Blogi

Avoin kirje helsinkiläisille ydinkeskustamme kehityksestä ja vähän kaupungin johtamisestakin

Avoin kirje helsinkiläisille ydinkeskustamme kehityksestä ja vähän kaupungin johtamisestakin

Helsingin valtuuston kolmanneksi suurimman valtuustoryhmän keskiviikkoisen ilmoituksen jälkeen näyttää selvältä, että enemmistö kaupungin poliittisista päättäjistä haluaa keskeyttää maanalaista kokoojakatua ja kävelykeskustan laajentamista koskevan selvityshankkeen.

Olen tästä äärimmäisen pettynyt. Politiikkaan kuuluvat voitot ja tappiot ja demokratiassa enemmistön mielipidettä pitää aina kunnioittaa, vaikka sitä pitäisi kuinka hölmönä ja lyhytnäköisenä.

Tapa, jolla nykyiseen tilanteeseen ajauduttiin, masentaa mieltä kuitenkin vielä enemmän. Koen kovista yrityksistä huolimatta epäonnistuneeni pyrkimyksessäni luoda kaupunkiin sellaista modernia kulttuuria, jossa kaupungin menestykseen olennaisesti vaikuttavat asiat ratkaistaisiin huolellisesti tutkittuun tietoon perustuen, tähän tukeutuvan aidon kansalaiskeskustelun pohjalta, eri näkökohtien kiihkottomaan punnintaan nojaten, sekä toisia poliittisia ryhmiä kunnioittavalla, ennakoitavalla ja vastuullisella tavalla.

Niin asia kuin sitä koskenut menettelytapa ovat niin merkittäviä, että koen tärkeäksi avata, miten itse asian näen, ja miten syntyneestä tilanteesta päästään eteenpäin.

Mistä oikein on kyse?

Julkisuudessa on hyvin epä-älyllisesti viestitetty, että koko keskustelussa kyse on autoilun ja toisaalta joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen suosijoiden välisestä vastakkainasettelusta. Tämä ei tietenkään pidä paikkansa. Olen itse nähnyt paljon vaivaa sen osoittamisessa, siinä kuitenkaan onnistumatta, että minusta molemmat ääripäät ovat väärässä. Kaupunkistrategia on hyväksytty minun esityksestäni ja siinä puhutaan samanarvoisesti tunnelista ja kävelykeskustan laajentamisesta. Minulle molemmat elementit ovat olleet ja ovat tärkeitä. Kyse ei ole joko-tai, vaan sekä-että. Kaikki ne, jotka ovat vähänkin seuranneet uraani vaikkapa aikanaan asuntoministerinä uskovat varmasti, että olen tässä vilpitön.

Kysymys on kuitenkin vielä laajemmasta kysymyksestä. Tarvitsemme kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä niin keskustan elinvoimaisuudesta ja elävyydestä kuin kaupungin toimivuudesta ja liikenteen tarkoituksenmukaisesta järjestämisestä.

Monilla on tapana ylpeillä sillä, että keskustan autoliikenne ei ole pitkiin aikoihin lisääntynyt, ja myös tehdä tästä vääriä johtopäätöksiä. Helsingin keskustan työpaikat ovat 2000-luvulla vähentyneet noin 15 000:lla, mikä on järkyttävän suuri määrä. Jo tämä selittää sitä, miksi liikenne ei ole lisääntynyt. Se selittää ikävä kyllä myös sitä, miksi liikenne kehäteillä lisääntyy vielä enemmän. Tukholmassa keskustan työpaikat ovat samana aikana lisääntyneet vastaavalla määrällä, joten kyse ei ole yleisestä metropolitrendistä. Kyse on Helsingin erityisongelmasta, jonka juurisyitä ei ole kyetty ratkaisemaan.

Jo näiden lukujen valossa on selvää, että Helsingissä on tehty merkittäviä virheitä niin liikennesuunnittelussa kuin yleisemmin kaupunkisuunnittelussa. Hyvin ideologisesti johdetulla suunnittelulla on aina kääntöpuolensa. Viimeisin esimerkki on Jätkäsaaren puuroutunut liikenne, joka perustuu huonoihin ratkaisuihin, jotka näkyvät jo nyt, vaikka alueen rakentaminen on vielä pahasti kesken. Kaupunki hakee nyt kilvan kalliita hätäratkaisuja tilanteen korjaamiseksi siinä vaiheessa, kun maito on jo maassa.

