.
Paras mahdollinen johtaja
Kaupunkien merkitys aikamme haasteiden ratkaisijoina kasvaa vahvasti. On olennaista ymmärtää, että myös toimintaympäristön muutos vaatii uutta ja uudenlaista johtajuutta. Luonteeltaan ennemminkin nykyistä epäpoliittisempaa kuin poliittisempaa.
Ymmärrän, että ajatus poliittisesta pormestarimallista on mediaseksikäs, mutta onko se muutoin fiksua? Haluamme tuskin mennä sellaiseen maailmalta tuttuun pormestarimalliin, jossa kaupungissakin on valtaa käyttävä enemmistö ja sitä arvosteleva oppositio, ja jossa pormestarin ohella iso osa ylimmistä virkamiespaikoista on aina vaaleissa katkolla. Yhä monimutkaisempien ja vaikeammin johdettavien kaupunkien ylimmän johtajaposition rajaaminen vain muutamien vaaleissa valittujen luottamushenkilöiden ulottuville on joka tapauksessa varsin riskialtis harjoitus.
Tähän liittyy myös toinen huomio, joka ei ole ihan vähäpätöinen sekään. Mallissa, jossa vaalien voittajasta tulee pormestari ja apulaispormestareiksi valikoituu vaaleissa hävinneitä tai pormestarin seuraavissa vaaleissa haastavia, on myös tuomittu johtamaan monenlaiseen kitkaan ja jännitteisiin. Haasteet korostuvat sen takia, että pormestarin ja apulaispormestarien toimenkuvat ovat täysin erilaiset: pormestari on kaupungin ylin operatiivinen johtaja, kun taas apulaispormestarit ovat kokopäivätoimisia poliittisia luottamushenkilöitä.
Tämä ei ole kenenkään vika, vaan mallin ominaisuus. Tästä ominaisuudesta voi kuitenkin – varsinkin taas vaalien lähestyessä – syntyä monenlaisia ongelmia. Olisi todella huolestuttavaa, jos poliittiset kiemurat ryhtyisivät aina neljän vuoden välein pitemmäksi aikaa ohjaamaan pormestarin ajankäyttöä käytännön johtamisen sijaan – tai jos vaalienalusaikaa rupeaisivat varsinaisten poliittisten erimielisyyksien puutteessa leimaamaan henkilöihin kohdistuvat hyökkäykset.
Kuva: Eetu Ahanen
