Puheet

Helsinki Pride tapahtuman avajaiset 7.9.2020

Helsinki Pride tapahtuman avajaiset 7.9.2020

”Hyvät tasa-arvon ja ihmisoikeuksien ystävät!

Helsinki Pride on Suomen tärkeimpiä ja suurimpia ihmisoikeustapahtumia.

Helsingin kaupungilla on ilo ja kunnia olla osana tätä tapahtumaa pääyhteistyökumppanina.

Helsingin kaupunki haluaa olla Priden yhteistyökumppani, koska jaamme yhteiset arvot. Me kaikki haluamme lisätä yhteisöllisyyttä ja osallisuutta kaupungissa sekä lisätä kaupunkilaisten tietoa yhdenvertaisuudesta, tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista.

Vuosi 2020 on ollut erittäin poikkeuksellinen. Olen aikaisempinakin vuosina ollut avaamassa Pride-tapahtumaa, ja silloin olen muun muassa puhunut siitä, miten tapahtumallisuuden kautta voi saada paljon hyvää aikaiseksi. Vuonna 2020 tapahtumallisuus näyttää hyvin eriltä, ja vaikka me kaikki toki kaipaamme tapahtumia, tämä aika on myös kiteyttänyt sen, että tapahtuma on enemmän kuin tapahtuma. Pride on paljon muutakin kuin paraati. Pride on yhteisö ja Pride on arvoja.

Toivon silti, että tämä vuosi on poikkeus. Toivon, että ensi vuoden kesäkuussa kadut taas täyttyvät kirjavista lipuista ja iloisista ihmisistä. Vaikka paraati ja moni suuri fyysinen tapahtuma tänä vuonna jää uupumaan, niin Pride-viikko toteuttaa silti tehtäväänsä: Se nostaa esiin tärkeitä teemoja, tarjoaa merkityksellisiä kohtaamisia, pitää meteliä keskeisistä epäkohdista ja luo elävää kaupunkikulttuuria.

Helsinki on koti monille sateenkaari-ihmisille. Jotkut heistä ovat syntyneet Helsingissä, toiset ovat muuttaneet tänne. Monille heistä Helsinki on paikka, jossa on helpompi hengittää. Helsinki haluaa olla paikka, jonka jokainen voi kokea omakseen. Täällä jokainen voi elää omannäköistä elämäänsä ja toteuttaa unelmiaan.

Haluamme rakentaa kaupunkia, joka tarjoaa palveluja kaikille asukkailleen. Satenkaarisaralla kaupunki tekee muun muassa sateenkaarisensitiivistä nuorisotyötä. Talvella kaupunginhallitus on hyväksynyt palvelujen ja henkilöstön yhdenvertaisuussuunnitelman, minkä lisäksi kaupungilla on voimassa olevat palvelujen ja henkilöstöjen tasa-arvosuunnitelmat. Näissä suunnitelmissa on konkreettisia toimenpiteitä sateenkaarikuntalaisten oikeuksien edistämiseksi. Kaupungilla on keväällä laadittu virtuaalinen yhdenvertaisuus ja tasa-arvovalmennus, joka kaikkien kaupungin työyhteisöjen on käytävä läpi ensi vuoden loppuun mennessä. Toisin sanoen tavoitteenamme on, että kaikki 37 000 työntekijäämme ovat käsitelleet aihetta omissa työyhteisöissään ihmisoikeuksien turvaamiseksi

Pride-viikon kunniaksi Helsinki Pride -yhteisön asiantuntijat järjestivät kaupungin työntekijöillemme koulutuksen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista, johon ilmoittautua yli 350 kaupungin työntekijää. Kyseessä oli yksi kaupungin suositumpia koulutuksia ikinä, mikä kertoo työntekijöiden kiinnostuksesta näitä teemoja kohtaan.

Hyvät Priden ystävät,

Pride-viikko on näkyvä viikko lippuineen ja tapahtumineen, mutta meidän on tehtävä työtä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi ympäri vuoden. Tähän tavoitteeseen Helsingin kaupunki on määrätietoisesti sitoutunut.

Yksi kaupunkilaisuuden hienouksista on, että metropolikaupunkiin mahtuu monenlaista. Täällä ei tarvitse olla samanlainen kuuluakseen perheeseen. Jokainen voi löytää itselleen monia yhteisöjä. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla helsinkiläinen niin kuin ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla ihminen. Ihmiset ovat ihmisiä, rakkaus on rakkautta. Rakkaus ja rakastuminen ovat inhimillinen kokemus, eikä mikään poliittinen kannanotto.

Iloista Pridea ja tasa-arvon juhlaa!”

Valokuva: Kimmo Brandt