Kyse on, ei pelkästään, mutta isolta osin, kantakaupungin saavutettavuudesta kaikilla liikennemuodoilla. Kyse on kaupungin toimivuudesta, jonka nostaminen maailman parhaiten toimivaksi on jopa kaupungin keskeisin yhdessä määritelty tavoite. Kyse on osin todellisesta, osin psykologisesta ilmiöstä. Jo se, että keskustaan koetaan olevan vaikeaa tulla, ohjaa sieltä poispäin. Meillä on Helsingissä pääosin loistava joukkoliikennejärjestelmä, josta voi olla ylpeä. Se ei kuitenkaan riitä.

Minulla on ollut selkeä visio. Aiemmat virheet suunnittelussa pitäisi pystyä korjaamaan ja tulevia virheitä pitäisi pystyä ennakoiden välttämään. Samalla pitäisi varautua siihen, että kaupungin väkiluku kasvaa vahvasti ja vielä pitkään. Työpaikat pitäisi saada takaisin keskustaan. Satamiemme menestystä pitää tukea, mutta niiden raskas liikenne pitäisi saada pois kaduilta. Autot pitäisi laajemminkin saada pois katukuvasta ja tilaa kävelylle, sujuvammalle joukkoliikenteelle, kahviloille, tapahtumille, puhtaalle ja viihtyisälle katukuvalle, hyvälle urbaanille elämälle. Se, että osa autoliikenteestä saataisiin maan alle eurooppalaisen yleisen käytännön mukaisesti, tukisi kaikkia näitä tavoitteita. Yksinkertaista, helppoa tai varmaa tämä ei tietenkään ole. Siksi tarvittavat ratkaisut pitäisi suunnitella erityisen huolellisesti.

Päästöistä ja liikenteen murroksesta

Tunnelin torppaajat ovat vedonneet sen lisäävän päästöjä. Alustavan selvityksen mukaan tämä pitääkin paikkaansa, olkoonkin että lisäys olisi 0,1%. Tässä laskelmassa ei kuitenkaan ole otettu huomioon muutamaa olennaista seikkaa, koska asian selvittäminen on kesken.

Ensinnäkin keskustan osittainenkin näivettyminen lisää päästöjä – ja on jo itse asiassa lisännyt. Kun työpaikat siirtyvät muualle, ne siirtyvät liikenteellisesti huonompiin paikkoihin, jolloin pienempi osa matkaa töihin joukkoliikenteellä ja päästöt lisääntyvät. Oma keskustelunsa on myös, kuinka paljon päästöjä lisää autojen jatkuva ydinkeskustan ruuhkassa seisominen sujuvamman liikenteen sijaan.

On myös kiinnitetty huomiota siihen, että liikenne on isossa murroksessa, Tämäkin on totta, mutta siitäkin tehdään vääriä johtopäätöksiä. Henkilöautoliikenne on teknologian kehittymisen ja sähköistymisen myötä kovaa vauhtia muuttumassa päästöttömäksi. Tunneli rakennettaisiin ainakin 100 vuoden tarpeisiin ja ennen kuin se ehtisi edes valmistua, koko päästökeskustelu olisi jo ehtinyt olennaisesti muuttaa muotoaan.

Olennaisempi kysymys on, mitä liikenteen murros merkitsee koko liikennejärjestelmällemme. Siihen kenelläkään ei ole varmaa vastausta. On kuitenkin nähtävissä, että itseohjautuvat autot tekevät siitä turvallisempaa ja vaivattomampaa ja jakamistalous huolettomampaa ja houkuttelevampaa. Liikenteen murros saattaa hyvin lisätä autoliikennettä, ei vähentää sitä, kun päästöihin, turvallisuuteen ja omistajuuteen liittyvät ongelmat vähenevät olennaisesti. Vaikka autoja olisi määrällisesti vähemmänkin, ne ovat todennäköisesti yhä vähemmän aikaa parkissa ja yhä enemmän aikaa liikenteessä, mikä lisää katutilan kuormitusta.

