Puheet

Puhe ylipormestari Jussi Pajusen muotokuvan paljastustilaisuudessa

Puhe ylipormestari Jussi Pajusen muotokuvan paljastustilaisuudessa

Hyvä Jussi, hyvä Jaana

Arvoisa taiteilija Marjatta Tapiola

Hyvät kutsuvieraat

Winston Churchill on sanonut, että me luomme itsellemme elannon sillä mitä saamme, mutta elämän sillä mitä annamme. Olemme tänään juhlistamassa ylipormestari Jussi Pajusta, jonka elämä Helsingin kaupungin johdossa on testamentti tälle hienolle ajatukselle. Tämän työn kunniaksi paljastamme tänään ylipormestarin muotokuvan, jonka taiteilija Marjatta Tapiola on maalannut.

Hyvä Jussi,

Näin jälkikäteen tarkasteltuna 12 vuotta jatkunut kaupunginjohtajakautesi on sisältänyt niin valtavan määrän asioita, että nuo vuodet tuntuvat siihen nähden huomattavan lyhyeltä ajalta. Maailma ja Helsingin asema muuttuivat sinä aikana paljon, eikä paluuta entiseen ole. Asiat ovat valtaosin nyt paremmin.

Vuonna 2006 Helsinki oli hyvin erilainen kaupunki kuin nyt. Kansalliset rakennemuutosvertailut osoittivat, että Helsingin seutu oli pudonnut kehityksen kärjestä. HS:n pääkirjoituksessa 11.9.2006 todettiin, että ”Nykyinen kaupunginjohtaja ymmärsi jo kaupunginhallituksen puheenjohtajana, että pysähtyneisyyden aika on saatava loppumaan. Kaupunginjohtajana hän on lähtenyt tarmokkaasti ajamaan visioitaan nykyistä vahvemmasta Helsingistä ja koko seudusta. Helsingin metropolialue ei missään tapauksessa voi olla seutukuntien vertailussa 14. sijalla.” Tämä työ loi pohjan monille niille asioille, joita nyt pidämme usein itsestäänselvyytenä.

Vaikka kaupunkien välinen kansainvälinen yhteistyö oli tuohon aikaan erilaista kuin nykyään, Helsingin kansainvälinen asemointi oli keskeisenä agendallasi. Helsinki kiinnittyi koko 2000-luvun vahvasti Itämeren alueen suotuisaan kehitykseen, jossa ympäröivien maiden integroituminen eurooppalaisiin rakenteisiin näytti etenevän askel askeleelta kohti länsimaista liberaalia yhteiskuntamallia. Puhuttiin Euroopan sisämerestä ja EU:n ja Venäjän välisestä viisumivapaudesta. Matkustusvilkkaus Tallinnan ja Helsingin välillä ylitti kaikki odotukset. Voitimme Euroviisut ja järjestimme vuosisadan parhaimmat bileet kaupungilla. Vuosaaren satama avattiin. Östersundom tuli osaksi pääkaupunkia.

Sitten pilvet alkoivat kerääntyä kansainväliselle taivaalle. Maailmanlaajuinen finanssikriisi ja euroalueen velkakriisi tekivät tulevan ennakoinnista äärimmäisen vaikeaa. Suomikin ajautui taantumaan, josta palautuminen tapahtui tuskaisen hitaasti.

Koko tämän vaikean ajan Helsingin taloutta kyettiin johdollasi kuitenkin hoitamaan vastuullisesti huolehtien myös kaupungin kasvusta ja kilpailukyvystä. Helsinki panosti rohkeasti designprofiiliinsa ja valittiin maailman muotoilupääkaupungiksi. Samassa yhteydessä Monocle valitsi Helsingin maailman parhaaksi paikaksi elää.

Jos pitäisi mainita jokin yksittäinen teema, joka on erityisesti leimannut kaupunginjohtajakauttasi, voisi vahvana kandidaattina olla Hauska Helsinki. Hauska Helsinki merkitsi mm. tapahtumallisuuden kehittämistä, keskustan elinvoiman turvaamista ja kaupungintalokortteleiden elävöittämistä Torikortteleiksi, jotka tunnemme nyt. Sisällytit myös opiskelijat ja korkeakoulut Helsingin menestymisen kulmakiviksi.

