Blogi

Helsingin budjettiprosessissa kaikki ei ole siten, kuin miltä näyttää

Helsingin budjettiprosessissa kaikki ei ole siten, kuin miltä näyttää

Helsingin kaupunginvaltuusto on jälleen hyväksynyt kaupungille seuraavaa vuotta koskevan budjetin. Hyvä niin.

Valtuuston lopullista siunausta edeltäneessä prosessissa on kuitenkin joukko piirteitä, joita en lakkaa ihmettelemästä. Itse asiassa ihmetyksen aiheet eivät edes lopu valtuuston hyväksymispäätökseen: kaupunginvaltuutetuthan eivät oikeasti vielä tiedä mihin rahaa ensi vuonna ohjataan ja kuinka paljon. Eikä varmuudella tiedä vielä kukaan muukaan.

Helsingin siirtyessä toimialamalliin – yli kolmestakymmenestä virastosta neljän toimialan ja kaupunginkanslian muodostamaan kokonaisuuteen – ajatuksena oli vahvistaa näiden toimialojen itsenäistä asemaa. Tämä tarkoittaa sitä, että ensi vuoden budjetti konkretisoituu vasta myöhemmin joulu-tammikuussa toimialalautakuntien laatiessa ensi vuoden talousarviota koskevat toimeenpanosuunnitelmansa. Valtuuston hyväksymässä budjetissa on vain isot könttäsummat kullekin toimialalle.

Tämä on sinänsä loogista, mutta ongelmalliseksi asian tekee, että niin valtuuston budjettikokouksessa kuin sitä edeltäneissä valtuustoryhmien neuvotteluissa on kiinnitetty huomiota huomattavasti yksityiskohtaisempiin asioihin, kuten vaikkapa pyörä- ja kävelyreittien talvikunnossapitoon tai liikuntaseurojen avustusmäärärahoihin.

Budjettiprosessin poliittiseen käsittelyyn liittyy myös muita hämmentäviä piirteitä. Otan tässä esille vain ilmeisimmän, joka budjetin esittelystä vastaavalle pormestarille näyttäytyy skitsofreenisena tilanteena. On nimittäin niin, että riippumatta siitä, mitä pormestarin – ja aiemmin kaupunginjohtajan – budjettiesityksessä ehdotetaan, poliittiset ryhmän lisäävät tähän neuvotteluissaan summan, joka viime vuosina on pyörinyt 20-40 miljoonan euron välillä.

Koska pormestari ja häntä avustava rahoitusosasto tietävät tämän ja koska heidän loogisena lähtökohtanaan on varmistaa, että lopputulos on vastuullisen taloudenpidon mukainen, on pormestarin laadittava budjettiesityksensä hieman alle sen, mitä itsekään pitää järkevänä. Jos näin ei toimittaisi, poliittisten ryhmien lisäykset nostaisivat budjetin loppusumman selvästi kestävää tasoa korkeammalle.

Draaman kaareen toki kuuluu sekin, että matkan varrella pormestarin budjettiesitystä haukutaan alibudjetoinnista, annetaan ymmärtää, että pahantahtoinen pormestari ehdottaa epätarkoituksenmukaisia leikkauksia ja on muutenkin ikävä ihminen. Parhaimmillaan – tai pahimmillaan – medialle rakennellaan listoja vaikkapa niistä liikuntatiloista, jotka jouduttaisiin sulkemaan. Kunnes poliittiset ryhmät rientävät pelastamaan tilanteen. Mutapainia riittää.

Helsinki on iso kaupunki ja sillä on iso budjetti. Ensi vuoden budjetin loppusumma on reilut 4,8 miljardia euroa. Tänä vuonna puolueiden budjettisovussa pormestarin esitykseen lisättiin lähes 40 miljoonaa euroa. Tämä on noin 0,8 prosenttia kaikista talousarvioon sisältyvistä käyttötalouden määrärahoista.

Tässäkin viitekehyksessä on absurdia antaa ymmärtää, että varmasti monen helsinkiläisen korvaan suurelta itsessään tuntuvat poliittisten ryhmien lisäykset olisivat kaupungin suuntaa muuttaneet, tai että ilman näitä lisäyksiä, pormestarin budjettiesitys olisi johtanut kaupungin suureen kadotukseen. Molemmat väitteet ovat luonnollisesti täyttä huuhaata, kun oikeasti puhutaan koko ajan alle prosentista budjetin kokonaisuudesta. Vielä suuremmalta humpuukilta nämä puheet tuntuvat ajassa, jolloin muu kuntakenttä kärvistelee säästöjen, veronkorotusten ja yt-neuvottelujen keskellä.

Kaikesta tähän asti sanomastani, voi tietysti ihan loogisestikin päätyä siihen, että kun puhutaan budjetin promilleista, ongelmat prosessissa ovat lopulta kovin vähäiset. Koen pormestarina kuitenkin avoimen päätöksentekokulttuurin kannalta kiusalliseksi, että keskeisetkin poliittiset toimijat viitsivät ja kehtaavat tätä täysin epä-älyllistä pormestarin budjettiesityksen ruoskintaa harjoittaa. Toisaalta paljon merkityksellisempää on, miten lautakunnat budjettivaltaansa käyttävät – ja ymmärtävätkö he valtansa ja vastuunsa määrärahojen priorisoinnissa. Edelleen relevantti kysymys on, ymmärtävätkö valtuutetut riittävällä tasolla, mistä he budjetista päättäessään todellisuudessa päättävät. Ja lopulta palaamme avoimuuteen – voiko olettaa, että kuntalaiselle on lopulta selvää se, mihin kaupunki vuoden aikana yhteisesti kerätyt verovaransa käyttää?

Kaikki vähänkin pitempään mukana olleet tiettävät ja tunnistavat nämä prosessin ongelmat. Olen heille myös yrittänyt ehdottaa modernimpien budjettikäytäntöjen kehittämistä. Pormestarina koen, että yksi tehtävistäni on kehittää ja nykyaikaistaa kaupungin ydinprosesseja.

Ei tätä kukaan suoraan ole vastustanut, mutta yhtä selväksi on tullut, että puolueiden on pakko kaikissa oloissa saada omat promillensa. Ei ole helppoa, ei. En minä kuitenkaan periksi ole ajatellut antaa. Pitää vaan entistä kovemmin yrittää modernisoida prosessiamme.

(Kuva: Jussi Hellsten, Helsinki Marketing)