Olen erittäin sitoutunut päästöjen vähentämiseen ja Helsingin muokkaamiseen hiilineutraaliksi. Päästöjen vähentäminen on kuitenkin eri asia kuin autojen vähentäminen. Liiallinen ideologisointi johtaa tässäkin ojasta allikkoon. Maailma ei pelastu haaveilemalla, eikä ottamalla keinotekoisia symbolisesti motivoituja vihollisia, vaan tekemällä kokonaisvaltaisesti oikeita asioita.

Tukholma on muuten yksi maailman edistyksellisimmistä kaupungeista ilmastoasioissa. Monessa asiassa meidänkin ympäristöväkemme katsoo naapuriin ihaillen. Tukholman keskustassa on lukuisia tunneleita ja uusia rakennetaan. Miten Helsingissä on onnistuttu muodostamaan käsitys, että mikä tahansa autoilua edistävä asia on merkki vanhassa maailmassa elämisestä, kun se Tukholmassa on osa fiksua ja tulevaisuuteen varautuvaa kaupunkisuunnittelua?

Myös Helsingin tunneliratkaisu olisi todennäköisesti lisännyt joukkoliikenteen sujuvuutta, kun henkilöautot olisivat väistäneet sen tieltä tunneliin. Samalla joukkoliikenteen houkuttelevuus olisi voinut kasvaa. Tämän kaltaisten tunnelista aiheutuvien rinnakkaismuutosten vaikutusta olisi selvitetty osana tarkempaa jatkosuunnittelua. Joka tapauksessa lienee turvallista olettaa, että niiden vaikutus olisi ollut 0,1% muutosta edelleen pienentävä.

Tunnelin hinnasta

Tunnelin on väitetty maksavan 1,4 miljardia euroa. Tämä älyllisesti laiskojen ”tunneli on liian kallis” -kommentaattoreiden näkemys vaatii myös muutaman huomion. Ensinnäkin tunneli maksaisi arvioiden mukaan 490 miljoonasta 1,14 miljardiin riippuen siitä kuinka laajana se toteutettaisiin. Asian tarkempi selvittäminen on kesken.

Toiseksi tunnelin rakentamatta jättäminen maksaa sekin. Tämä saattaa itse asiassa maksaa todella paljon.

Keskustan satamatoimintojen siirto Vuosaareen, jota monet tunnelin vastustajat ovat hellineet ja mikä saattaisi tulla väistämättömäksi, maksaa todennäköisesti todella paljon, jos se yhtään merkittävämmässä määrin olisi Vuosaaren Natura-herkkyyden takia edes mahdollista. Pelkkä Vuosaaren sataman jättiremontti ei riittäisi, vaan myös satamaan vievien väylien kapasiteettia tulisi kasvattaa. Monia muitakin liikennejärjestelyjä tarvitaan korvaamaan niitä etuja, joita tunneli tuottaisi. Keskustan vetovoiman heikkeneminen aiheuttaa vääjäämättä monenlaisia taloudellisia tappioita sekin. Ja kyllä silläkin olisi aika iso, muukin kuin symbolinen arvo, jos kävelykeskustaa voitaisiin olennaisesti laajentaa vaarantamatta kaupungin toimivuutta ja keskustan elinvoimaa.

Koko harjoituksen talousyhtälö on jotain täysin muuta kuin mitä on annettu ymmärtää.

Prosessista

Maanalainen kokoojakatu yhdistettynä kävelykeskustan laajentamiseen olisi erittäin iso ja merkittävä ratkaisu. Sillä olisi monia vaikutuksia, joita ei ole vielä ollut prosessin tässä vaiheessa mahdollista ja tarkoituksenmukaista selvittää. Tarkoitus ei ole ollut lähiaikoina päättää hankkeen käynnistämisestä, vaan sitä koskevasta yleissuunnittelusta, jonka yhteydessä avoimiin kysymyksiin olisi saatu vastauksia. Vasta tämän jälkeen voisimme edes teoriassa olla päätöksenteon äärellä, ehkä ensi keväänä. Jos hanke keskeytetään nyt, emme ehkä koskaan saa vastauksia siihen, mitä hanke oikeasti olisi tarkoittanut. Joka tapauksessa on selvää, että nyt riennetään tekemään päätöksiä ilman kunnon tietopohjaa erittäin isossa asiassa. Tätä ei voi pitää modernina, ei vastuullisena eikä älykkäänä.

