Puheet

Olympiastadion, kutsuvierasavajaiset 20.8.2020

Olympiastadion, kutsuvierasavajaiset 20.8.2020

”Hyvät Stadion-säätiön ja ministeriön edustajat,

Hyvät ystävät,

Yli 19 000 bruttoneliötä kokonaan uusia tiloja. 36 200 istuinta. Kolme miljoonaa kiloa terästä. Kymmeniä tuhansia kuutioita betonia. Verhoilulautaa yli 100 kilometriä. Uusia monitoimitiloja, sisäliikuntatiloja, yleisöpalvelutiloja, ja uutuuttaan hohtava Stadionin torni. Noin 300 miljoonaa euroa. Lukemattomia työtunteja, kokouksia, päätöksiä ja unettomia öitä. Olisi helppoa ajatella, että uudistettu Stadion on vain tätä.

Väheksymättä yhtään jokaista remontin aikana kiinnitettyä ruuvia tai vaikeaa budjettipäätöstä sanoisin, että Stadionin varsinainen sielu paljastui vasta eilen, kun PK-35:n ja HJK:n pelaajat juoksivat nurmikolle ja toivat naisten pääsarjajalkapallon stadionille ensimmäistä kertaa 2000-luvulla. Vasta käytössä ”Stadikan” tähtihetket Kyösti Kallion avajaissanoista Paavo Nurmen soihtujuoksuun, Olli Mäen titteliottelusta Tiina Lillakin voittoheittoon, HJK:n Mestarien liigan peleistä partiolaisten suurjuhlaan, Rolling Stonesien konserteista jääkiekon talviklassikkoon ja Stafettkarnevalenin viestijuoksuista Bubi-huuhkajan lentonäytökseen saavat jatkoa.

Helsinki haluaa olla ennen kaikkea ihmisten yhteisö. Toimiakseen yhteisö tarvitsee puitteita, inspiraatiota ja elintilaa. Hyvä kaupunki tekee parhaansa toimiakseen jaettujen hetkien näyttämönä. Menestyvä kaupunki tekee näille kohtaamisille paikan, joka nostaa kokemuksen ainutkertaiseksi elämykseksi – hetkeksi, jonka kokemisessa jokainen olisi halunnut olla mukana. Hetkeksi, joka tarjoaa iloa, jännitystä, suuria tunteita ja elinikäisiä muistoja.

Tämä rakennus on ainutkertainen. Sillä on paikka urheilun historiassa. Sillä on paikka arkkitehtuurin historiassa; musiikin ja tapahtumien historiassa, Suomen ja maailmanhistoriassa. Stadion on symboli sille, että Suomi on edelleen maailman pienin maa, joka on järjestänyt kesäolympialaiset. Ei ole sellaista vaihtoehtoa, että Olympiastadionia ei olisi korjattu nimenomaan urheilun ja tapahtumallisuuden käyttöön. Tai että se sijaitsisi muualla kuin pääkaupunkimme keskustassa. Omiin vahvuuksiin tulee uskoa ja niihin pitää investoida.

Hankkeen alkuvaiheen virheistä on kuitenkin otettava opiksi. Mitä merkittävämmästä, pitkäkestoisemmasta ja kalliimmasta hankkeesta on kysymys, sitä tärkeämpää on, että asiat pohjustetaan onnistumaan. Kompromisseja ei pitäisi tehdä helpomman läpimenon tai poliittisen hyväksyttävyyden takaamiseksi. On aina tärkeää kysyä, miksi ja kenelle me teemme asioita. Stadion on laajasti monenlaisten ihmisten ja organisaatioiden käytössä. Sen ensisijainen tehtävä ei ole tuottaa hetken mielihyvää harvoille, vaan jatkuvaa lisäarvoa kaikille.

Olympiastadion on eittämättä yksi Helsingin ikoneista. Se on kansainvälisesti tunnistettu ja tunnustettu. Stadionin mittava uudistustyö kertoo kaupunkimme sitoutumisesta oman historiansa ja identiteettinsä vaalimiseen. Erityisesti tänä vaikeana aikana panostus tapahtumallisuuteen, elämyksellisyyteen, urheiluun ja liikkumiseen on tärkeää paitsi koko tapahtuma-alalle, myös kaikille helsinkiläisille. Uudistunut moderni, toiminnallinen ja kestävästi toteutettu stadion palvelee kaupunkia monin tavoin ja toimii kansainvälisen vetovoiman rakentajana pitkälle tulevaisuuteen. Näinä aikoina jatkuvaan kasvuun varautuminen on kuitenkin tunkkainen ajatus. Tulevaisuudessa suuretkin urheilujuhlat saattavat olla jotakin paikalla olon ja etänä seuraamisen väliltä. Tapahtumallisuudessa panostaminen määrän sijasta laatuun on jo alkanut.

Perusparannushankkeen valmistumisen myötä viestikapula siirtyy nyt Olympiastadionin tuleville käyttäjille, jotka toivottavasti sitoutuvat tilojen aktiiviseen hyödyntämiseen.

Stadion-säätiön henkilökunnalle toivotan sekä intoa että jaksamista tulevien vuosien urakan edessä.

Stadionin uudistamisen mahdollistaneille ja siinä mukana olleille annan syvän kiitokseni Helsingin kaupungin, kaupunkilaisten ja kaikkien Stadionin tulevien käyttäjien puolesta.

Historiaa ei voi ostaa. Se pitää ansaita.”

Kuva: Olympiastadion