Myös tänään erityisen ajankohtainen kaupunkipolitiikka ja pääkaupunkiseudun kaupunkien yhteistyö oli merkittävässä asemassa agendallasi. Tällöin luotiin pohja vahvalle yhteistyölle ja yhteisymmärrykselle, joka on nykyisen suurien kaupunkien yhteistyön perusta. Aikojen saatossa joillakin hallituksilla on ollut enemmän ymmärrystä kaupunkien asemalle kuin toisilla. Vahva yhteisrintama on kuitenkin mahdollistanut onnistumisia monissa tärkeissä kysymyksissä.

Yksi merkittävimmistä läpiviemistäsi hankkeista oli varmasti kaupungin suuri hallintouudistus, jossa yhdistettiin yli kolmenkymmentä virastoa ja liikelaitosta neljäksi toimialaksi ja keskushallinnoksi sekä perustetiin kaupunkiin pormestarimalli. Muutos oli välttämätön kaupungin menestyksen takaamiseksi. Tätä hyvin tehtyä työtä on ollut kunnia pormestarina jatkaa.

Ehkä kuitenkin merkittävin kaupungin hallintokulttuuriin juurruttamasi asia oli avoin Helsinki: päätöksenteon ja siihen liittyvien aineistojen avaaminen verkkoon sekä kaupungin tuottaman tiedon tekeminen mahdollisimman helposti saavutettavaksi. Nyt Helsinki on osallisuuden toteuttamisen kansainvälinen edelläkävijäkaupunki – avoimuudesta on tullut standardi.

Jos ylipäätään olisi mahdollista kuvata kauttasi ja johtajuuttasi yhdellä sanalla mieleen tulee väistämättä ”herrasmies”. Johtajuutesi oli eleetöntä ja rönsyilemätöntä, tyyntä ja päämäärätietoista. Itsesi korostamisen sijaan keskityit tukemaan muita ja antamaan suuntaa.

Johtajuus voi olla kenelle tahansa hyvin yksinäistä. Onnistumisen ja jaksamisen lähteenä on sinullekin toiminut perheesi; vaimosi Jaana ja viisi lastanne. Kiitos, kun teitte mahdolliseksi Jussin työn tässä talossa – aina elegantisti ja viisaasti.

Hyvät ystävät,

Muotokuvien tehtävä kautta historian on ollut kiteyttää kohteensa merkityksellisyys, teot ja usein jopa sielu. Satojen vuosien ajan muotokuviin valituista asuista ja rekvisiitasta – jopa mukaan otetuista lemmikkieläimistä tai koruista – saattoi päätellä kohteen yhteiskunnallisen aseman, elämän tavoitteet ja myös salattuja, syvempiä viestejä. Nykyiset muotokuvat ovat ehkä enemmän sielun kuin aseman peilejä. Niiden kautta meille on tarkoitus välittää muistuma henkilöstä sellaisena kuin hän syvimmillään oli – ikään kuin yhden kuvan kiteymä koko ihmisestä.

Teos, jonka seuraavaksi paljastamme, on Marjatta Tapiolan tekemä. Marjatta on yksi tunnetuimmista ja rakastetuimmista nykytaiteilijoistamme, jonka persoonallinen ja vahva tyyli on luonut myös useita merkittäviä muotokuvia. Antiikin myyttejä pitkään tutkinut taiteilija on teknisesti virtuoosimainen ja ilmaisultaan tulinen. Muotokuvissa hän on usein onnistunut tavoittamaan kohteensa henkilökohtaisen, ja joskus myös salatun ja herkän puolen.

Uusi muotokuva tulee sijoittumaan kaupunginhallituksen istuntosaliin. Siellä se liittyy kaupunginjohtajien muotokuvakokoelmaan, jonka valvovien silmien alla kaupungin tärkeimmät päätökset tehdään. Olen ehkä jäävi, mutta Helsingillä on kautta aikain ollut onni siinä, että kaupungin johdossa on ollut viisautta ja järkeä, jonka pohjalta on rakennettu yksi maailman parhaista paikoista elää.

Nyt pyydän paljastamaan teoksen ja luovutan puheenvuoron sinulle, hyvä Jussi.