Hankkeen torppaaminen nyt estää myös aidon kansalaiskeskustelun aiheesta. Minusta helsinkiläisillä olisi ollut oikeus saada tutkitumpi ja perustellumpi arvio siitä, mistä oikeasti olisi ollut kyse. Hätäily päättämään asiasta, joka ei vielä ollut päätösvaiheessa, on isossa ristiriidassa vuorovaikutteisen, osallistavan demokratiakäsityksen kanssa. Mahdollinen hankkeen keskeyttämispäätös tapahtuu nyt muodollisesti demokraattisella enemmistöllä, mutta demokratian pelisääntöjä ja kaupunkistrategiassa yhteisesti sovittuja linjauksia halveksuen.

Helsingin pääkaupunkiroolista

Helsingin kaupunkistrategiaan on kirjattu, että kaupunki ymmärtää roolinsa koko maan pääkaupunkina ja kantaa suurempaa vastuuta koko maan tasapainoisesta kehityksestä. Minä otan tämänkin kirjauksen tosissani. Otan ylipäänsä strategiamme tosissani ja toivon, että muutkin ottaisivat. Helsinki on ison metropolialueen keskus ja sen keskusta kaikkien suomalaisten pääkaupungin ydin. Helsingin kehittäminen on suotu helsinkiläisten tehtäväksi, mutta se ei silti ole Helsingin yksityisasia.

Nyt torppautumassa oleva hanke olisi vaikuttanut olennaisesti myös naapureidemme ja muualtakin kaupunkiin tulevien elämään. Paljon pienemmissäkin asioissa kysytään naapureiden näkemyksiä. Valtion liikenneviranomaisillakin olisi varmaan ollut sanansa sanottavana.

Helsinki otti jo oikeudessa köniinsä viime vaalikauden bulevardisuunnitelmistaan Korkeimman hallinto-oikeuden hylättyä merkittäviä osia kaupungin yleiskaavasta. On harmi, ettei edellisten regiimien komennossa valmistellun yleiskaavan ylimielisestä prosessista haluta vieläkään oppia.

Miten tästä eteenpäin?

Hanke on vielä muodollisesti vireillä. Jos kaupunkiympäristölautakunta 8.10 kokouksessaan sen kuitenkin kaataa, mikä nyt näyttää todennäköiseltä, kaupungin pitää asemoitua uudelleen monessa suhteessa.

Vastuullisena kaupunginjohtajana aion edetä seuraavassa kuvatulta pohjalta:

  • strategiassa todettu maanalaisen kokoojakadun ja kävelykeskustan merkittävämmän laajentamisen valmistelu keskeytetään kaikilta osin
  • laajennan ja syvennän jo käynnistämääni kaikkia liikenteen muutostrendejä ja niiden yhteisvaikutusta koskevaa selvitystyötä liikennevision luomiseksi kaupungille
  • käynnistän selvitykset Helsingin Sataman keskustatoimintojen tai niiden osien siirtämisestä Vuosaareen tai mikäli se ei ole mahdollista, jonnekin muualle. Samalla minun tulee informoida Tallinnan ja Tukholman kaupunkien johtoa myös heidän arkeensa, elämäänsä ja kilpailukykyynsä vaikuttavasta keskustamme satamatoimintojen vaarantumisesta, jotta he voivat osaltaan arvioida tilannetta ja varautua siihen
  • käynnistän laaja-alaisen työn siitä, onko olemassa muita tehokkaita keinoja Helsingin keskusta-alueiden veto- ja pitovoiman edistämiseksi muuttuneessa tilanteessa.

Miksi näin? – muutama sana kaupungin johtamisesta

Elämme maailmassa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Elämme maailmassa, joka muuttuu ennätysvauhtia. Elämme myös maailmassa, jossa kaupunkien merkitys isojen ongelmien ratkaisijoina kasvaa, ja jossa kaupunkien vastuu yhä viheliäisempien haasteiden taklaamisesta korostuu. Tämä edellyttää kaupungeilta yhä kokonaisvaltaisempaa, tutkittuun tietoon perustuvaa, harkitumpaa päätöksentekoa. Kaupunkien pitää pystyä varautumaan, ennakoimaan, lukemaan ajan merkkejä. Kaupunkien pitää pystyä tekemään ratkaisuja, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen. Monien kysymysten ja niihin haettavien ratkaisujen aikajänne on varsin pitkä.

