Blogi

Ratkaisuja Stoan alueen akuuttiin turvallisuusongelmaan

Ratkaisuja Stoan alueen akuuttiin turvallisuusongelmaan

Sain pari viikkoa sitten sähköpostia eräältä kaupungin työntekijältä. Viestissä kuvattiin varsin dramaattisesti Stoan aukiolle pesiytynyttä erityisesti Itä-Euroopan liikkuvan romaniväestön pyörittämää huumekauppaa. Vasta remontoitu aukio on tärvätty monella tapaa ja huumekauppa on päivittäistä ja avointa.

On selvää, että kaupungin pormestarina olen hyvin tietoinen kaupunkiimme pesiytyneistä lieveilmiöistä. Kaupungissa ääripäät ovat läsnä päivittäin, niin hyvässä kuin pahassa.

Erityisen ikäviä olivat kuitenkin tiedot, että myös lapsia ja nuoria oli lähestytty toistuvasti pillereitä tarjoten. Aivan kauppapaikan vierestä löytyy niin päiväkoti kuin nuorisotilakin.

Minulle kävi ilmeiseksi, että asia vaatii nyt uusia toimenpiteitä, ja että pormestarina minun piti ottaa aloite asiassa.

Poliisilta saamani tiedon mukaan alueelle kohdistetaan paljonkin valvontaa. Kaupungin työntekijät puolestaan olivat havainnoineet, että kauppiailla on hyvin toimiva hälytysjärjestelmä. Kauppiaat katoavat heti, kun poliisit lähestyvät, mutta palaavat välittömästi kauppapaikalle poliisiauton takavalojen häipyessä.

Poliisi hoitaa Suomessa yleisen turvallisuuden ja järjestyksenpidon. Emme kuitenkaan kaupungilla ole voimattomia, kun käytämme vähän luovuutta ja etsimme oikeat yhteistyöverkostot. Pyysin ajatuksia useasta suunnasta ja päädyimme kokonaisuuteen, jonka uskon vaikuttavan.

Ensimmäiset toimenpiteet Stoan alueella on jo aloitettu ja seuraamme tilanteen kehittymistä tarkasti.

  1. Jalkautuvaa työtä alueella on lisätty. Sillä sekä vaikeutetaan alueella tehtävää huumekauppaa että mahdollistetaan päihteidenkäyttäjien tukeminen ja ohjaaminen oikeiden palveluiden piiriin. Helsingin Sote on tiiviisti mukana.
  2. Alueen kameravalvontaa parannetaan. Kaupunki järjestää poliisille suoran mahdollisuuden suorittaa teknistä valvontaa alueen yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Lisäksi poliisin kanssa on sovittu erillisestä tehostetusta valvonnasta.
  3. Stoan kiinteistön vartiointia on lisätty ja aluetta siistitään tehostetusti. Muun muassa huumekätköiksi kaivettuja istutuksia korjataan ja muutoinkin aluetta ennallistetaan.
  4. Itä-Euroopan liikkuvalle romaniväestölle viestitään muutoksesta kaupungin suhtautumistavassa.
  5. Kolmannen sektorin asiantuntijat kutsutaan pyöreän pöydän keskusteluun uusista innovaatioista ja yhteistyömahdollisuuksista. Mietimme oman etsivän ja auttavan työn käytäntömme.

Skaalaamme tämän mallin ja luomme Helsingille uuden pysyvän toimintatavan ja johtamismallin akuuttien turvallisuusongelmien ratkaisuun. Opit kansainvälisiltä kumppaneiltamme osoittavat, että tämän tyyppinen malli tuottaa tulosta.

Twiittasin parisen viikkoa sitten siitä, että kaupunki ryhtyy puuttumaan häiritsevään huumeiden katukauppaan. Sain twiittini jälkeen lisää palautetta kaupungin työntekijöiltä ja yksittäisiltä kansalaisilta. Näissä palautteissa oli paljon sellaista, joka ei olisi tullut tietooni virkateitä pitkin. Monta yksityiskohtaa ja isompaakin asiaa on tämän perusteella otettu uudella tavalla huomioon.

Olen hyvin tietoinen siitä, että huumekauppa ei tule näillä toimenpiteillä kaupungista loppumaan. Pidän kuitenkin tärkeänä, että näkyvää huumekauppaa kaupungin keskeisillä alueilla ja etenkin lasten ja nuorten kulkureiteillä vaikeutetaan.

Meillä on rajalliset keinot – ikävä kyllä –vaikuttaa siihen, käydäänkö kaupungissa huumekauppaa. Mutta meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, missä sitä harjoitetaan tai missä sitä ei ainakaan saisi häiritsevästi ja laaja-alaisesti tehdä.

Julma totuus on, ettei Stoan aukio ole ainoa ongelma-alue, ja että uusiakin varmaan syntyy. Ottamalla systemaattisesti käyttöön selkeästi aiempaa jämäkämmän toimintamallin voimme toivottavasti kuitenkin selvästi vähentää huumekaupasta aiheutuvia näkyviä haittoja.

Aivan olennaista on suhtautua ongelmaan vakavasti kaupungin ylintä johtoa myöten ja huolehtia siitä, että kaupungin viranomaistahot ja kumppanimme esim. poliisissa työskentelevät koordinoidusti saman tavoitteen eteen.