Olen Helsingin ensimmäinen pormestari, eli ensimmäinen aidosti poliittisesti valittu kaupunginjohtaja. Koen itse olevani enemmän kaupunginjohtaja kuin poliitikko. Siksi nautin tästä työstä. Sen lisäksi, että minulla on erittäin vahva tunneside Helsinkiin ja sen edun puolustamiseen. Helsingin elinvoiman kasvattamiseen. Keskustamme elävyyden edistämiseen. Helsingin tekemiseen ketterämmäksi, modernimmaksi, palveluhenkisemmäksi. Palvelujemme laadun parantamiseen. Kaupungin talouden hoitoon vastuullisesti.

Tätä työtä tehdessäni käyn koska tahansa taistoon myös omaa puoluettani vastaan, kuten viime vaalikauden sote-taistoissa jouduin tekemään. Minua on kutsuttu eduskunnan oikeistolaisimmaksi kansanedustajaksi ja vasemmistolaisimmaksi ministeriksi. Olen ylpeä siitä, että kaadoin suurmoskeijahankkeen viime vaalien jälkeen. Mutta olen myös ylpeä siitä, että vein Helsingin toisena kaupunkina maailmassa raportoimaan kestävän kehityksen tavoitteista suoraan YK:lle. Molempien olen arvioinut olevan kaupungin kokonaisedun mukaisia toimenpiteitä.

Maailma ei muutu paremmaksi, eikä kaupunki paremmaksi itsestään. Muutosta pitää johtaa. Tässä pitää olla johdonmukainen. Haaveilemalla mikään ei muutu. Sekoilemalla ehkä muuttuu, mutta huonolla tavalla.

Myönnän suoraan, että kävelykeskustan laajenemisen ja keskustatunnelin kaatuminen harmittaa vietävästi. Ne molemmat harmittavat. Ja erityisesti harmittaa se tapa, jolla tämä tapahtui. Olin itse matkan varrella useammankin kerran sanonut, että en ole ripustautunut tunnelihankkeeseen, mutta sen huolellinen selvittäminen on välttämätöntä. Vihreät ja heidän kaksi vasemmistolaista apupuoluettaan halusivat tällä kertaa toisin.

Minulla ei ole visiota siitä, miten tästä mennään eteenpäin, miten keskustan elinvoimaisuudesta pidetään tämän jälkeenkin huolta, miten liikenne saadaan mahdollisimman toimivaksi ja ihmisten elämä sujuvaksi näissäkin oloissa – saati tulevaisuudessa. Minulla ei ole visiota siitä, miten hallitsemme kaupungin ja myös naapurikaupunkien merkittävän kasvun aiheuttamat paineet fiksusti. Mutta tiedän, että minut on valittu tehtävääni sen takia, että minä järjestän tällaisen vision, jos ja kun sitä ei ole kenellä muullakaan. Ja että varaudun vastuullisesti tulevaisuuteen niissä raameissa, jotka valtuuston enemmistö asettaa, olin niistä sitten samaa tai eri mieltä.

Olen erityisen pahoillani siitä, etten ole onnistunut tervehdyttämään poliittista kulttuuriamme. Pyydän kaikilta kaupunkilaisilta nöyrimmin anteeksi, ettei heille edes tarjottu mahdollisuutta arvioida asiaa huolellisen valmistelun luoman riittävän tiedon pohjalta. Elämme hullussa maailmassa, jossa fiksujen kaupunkien pitäisi pyrkiä luomaan luottamusta hyvään ja kokonaisvaltaiseen päätöksentekoon ja ihmisten asioiden hoitamiseen. Olisin niin kovin vahvasti toivonut, että Helsinki olisi voinut toimia tässä edelläkävijänä. Pidän isona henkilökohtaisena tappiona, ettei tässä nyt onnistuttu.

Kuva: Jetro Stavén